"Ja sinä luulet, että minä olen turvassa ainakin tämän yön?"
"Liian paljo viina. Jos Lilja kuin Kevät, tekee nyt paljo apu oma heimo."
"Minä olen sinun kaltaisesi, Kevät, ja toivoessani voida auttaa maanmiehiäni, minä uskallan ryhtyä yhtä rohkeaan tekoon kuin sinäkin."
"Ei, ei, ei!" mutisi Kevät matalalla äänellä, "ei ole sydän, ei Kevät antaa tekee, jos uskaltaa. Kevään äiti kerta vanki ja sotilaat juo paljo viina, minun äiti hakkaa sotakirves kaikki päähän. Niin tekee intiaanivaimo, kun oma heimo uhkaa vaara ja tahtoo ottaa päänahka."
"Sinä puhut totta", virkkoi Mabel väristen ja vaistomaisesti työnsi luotaan Kevään käden. "Minä en voi tehdä sellaista. Minulla ei ole voimaa, ei rohkeutta, eikä halua tahrata käsiäni vereen."
"Minä myös luulee niin. Sinä on siis hirsilinnassa. Hirsilinna hyvä, ei antaa päänahka."
"Sinä luulet siis, että minä olen täällä turvassa ainakin niin kauan kuin isäni tulee?"
"Tietää, että on. Ei uskaltaa koskee hirsilinna huomenna. Kuule! Kaikki hiljaa nyt. Juo viina, kunnes pää putoo näin, sitten makaa kuin hako."
"Eikö minun pitäisi paeta? Eikös saarella ole useita kanotteja? Eikö minun pitäisi ottaa yhtä ja mennä ilmoittamaan isälleni, mitä on tapahtunut?"
"Osaako käyttää airot?" kysyi Kevät luoden salaisen silmäyksen toveriinsa.