"Ja ihmiset sukeltavat maakoloihin", keskeytti Cap nauraen äänekkäällä tavallansa ja hänen iloisuutensa tarttui Haukansilmäänkin. Yksinpä Jasperkin, vaikka vieläkin huolissaan Mabelin tähden, hymyili. "Sanotaan, ettei paholainen ota merimiestä, joka pyrkii ylös ja sama taitaa koskea soturia sillä ehdolla vain, että hän pyrkii alas!"

Tämä hyväntuulen puuska, vaikkakin se oli Muirista kaikkea muuta kuin miellyttävä, vei aika askelen rauhaa kohti. Cap kuvitteli sanoneensa asian tavallista paremmin ja se sai hänet myöntymään muiden tahtoon pääkohdissa. Lyhyen keskustelun jälkeen kaikki saarella olevat villit kokoontuivat ilman asetta noin sadan kyynärän päähän hirsilinnasta, ja kun Lokin tykki piti niitä varalta, Haukansilmä astui ovelle ja määräsi ehdot, joita vihollisen saaren takaisin luovuttamisessa oli noudatettava. Asianhaaroihin katsoen ne eivät olleet kummallekaan riitapuolelle vaikeat hyväksyä. Intiaanien tuli antaa kaikki aseensa, vieläpä varovaisuuden vuoksi veitsensä ja sotakirveensäkin, sillä luvultaan heitä vieläkin oli paljon enemmän kuin heidän vihollisiansa. Ranskalainen upseeri monsieur Sanglier, kuten häntä tavallisesti kutsuttiin ja hän itse halusi itseänsä nimitettävän, vastusti kaikin voimin tätä pykälää, se kun halvensi hänen päällikkökunniaansa enemmän kuin mikään muu, mutta Haukansilmä tiesi, ettei asestettuun intiaaniin ollut luottamista ja sai tahtonsa kuuluville. Toinen pykälä määräsi, että kapteeni Sanglierin täytyi vapauttaa kaikki vangit, joita he olivat tarkasti vartioineet juuri Muirin ja Capin piilopaikassa. Kun nämä miehet ilmestyivät esille, huomattiin, että neljä ei ollut ollenkaan loukkaantunut: he olivat kaatuneet vain varovaisuudesta, kuten tällaisessa sodassa usein tehtiin, ja kaksi vain oli saanut lieviä haavoja, mutta eivät hekään olleet joutuneet palvelukseen kelvottomiksi. Kun he toivat muskettinsa mukanaan, heidän tulonsa antoi Haukansilmälle ylivoiman, sillä otettuaan kaikki vihollisen aseet hirsilinnaan, hän miehitti sen nyt ja pani vahdin ovelle. Muut soturit olivat kuolleet, sillä vaikeammin haavoittuneet oli heti tapettu, että saataisiin ryöstetyksi himoittu päänahka.

Heti kun Jasperille oli ilmoitettu ehdot ja hän katsoi ne voivansa hyväksyä ja huomattuaan aseman turvalliseksi, hän irroitti Lokin ja laski sinne, mihin veneet olivat pysähtyneet ja tehden muutamia risteilypolvia, toi ne tuulen suojassa olevalle rannalle. Siellä villit astuivat heti niihin ja Jasper tarttui köyteen kolmannen kerran ja laskien myötätuuleen vei niitä noin penikulman päähän saaresta. Intiaaneilla oli vain yksi ainoa airo kussakin veneessä ja pitäen sillä perää he saattoivat tuulen kuljettamina joutua Canadaan aikaisintaan seuraavana aamuna.

Kapteeni Sanglier, Nuolenpää ja Kevät yksin jäivät saarelle, kun toiset lähtivät. Ensinmainittu sanoi laativansa luutnantti Muirin kanssa kirjallisen sopimuksen, koska herra Muir hänen mielestään nyt oli retkikunnan laillinen johtaja. Nuolenpää vaimoineen — kaikille muille tuntemattomasta syystä — ei tahtonut lähteä ystäviensä irokeesien mukaan. Näille kolmelle jätettiin kanotteja paluumatkaa varten, kun he katsoisivat sopivaksi lähteä.

Sill'aikaa, kun Lokki vei veneitä, Cap ja Haukansilmä valmistivat aamiaista, sillä melkein koko joukko oli saanut olla ilman ruokaa kaksikymmentäneljä tuntia. Sinä lyhyenä aikana, jonka Lokki viipyi matkallansa, Haukansilmä pistäytyi myöskin kersantin luona lausumassa Mabelille muutaman ystävällisen sanan ja antamassa ohjeita, joiden hän luuli helpottavan kuolevan viimeisiä hetkiä. Mabelia itseänsä hän koetti saada nauttimaan joitakin virvokkeita ja kun nyt ei enää ollut mitään syytä turvautua hirsilinnaan, hän antoi kantaa sairaan tämän omaan asuntoon, jossa tyttärellä oli mukavampi hoidellessaan isäänsä. Kun nämä järjestelyt oli suoritettu, palasi Haukansilmä tulen ääreen, johon jo koko seura, Jasper mukaan luettuna, oli kokoontunut.

XXVI LUKU.

"Sen kuohuissa vain suru sua vartoo ja aaltoin loiske myrskyistä näin kertoo. Pian tyyntyy meri, laine lepoon käy eik' enää vaahtojuovat pinnallansa näy."

Dryder.

Miehet, jotka ovat tottuneet tällaisiin taisteluihin, eivät kentällä ollessaan salli hellempien tunteitten suurestikaan tekoihinsa vaikuttaa. Siitä huolimatta jokaisen sydän oli Mabelin luona, eikä karkeinkaan soturi syönyt tätä riemun ja rauhan ateriaa nauraen ja leikkiä laskien, kuten olisi ollut asian laita, ellei kersantti olisi ollut niin huonossa tilassa.

Saapuessaan toisten luo Haukansilmä tapasi Muirin, joka vei hänet sivulle keskustellakseen kahdenkesken hänen kanssaan. Majoitusmestarin koko olennossa esiintyi niin ylenmääräinen kohteliaisuus, että siinä melkein saattoi huomata piilevän jonkun sotajuonen, sillä vaikkakaan tiede ei voi tarkalleen päättää pään muodosta ja ruumiin rakenteesta, millainen ihminen luonteeltaan oikein on, sattuu kuitenkin tilaisuuksia, jolloin kasvot ilmaisevat luonteen selvemmin kuin mikään muu. Sen huomaa erittäinkin silloin, kun niillä leikkii mairitteleva hymy, vaikk'ei ole mitään hymyn syytä ja kieleltä vuotaa tarkoituksettomien sanojen tulva. Sellainen oli tavallisesti Muirin esiintyminen ja siihen liittyi skotlantilainen kohteliaisuus ja skotlantilainen äänenpaino, joka saattoi aluksi suuresti miellyttää. Hänen menestyksensä riippui kuitenkin siitä, että hän oli tuttu Lundien perheessä. Sen lisäksi majuri — kuten niin monet ihmiset — huolimatta omasta etevämmyydestään, täsmällisyydestään ja rehellisyydestään, oli taipuvainen silloin tällöin kuuntelemaan tällaisen ihmisen laverruksia, vaikkakin epäili niiden todellisuutta ja motiiveja. Tässä tapauksessa neuvottelijat olivat niin erilaiset kuin kaksi ihmistä ikinä voi olla. Haukansilmä oli yhtä vaatimaton kuin majoitusmestari oli konstikas, yhtä rehellinen kuin toinen väärä ja yhtä suora kuin toinen kiero. Molemmat harkitsivat asioita kylmästi ollen kumpikin urhoollisen rohkeita, vaikka eri tavalla ja eri määrässä. — Muir ei koskaan yrittänytkään olla rohkea muuten kuin huomiota herättääkseen puhumattakaan siitä, että hän olisi uskaltanut antautua johonkin vaaraan, kun opas taas käsitti pelkoa jonakin aivan järjettömänä, joka ei kuulunut hänen luonteeseensa eikä siitä hänen luulonsa mukaan voinut mitään hyvää seurata.