"Kukin katsoo kohdastansa, mitä tehdä voisi, mikä hyödyn omillensa taistelussa toisi."
Cotton.
On vaikea sanoa, kumpi tunsi suurempaa tyydytystä, Mabelko, ilmestyessään esille ja juostessaan hänen jalkoihinsa huomattuaan, että tulija oli Nuolenpään vaimo eikä Nuolenpää itse, vai Kevät nähtyään, että hänen neuvoansa oli seurattu ja että hirsilinna suojasi sitä henkilöä, jota hän pelolla ja vavistuksella melkein toivottomana oli etsinyt. He syleilivät toisiansa ja yksinkertainen intiaanivaimo nauroi herttaisesti pitäessään ystäväänsä molemmin käsin olkapäistä tullakseen vakuutetuksi tämän läsnäolosta.
"Hirsilinna hyvä", virkkoi nuori intiaani, — "ei antaa päänahka."
"Se on hyvin hyvä, Kevät", vastasi Mabel väristen ja sulkien samalla silmänsä aivan kuin karkoittaakseen mielestään ne kauhun tapaukset, joiden todistajana juuri oli ollut. "Sano minulle, Jumalan tähden, jos tiedät, miten on käynyt minun rakkaalle enolleni. Olen katsellut kaikille suunnille, mutta en voi missään häntä nähdä."
"Ei täällä hirsilinnassa?" kysyi Kevät hieman ihmeissään.
"Täällä hän ei ole; minä olen aivan yksin. Jennie, joka oli minun kanssani, hyökkäsi ulos miehensä luo, ja sen rohkeuden hän sai hengellänsä maksaa."
"Kevät tietää, Kevät näkee, paljo paha. Nuolenpää ei säälii vaimot — ei säälii oma vaimo."
"Ah, Kevät, sinun elämäsi kuitenkin on turvassa!"
"Ei tietää, Nuolenpää tappaa, jos tietää kaikki."