"Irokeesi — paljo silmä."
"Silmät eivät aina auta, Kevät. Me uskoimme, ettei ainoakaan muukalainen tiennyt tätä paikkaa, harvat omastakin väestämme tietävät tien tänne."
"Yksi mies osaa puhuu; muutamat yengeesit puhuu ranska."
Mabel tunsi piston sydämessänsä. Kaikki epäilykset Jasperia kohtaan, jotka hänen oli tähän asti onnistunut karkoittaa, palasivat nyt ylenmääräisellä voimalla, niin että hän hetkisen luuli pyörtyvänsä. Mutta voittaen itsensä ja muistaen lupaustaan isälleen hän asteli yli lattian muutamia kertoja kuvitellen, että Jasperin rikokset häntä kohtaan olivat kauheat, vaikka sydämen syvimmässä eli varmuus, että poika on viaton.
"Minä ymmärrän tarkoituksesi, Kevät", hän sitten sanoi. "Sinä tahdot ilmoittaa minulle, että joku meidän väestämme kavalalla tavalla on ilmoittanut sinun heimollesi, missä saari on ja miten sinne päästään."
Kevät nauroi, sillä viekkaus sodassa hänen mielestään oli pikemmin hyve kuin pahe, mutta hän oli liian uskollinen heimonsa jäsen sanoaksensa enemmän kuin oli tarpeellista. Hänen tarkoituksensa oli pelastaa Mabel, mutta vain Mabel, eikä hän nähnyt mitään syytä lähteä "syyhyttä saunaan", kuten sanotaan, jos tehdään jotakin tarpeetonta.
"Kalpeanaama tietää nyt", hän sanoi. "Hirsilinna hyvä tyttöille, ei on väli miehet ja sotilaat."
"Mutta minusta niistä on paljonkin väliä, Kevät; yksi miehistä on minun enoni, jota rakastan ja toiset ovat minun maanmiehiäni ja ystäviäni. Minun täytyy kertoa niille, mitä on tapahtunut."
"Silloin Kevät on tappo", vastasi nuori intiaani hiljaa, vaikka hän ilmeisesti puhui kauhulla.
"Ei, he eivät saa tietää, että sinä olet ollut täällä. Siitä huolimatta he saavat olla varuillansa ja me kaikki menemme hirsilinnaan."