Välimatkan vuoksi keskustelut piti suorittaa melkein huutamalla, joten kaikki, mitä sanottiin, kuului sekä hirsilinnaan että kutterille.
"Mitä sinä sanot, Jasper?" huudahti Haukansilmä. "Sinä kuulet ehdotuksen. Annammeko vintiöitten mennä ilman muuta, vai merkitsemmekö heidät, kuten kylissä merkitään lampaat, että tunnemme heidät toisella kertaa?"
"Mitä on tapahtunut Mabel Dunhamille?" kysyi nuorukainen vetäen otsansa kurttuun, että sen saattoi huomata aina hirsilinnalle asti. "Jos he ovat taittaneet hiuskarvankaan hänen päästään, niin koko intiaaniheimo saa tuntea, mitä se merkitsee."
"Ei, ei; hän on turvassa alakerrassa ja hoitelee kuolevaa isäänsä, kuten hänen sukupuolelleen soveltuu. Kersantin kuolemasta emme voi vaatia heitä tilille, sillä sellaista aina sattuu sodassa; mitä taas Mabeliin —"
"Hän on täällä", huudahti tyttö, joka oli kiivennyt katolle heti, kun huomasi minkä suunnan asiat olivat saaneet. "Hän on täällä, ja pyhän uskontomme ja Jumalan nimessä, jota voitostamme saamme kiittää, älköön enää lisää verta vuodatettako! Sitä on jo tapahtunut ihan kylliksi. Jos nuo miehet tahtovat mennä, Haukansilmä, jos he tahtovat rauhassa poistua, Jasper — älkää pidättäkö yhtään heistä. Minun isäni vetää pian viimeisen henkäyksensä, ja parempi olisi, jos hän saisi sen tehdä rauhassa koko maailman kanssa. — Menkää, menkää ranskalaiset ja intiaanit! Me emme enää ole teidän vihollisianne emmekä tahdo teille mitään pahaa."
"Lörpötystä, lörpötystä, Magneetti!" pisti Cap. "Tuo kuulostaa uskonnolliselta ja ehkäpä runolliseltakin, mutta se ei sovi yhteen todellisuuden kanssa. Vihollinen on kyllä vieläkin valmis iskemään, mutta Jasper ja Haukansilmä pitävät kyllä heitä aisoissa. Me voimme saada henkirahat, päärahat ja kunniaa päälle päätteeksi, jos sinä nyt puolisen tuntia pysyt vaiti etkä pyri välittämään."
"Hyvä", sanoi Haukansilmä. "Minä olen taipuvainen ajattelemaan Mabelin tavalla. Tässä on liiaksikin vuodatettu verta, kun on täytynyt suojata henkeänsä ja kuninkaan oikeuksia, ja kunnian vuoksi sellaista saattaisivat tehdä rekryytit ja nuoret luutnantit, mutta eivät kokeneet kristityt miehet. Oikeudenmukainen toiminta tuottaa miehelle aina kunniaa ja vääryys halventaa häntä. Minusta on väärin tuhota edes mingon elämä ilman pakottavaa syytä ja oikein kuunnella joka hetki järjen ääntä. Niin, luutnantti Muir, antakaapa nyt kuulua, mitä teidän ystävillänne ranskalaisilla ja intiaaneilla on puolestaan sanottavaa."
"Minun ystävilläni!" huudahti Muir hätkähtäen. "Ette suinkaan kutsune kuninkaan vihollisia minun ystävikseni, Haukansilmä, sen vuoksi, että onneton kohtalo on heittänyt minut heidän käsiinsä? Muutamat suurimmista sotureista sekä vanhalla että uudella ajalla ovat olleet sotavankeina. Samoin on ollut myöskin herra Cap, joka voi todistaa, emmekö tehneet kaikkea voitavaamme päästäksemme pakoon onnettomuutta."
"Niin, niin", vastasi Cap kuivasti, "pako on oikea nimitys. Me juoksimme koloomme ja piilouduimme niin täydellisesti, että olisimme voineet jäädä sinne tähän hetkeen asti, ellei ponnisteleva vihollinen vatsassamme olisi ajanut meitä leivän hakuun. Te hautauduitte niin sukkelaan kuin kettu, ja mistä hitosta te sen kolon keksittekään niin äkkiä, sitä minä suuresti ihmettelen. Oikea laiskajaakko ei mene laivalla piiloon pikemmin, kun purjenuora on korjattava, kuin te kipasitte koloonne."
"Ja ettekö te seurannut mukana? On tilanteita ihmiselämässä, jolloin vaisto toimii terävämmin kuin järki —"