"Ja kuninkaan etua, kaunis Mabel. Niin, ei hänen majesteettinsa aseita eikä hänen kuulua nimeään saa tahrata missään tilaisuudessa."
"Siksipä luulenkin, että meidän on paras kääntää silmämme siihen paikkaan, joka on rakennettu niiden puolustamiseksi, eikä veneisiin" sanoi Mabel hymyillen — "ja siksi herra Muir minä menen hirsilinnaan odottamaan isäni ja hänen joukkonsa tuloa. Hän pettyisi pahasti, jos huomaisi meidän paenneen, kun hän palaa onnistuneelta retkeltänsä varmasti luottaen siihen, että me olemme täyttäneet velvollisuutemme yhtä uskollisesti kuin hänkin."
"Ei, ei; taivaan tähden älkää ymmärtäkö minua väärin Mabel" Muir keskeytti melkoisesti hämmästyneenä. "Kaukana siitä että tahtoisin kehoittaa muita kuin teitä naisia pakenemaan veneisiin. Miesten velvollisuus on ihan epäämättömän selvä ja minun päätökseni on koko ajan ollut seisoa tai kaatua yhdessä hirsilinnan kanssa."
"Ja kuvittelitteko te, herra Muir, että kaksi naista voisi soutaa tuota raskasta venettä, niin että he pääsisivät intiaanin kevyttä kanottia pakoon?"
"Ah, kaunis Mabelini, rakkaus on harvoin johdonmukainen ja pelko lemmittynsä puolesta johtaa esittämään tyhmyyksiä. Minä vain näin välttämättömäksi koettaa saada teidän suloisen persoonanne turvaan ajattelematta tarkemmin, kuinka sen voisi toteuttaa. Mutta te ette voi olla niin julma, suloinen olento, että syyttäisitte minua virheistä, joihin minun huolenpitoni teistä on minut tehnyt vikapääksi!"
Mabel oli kuullut tarpeekseen. Kaikki se, mitä tänä aamuna oli tapahtunut, oli vallannut hänen mielensä niin kokonaan, ettei hän ollenkaan halunnut kuunnella rakkauslörpöttelyä, joka hänestä parhaimmallakin tuulella ollessa olisi tuntunut sietämättömältä. Hän sanoi pikaiset jäähyväiset toverilleen ja oli juuri lähdössä toisen naisen luo, kun Muir pannen kätensä hänen käsivarrelleen vieläkin pidätti häntä.
"Yksi sana Mabel", hän sanoi, "ennenkuin jätätte minut. Tällä pienellä lipulla on oma tarkoituksensa tai ei sillä sitä ole. Nyt kun me tiedämme sen olemassaolosta eiköhän olisi parasta panna se paikoilleen ja me vartioimme tarkasti, mitä siitä seuraa; ehkäpä siten keksimme petturin? Ja ellei se mitään merkitse eihän sitten ole syytä mitään pelätäkään."
"Se voinee olla hyvä, herra Muir, vaikkakin ajattelen, että jos lippu jotakin merkitsee niin aiheuttaa se tämän paikan keksimisen."
Mabel ei virkkanut enempää, vaan katosi pian näkyvistä juosten pirtille, johon hän alkujaan oli ollut matkalla. Majoitusmestari jäi samalle paikalle ja samaan asemaan ainakin minuutiksi. Ensin hän katseli tytön notkeaa vartaloa ja sitten kangaskaistaletta, jota hän yhä piti käsissään ja näytti hyvin harkitsevalta. Mutta hänen arvelunsa kestivät vain sen hetken, sillä pian hän oli sen puun alla, josta nauha oli löydetty ja tietämättä, missä oksassa se oli ollut, kun Mabel sen otti, hän sitoi sen tammen oksaan, josta sen näki kuka tahansa kulkiessaan salmesta ohi, kun se taas saaren puolelta oli aivan piilossa.