"Mitätön nauha! Se ei ole niin mitätön kuin saatatte luulla, neiti
Mabel", ja ottaen nauhan hän veti sen suoraksi käsiensä välissä ja
samalla hänen kasvonsa muuttuivat vakaviksi ja silmänsä tutkivammiksi.
"Ettekö te ollut löytänyt tätä jo ennen aamiaista, neiti Dunham?"
Mabel kertoi hänelle, mistä ja miten hän oli tämän nauhan löytänyt. Hänen puhuessaan majoitusmestarin silmät lakkaamatta siirtyivät kangaspalasta sankarittareemme ja taas takaisin siihen. Helppoa oli nähdä, että hänen epäilyksensä olivat heränneet, eikä hän vitkastellut ilmaistessaan, mihin suuntaan ne kävivät.
"Emme ole siinä osassa maailmaa, jossa meidän tulisi levitellä tuuleen lippumme ja koristenauhamme, neiti Dunham!" hän sanoi nyökäten tuhoa uhkaavasti päätänsä.
"Niin minä itsekin ajattelin, herra Muir ja otin pois tämän pienen lipun, ettei se voisi kavaltaa tätä paikkaa viholliselle, jos ne eivät sitä jo ennemmin ole keksineet. Eikö minun enolleni olisi tästä seikasta ilmoitettava?"
"En katso sitä välttämättömäksi, kaunis Mabel, sillä kuten äsken sanoitte, se nyt on aivan pieni seikka, ja pienet seikat joskus huolestuttavat merimiestä. Mutta tämä lippu, jos sitä nyt lipuksi voi sanoa, kuuluu johonkin alukseen. Kuten näette, on se villaista lippukangasta, niinkuin laivoissa tavallisesti käytetään, kun taas meidän lippumme ovat silkistä tai maalatusta kankaasta, kuten lienette huomannut. Hämmästyttävässä määrässä se on samannäköistä kuin Lokin lippu. Ja nyt minä muistankin kerran huomanneeni, että siitä oli pala poissa."
Mabel tunsi piston sydämessään, mutta hän hillitsi itsensä eikä vastannut mitään.
"Se täytyy tutkia", lisäsi Muir, "ja sittenkin lienee hyvä neuvotella enonne kanssa, sillä häntä uskollisempaa alamaista ei ole koko Brittein valtakunnassa."
"Minä pidän tätä varoitusta niin vakavana", vastasi Mabel, "että aion muuttaa asumaan hirsilinnaan ja otan soturinvaimon mukaani."
"Siinä minä en näe mitään järkeä, Mabel. Hirsilinnaanhan ne ensiksi yrittävät, jos ne todellakin aikovat hyökätä, eikä se ole hyvin varustettu kestämään piiritystä, se täytyy myöntää. Jos minä saisin niin viehättävää olentoa neuvoa, niin kehoittaisin häntä ottamaan veneen turvapaikakseen, sillä kuten näette, on sillä verrattoman helppo paeta tuolla puolen saarta olevasta salmesta, jossa se parissa minuutissa on katoava näkyvistä. Vesi ei jätä jälkiä, kuten Haukansilmä sanoo, ja siellä näyttää olevan niin monia salmia, että pelastus tuntuu enemmän kuin mahdolliselta. Minä olen aina ollut sitä mieltä, että Lundie pelasi liian rohkeaa uhkapeliä ottaessaan haltuunsa näin kaukaisen ja vaarallisen paikan."
"Nyt on liian myöhäistä sitä katua, herra Muir, ja meidän on nyt vain ajateltava omaa turvallisuuttamme."