"Sinä tunnet miehen, jota toivoisin sinun rakastavan. Sinä voit tavata monta komeampaa ja hienommin puettua, mutta et yhtään niin uskollista ja oikeamielistä."
"Ei yhtään, isä?"
"Minä en tunne ainoatakaan. Kaikissa tapauksissa on vähän, jotka vetävät vertoja tälle erinomaiselle Haukansilmälle."
"Mutta minunhan ei tarvitse mennä naimisiin. Sinä olet yksinäinen ja minä jään sinun luoksesi pitämään huolta sinusta."
"Jumala sinua siunatkoon, Mabel! Minä tiedän, että sinä tahdot, enkä väitä, ettei se tunne olisi oikea, mutta on tunteita, jotka ovat vieläkin oikeampia."
"Mikä voi olla oikeampaa kuin kunnioittaa vanhempiansa?"
"Kunnioittaa miestänsä, rakas lapseni."
"Mutta minulla ei ole miestä, isä."
"Ota sitten niin pian kuin mahdollista, että sinulla olisi mies, jota kunnioittaisit. Minä en voi ikuisesti elää, Mabel, vaan ennen pitkää poistun näyttämöltä luonnollista tietä, vaikka säilyisinkin sodalta. Sinä olet nuori ja saat elää vielä kauan. Siksi on hyvä, että saat miehisen puolustajan, joka vie sinut turvallisesti läpi elämän ja hoitaa sinua vanhuuden päivinä, kuten sinä tahdot hoitaa minua."
"Ja luuletko, isä", sanoi Mabel leikkien isän jäntevillä sormilla, jotka olivat hänen pienessä kädessään ja katsellen niitä tarkasti, ikäänkuin ne olisivat ansainneet mitä suurinta huomiota, vaikka hänen huulillaan väreili heikko hymy hänen puhellessaan — "ja luuletko sinä, isä, että juuri Haukansilmä on se mies, joka tämän voi tehdä? Eikös hän ole vain kymmenen tai kaksitoista vuotta sinua nuorempi?"