Osan siitä Jasper kuuli, mutta toisen puolen vei tuuli ihan päinvastaiseen suuntaan kuin oli tarkoitus. Pian kiisi kutteri ohi ja katosi hirsilinnaa suojaavien tuuheitten puitten taa.
Kului pari minuuttia levottomassa odotuksessa, kun purjeet taas ilmestyivät näkyviin tällä kertaa tuulen alapuolella. Sielläkin vihuri kuitenkin oli kyllin luja tukemaan sen liikkeitä ja niin kutteri näytti vaivatta puikkivan vastatuuleenkin ja ehkäpä aikovan kiertää taas tuulen päälle. Kaikki tämä tapahtui kuin itsestään, purjeita ei liikuteltu ja peräsintäkin näytti hoitavan salaperäinen, itsenäinen kone. Tarkoitus lienee ollut tutkia seutua. Kun alus joutui samaan salmeen, josta se oli tullut, käännettiin peräsintä äkkiä, niin että purjeet löyhinä lepattivat ja alus pysähtyi. Kuullessaan kankaan vihurin kiskoessa paukkuvan Cap ihastuksesta väristen virkkoi:
"Hänen majesteettinsa purjeet ovat erinomaiset, se täytyy tunnustaa; samalla olkoon sanottu sekin, että poika hoitaa alusta aivan kuin hän olisi saanut täydellisen merimieskasvatuksen. Hitto minut vieköön, herra Haukansilmä, jos ollenkaan uskon, että tuo herra Vesikoira on kaiken tuon oppinut näillä suolattomilla vesillä."
"Onpa niinkin, siinä ei epäilemistä. Hän ei ole koskaan nähnyt valtamerta, vaan on valmistunut kutsumukseensa yksistään Ontariolla. Minä olen aina uskonut, että hänellä on ihan synnynnäiset taipumukset hoidella aluksia ja purjeveneitä ja suuresti olen häntä sen vuoksi kunnioittanut. Petoksesta, vääryydestä ja kaksimielisyydestä, ystävä Cap, Jasper Western on yhtä vapaa kuin mikä delawarelainen soturi tahansa. Muuten jos tahdotte oppia tuntemaan oikein todella rehellisiä ihmisiä, niin menkää asumaan delawarelaisten luo."
"Tuolta se nyt tulee niemen ympäri!" huudahti ihastunut Cap, kun Lokki taas kiisi entistä vauhtiansa, "ja nyt me saamme nähdä, mitä se poika oikein tahtoo. Hän ei suinkaan aikone koko ikäänsä kierrellä noissa salmissa kuin ilakoiva tyttö joissakin tanssiaisissa."
Lokki laski nyt suoraan satamaa kohden ihan kuin ankkuroidakseen, kuten katselijat hirsilinnan katolla luulivat. Villit taas tähystelivät sen liikkeitä, niinkuin nälkäinen tiikeri, joka näkee pahaa-aavistamattoman uhrinsa lähestyvän sen lymypaikkaa. Mutta Jasperin tarkoitus ei suinkaan ollut laskea maihin: tuntien veden syvyyden ja rannan joka paikasta hän saattoi laskea ihan rantaan kiinni ja päästä taas vapaasti väljille vesille. Hän laski siis pienen valkamalahden pohjaan ja tarttuen köysiin, joilla soturien veneet oli kiinnitetty, hän veti ne mukanaan salmeen ja sitoi kutterin jälkeen. Kun intiaanit olivat sitoneet kaikki kanottinsa Dunhamin veneisiin, ei heillä ollut nyt enää muuta keinoa kuin uiminen päästäkseen saarelta ja he näyttivätkin silmänräpäyksessä oivaltavan tämän tosiasian. Hyökäten koloistansa esille he täyttivät ilman toivottomalla kirkunallaan ja paukuttivat turhaan pyssynsä tyhjiksi. Kun he näin päättöminä peuhasivat, pamahti kaksi pyssyä melkein yht'aikaa. Toinen kuului hirsilinnalta päin ja yksi irokeesi tuiskahti aivot lävistettyinä maahan. Toinen luoti tuli Lokista. Se lähti delawarelaisen pyssystä, mutta kun se ei ollut ihan yhtä varma, kuin hänen ystävänsä hirvenkaataja, se ei surmannut, vaan teki maalin sotatielle kelvottomaksi koko eliniäksi. Lokin väki hurrasi, ja villit pakenivat taas koloihinsa.
"Tuo oli Käärmeen ääni", virkkoi Haukansilmä niin pian kuin toinen pyssy laukesi, "minä tunnen hänen pyssynsä pamahduksen yhtä hyvin kuin oman hirvenkaatajani. Se oli hyvä yritys, vaikk'ei se varmasti tappanut. Niin, niin; Jasper ja Käärme vesillä ja te ja minä linnoituksessa, onpa ihme, ellemme opeta noille mingo-riiviöille oikeata taistelutaitoa."
Koko ajan Lokki kuitenkin liikkui. Jasper vei saaliinsa laajimpaan salmeen, jossa hän päästi ne mennä lekottelemaan myötävirtaan, ja kun tuuli niitä auttoi, niin ne ajautuivat maalle vasta puolisen penikulman päässä. Sieltä Lokki kääntyi ja ilmestyi taas toiseen salmeen. Hirsilinnan varusväki huomasi nyt, että jotain erikoista oli tekeillä Lokin kannella, ja juuri kun kutteri pääsi lähelle sitä paikkaa, johon suurin osa vihollisista oli piiloutunut, lähetti Lokin ainoa haupitsi oikean kuulasateen pensaikkoon. Viiriäisparvi ei olisi lähtenyt sukkelammin lentoon kuin irokeesit, kun he odottamatta saivat tällaisen rautaraesateen niskaansa; samalla kaatui taas yksi villi hirvenkaatajan luodista ja toinen linkutti pakoon Chingackgookin pyssyn tervehtimällä. Uudet piilot löytyivät kuitenkin pian ja kumpikin puoli näytti valmistautuvan uuteen koetukseen. Mutta nytpä ilmestyi Kevät kantaen kädessään valkoista lippua ranskalaisen upseerin ja Muirin seurassa ja silloin aseet laskeutuivat itsestään, ja rauhanneuvottelut alkoivat.
Keskustelut alkoivat aivan hirsilinnan lähellä, niin että Haukansilmä saattoi pitää silmällä, ettei vilppiä vihollisten puolelta harjoitettu. Jasper myöskin ankkuroi aluksensa, mutta piti kuitenkin haupitsin valmiina vihollisryhmää kohti kaiken varalta, niin että omat ja viholliset tunsivat olevansa vartioituina. Chingackgook puolestaan pysyi yhä piilossa enemmänkin intiaanitottumuksesta kuin epäluulosta.
"Te olette voittanut, Haukansilmä", huudahti majoitusmestari, "ja kapteeni Sanglier on itse tullut keskustelemaan ehdoista. Te ette suinkaan tahtone kieltää urhoolliselta viholliseltanne kunniallista peräytymistä, sillä hän on taistellut vain kuninkaansa ja maansa puolesta. Te olette itse liian uskollinen alamainen voidaksenne pitää toisen maan alamaisen uskollisuutta vikana. Vihollinen on valtuuttanut minut sopimaan, että se jättää saaren rauhaan, vangit vaihdetaan ja se antaa pois ryöstämänsä päänahat."