Tässä Kevät nauroi, kuten vain hänen sukupuolensa nauraa voi, kun jotakin hyvin hupsua johtuu mieleen.
"Minä olen niin levoton, Kevät. Minä toivon, että sinä menet yläkertaan ja tarkastat koko saaren, ettei vain mitään vehkeitä meitä vastaan ole käynnissä. Sinä tunnet heimosi merkit paremmin kuin minä."
"Kevät menee, Lilja tahtoo, vaikka paljo hyvin tietää, että soturit nukkuu nyt ja odottaa isä. Soturit syö, juo, nukkuu, kun ei taistelee tai kiertää tiedustelumatkat. Silloin ei nukkuu, ei syö, juo — ei tuntee mikään. Soturit nukkuu nyt."
"Suokoon Jumala, että niin olisi! Mutta mene ylös, rakas Kevät, ja katso tarkasti joka puolelle. Vaara voi tulla silloin, kun sitä vähimmin odotamme."
Kevät nousi ja alkoi kiivetä portaita, mutta pysähtyi ensimmäiselle puolapuulle. Mabelin sydän löi niin kovasti, että hän pelkäsi toisen kuulevan sen jyskytyksen, ja hän luuli, että jokin hänen käytöksessään oli ilmaissut ystävälle hänen todellisen tarkoituksensa. Osiksi hän olikin oikeassa, sillä intiaanitar oli pysähtynyt miettimään, eikö toinen ehkä ajatellut tehdä jotakin harkitsematonta yritystä. Ajatus, että Mabel aikoi paeta, johtui ensiksi hänen mieleensä, mutta sen hän hylkäsi tietäen, ettei kalpeanaamalla ollut mitään keinoja päästä pois saarelta ja että hirsilinna hänelle oli kaikista turvallisin paikka. Toinen ajatus oli, että Mabel oli ehkä saanut jonkinlaisen merkin isänsä tulosta. Mutta sekin kiisi yhtä pian hänen aivoistansa, tiesihän hän, ettei Mabel ymmärtänyt merkkejä hetikään niin hyvin kuin hän itse, ja kun hän ei ollut mitään huomannut, ei mitään ollutkaan. Kun hän ei mitään epäiltävää keksinyt, alkoi hän siis kiivetä ylös.
Juuri kun hän saapui toiseen kerrokseen, iski Mabelin mieleen onnellinen ajatus, ja esittäen sen kiireesti, mutta hätäilemättä hän pääsi aimo askelen lähemmäksi päämääräänsä.
"Minä menen ovelle kuuntelemaan", hän sanoi, "kun sinä, Kevät, olet yläkerrassa, ja silloin me molemmat pidämme varamme, sinä ylhäällä, minä alhaalla."
Vaikka Kevät tiesi, että tällainen oli turhaa varovaisuutta, koska kukaan ei voinut päästä hirsilinnaan, ellei sisältäpäin autettu, hän ei kuitenkaan asettunut ehdotusta vastaan, vaan antoi Mabelin tyynnyttää levotonta mieltänsä, miten parhaiten osasi; ja kun tämä ehdotus oli tehty suoruudella, tuli se ottaa vastaan ilman epäluuloa. Näin ollen sai sankarittaremme näennäisen syyn asettua ovelle, kun toinen kiipesi ullakolle. Välimatka näiden kahden välillä nyt oli liian suuri, että he olisivat voineet mitään keskustella, ja kolme neljä minuuttia toinen kurkisteli aukoista ja koetti nähdä, mitä saarella tapahtui, niin tarkasti kuin pimeys suinkin salli, kun taas toinen kuunteli ovella henkeä pidättäen aivan kuin keskittäen koko olentonsa kuuloelimiin.
Kevät ei korkealta paikaltansa mitään huomannut, sillä pimeys riisti jo melkein kaiken toivonkin, että jotakin voisi nähdä. Mutta ei ole helppo kuvata Mabelin tunnetta, kun hän luuli jonkun koettaneen avata ovea ulkoapäin. Peläten, ettei kaikki olisi, niinkuin pitäisi ja antaakseen Chingackgookin tietää, että hän oli lähellä, hän alkoi laulaa matalalla ja värisevällä äänellä. Niin täydellinen oli hiljaisuus, että hento sävel kiiriskeli ylös aina Kevään kuuluville, ja silmänräpäyksessä tämä alkoi kavuta alas. Heti tämän jälkeen kuului ovelta kevyt koputus. Mabelin kiihko kasvoi äärimmilleen, sillä hetkeäkään ei ollut hukata. Toivo vahvisti hänen voimiansa ja vapisevin käsin hän alkoi avata oven salpoja. Kevään mokkasiinin sipsutus kuului toisesta kerroksesta hänen päänsä päältä, kun yksi ainoa salpa vasta oli avattu. Toinen salpa pääsi juuri, kun Kevät ilmestyi alimmille portaille.
"Mitä sinä tekee?" huudahti Kevät vihoissaan. "Juokseeko sinä pois — jättää hirsilinna? Hirsilinna hyvä." Molempien kädet tarttuivat viimeiseen salpaan: toinen koetti avata ja toinen sulkea, mutta juuri, kun se oli pääsemässä irti, vetäistiin ovea ulkoapäin, niin että salpa putosi melkein paikoilleen. Epäilemättä olisi Kevät voittanut, ellei toinen, vielä kovempi ponnistus ulkoapäin olisi kiskaissut irti viimeistä koukkua, joka sitä piti kiinni, ja niin lensi ovi auki.