"Kiitän teitä tästä neuvosta, majoitusmestari, ja kai sen joku voisi hyväksyäkin ja ehkä se olisi helpointa. Mutta minun luonteeni mukaista ei ole antautua viholliselle ilman vastarintaa niin kauan kuin minulla on tarpeeksi vettä, ruokavaroja ja ampuma-tarpeita."
"Minä en tahtoisi mitenkään väittää sitä vastaan, jos näkisin pienenkään mahdollisuuden, että voitte puolustaa sitä. Ette taida tietääkään, että herra Cap on kaatunut?"
"Eikä ole, eikä ole!" mörisi merimies muutamasta ampuma-aukosta. "Hitto vie, luutnantti, minä voin vallan mainiosti, enkä aio lähteä näin verrattomasta paikasta semmoisten raakalaisten valtaan, niin kauan kuin voin estää sen. Tänne hirsilinnaan pääsyni on asianhaara, ja minä tahdon käyttää sitä hyväkseni."
"Jos tuo on elävän ihmisen ääni", virkkoi Muir, "niin minä suuresti iloitsen, sillä me kaikki luulimme, että te olitte kaatunut viimeisessä kauheassa ottelussa. Mutta, herra Haukansilmä, vaikka olettekin yhtyneet ystävänne Capin kanssa — joka lienee suuri ilo — minä tiedän kahden päivän kokemuksesta, että piiritettynä on paha olla. Ja nyt tiedämme, ettei kersantti Dunham voi tuoda apua, koska hän on kaatunut komennettuaan viimeistä retkikuntaansa. Se oli Lundien tahto, vaikka tällaisen retkikunnan komento olisi luonnollisesti kuulunut jollekin upseerille. Dunham oli kuitenkin urhoollinen mies, olkoon se sanottu hänen muistoksensa."
"Taaskin erehdytte, majoitusmestari; te erehdytte taas", virkkoi Haukansilmä ääntänsä kohottaen. "Kersantti on myöskin turvassa hirsilinnassa, ja koko perhe on siis koolla."
"Hyvä, minä iloitsen sen kuullessani, sillä me luulimme kersantin kuuluvan kuolleihin. Jos kaunis Mabel on hirsilinnassa, älkää taivaan tähden pidättäkö häntä hetkeäkään siellä, sillä vihollinen aikoo täydellä todella sytyttää hirsilinnan heti tuleen. Te tunnette tulen kauhean voiman ja teette viisaasti, jos luovutatte varustuksen ajoissa, ennenkuin hautaatte itsenne ja toverinne sen raunioihin."
"Minä tunnen hyvin tulen voiman, majoitusmestari, ja tiedän, että sitä voi käyttää muuhunkin kuin päivällisen keittoon, ei teidän näin myöhällä tarvitse tulla sitä sanomaan. Mutta te lienette myöskin kuullut kerrottavan pyssystä, jonka nimi on hirvenkaataja, ja se, joka uskaltaa tulla asettelemaan palavia risukimppuja tämän rakennuksen seinustoille, saa tuntea, mihin tämä pyssy kelpaa. Nuolilla ne eivät koskaan voi sytyttää tätä, sillä katto ei ole tuohista, vaan hirsistä ja paksusta kaarnasta, ja siellä on runsaasti vettä. Se on sitäpaitsi tasainen, joten me hyvin voimme siellä liikkua eikä niin ollen ole mitään vaaraa sieltä päin pelättävissä. Minä olen rauhallinen mies, kun ei kukaan tee minulle pahaa, mutta varjele taivas, jos joku uskaltaa tulla panemaan hirsilinnaa tuleen! Silloin minä sammutan tulen hänen verellään."
"Tuo on turhaa ja järjetöntä puhetta, Haukansilmä, sen myönnätte itsekin, kun tarkemmin ajattelette asiaa. Puolustautuminen olisi nyt hullua uhkarohkeutta, eikä oikea soturi koskaan antaudu sellaiseen."
"Kun nyt molemmat meistä ovat lausuneet ajatuksensa, enempää sanoja ei tarvita. Jos villipedot aikovat todellakin pirullisen suunnitelmansa panna täytäntöön, niin yrittäkööt heti, sittenpähän saamme nähdä, kuinka käypi. He voivat polttaa puuta ja minä poltan ruutia. Jos minä olisin intiaani, voisin paljonkin kerskua, mutta minun tunteeni ovat valkoisen miehen, ja minä mieluummin toimin kuin puhun. Kuninkaan upseeriksi te olette puhunut tässä asiassa ihan kylliksi, eikä meistä kumpikaan sen vuoksi tahdo kantaa kaunaa teille."
"Haukansilmä, ette kai tahtone viedä Mabelia, kaunista Mabelia, kanssanne onnettomuuteen?"