"Minä teen viisaimmasti jäämällä hirsilinnaan, kunnes saaren kohtalo on ratkaistu" vastasi Mabel. "Vihollistemme ei minun vuokseni tarvitse olla ollenkaan levottomia, sillä he tietävät, etten minä voi niitä vahingoittaa, ja paljon mieluummin minä jään tänne, kuin antaudun millään ehdolla villien armoille."
"Jos kysymys olisi vain teistä, Mabel, niin me kaikki nöyrästi tottelisimme teidän toivomuksianne, mutta nämä herrat sanovat, että tämä rakennus on suuresti heidän suunnitelmiensa tiellä ja tahtovat välttämättä saada sen. Ollakseni teille rehellinen minä tunnustan, että joutuessani enonne kanssa mitä vaarallisimpaan tilanteeseen, minä suuremman tuhon välttämiseksi kuninkaallisen armeijan upseerina tein antautumissopimuksen ja lupasin jättää hirsilinnan ja koko saaren voittajille. Se on kohtalomme tässä sodassa ja siihen meidän on alistuttava. Avatkaa siis ovi, kaunis Mabel, ja antautukaa niiden turviin, jotka osaavat antaa oikean arvon nuoruudelle ja kauneudelle. Ainoakaan skotlantilainen kreivi ei voisi kohdella teitä paremmin kuin tämä herra, joka tuntee kaikki hienon esiintymisen lait."
"Ei jättää hirsilinna", kuiskasi Kevät, joka seisoi Mabelin vierestä tarkasti seuraten, mitä tapahtui. "Hirsilinna hyvä — ei antaa päänahka."
Sankarittaremme oli ollut hetkisen kahden vaiheilla, avatako vai ei. Nyt kun eno ja Muir olivat heidän vallassaan villit tiesivät, ettei hirsilinnasta kukaan voisi heitä ampua ja jos he tahtoisivat, niin he voisivat särkeä oven tai hakata aukon seinään. Ehkä olisi sittenkin viisainta vapaaehtoisesti antautua armoille. Mutta nämä Kevään sanat saivat hänet uudestaan epäröimään ja kun hän katsoi toista, tämän koko olento ja ilmeet antoivat hänen sanoillensa tukea ja niin Mabel alkoi luottaa yhä enemmän häneen.
"Ei vielä vanki", kuiskasi Kevät. "Antaa ne tekee ensin vanki ja sitte vasta ottaa vanki. Puhuu kova; Kevät ei tohtii."
Mabel alkoi nyt puhua päättävämmin Muirille, sillä hänen enonsa näytti pakosta pitävän suunsa kiinni ja ilmoitti horjumatta päättäneensä olla antamatta heille hirsilinnaa.
"Te unohdatte antaumussopimuksen, neiti Mabel", sanoi Muir, "hänen majesteettinsa palvelijan kunnia on kysymyksessä ja palvelijan kautta joutuu myös hänen majesteettinsa nimi häpeään. Tehän tiedätte, miten tärkeä on sotilaan kunniasana?"
"Tiedän kyllä, herra Muir, kyllin paljon käsittääkseni, että te ette ole retken johtaja, eikä teillä siis ole oikeutta luovuttaa hirsilinnaa. Olenpa vielä kuullut rakkaan isäni sanovan, että upseeri menettää kaikki sitoumusoikeutensa sinä hetkenä, jona hän joutuu vangiksi."
"Luokkakateutta, kaunis Mabel! Se vahingoittaa kuningasta ja alentaa retkikunnan arvoa yhtä paljon kuin häpäisee kuninkaan nimeä. Te muutatte päätöksenne, kunhan saatte hetkisen miettiä näitä asianhaaroja."
"Ai", pisti Cap väliin, "se todellakin on asianhaara ja onkin kirottu haara!"