"Jasper!"
"Se on juhlallinen totuus ja on hyvä, että saatte sen tietää. Nouskaa nyt ylös ja valitkaa toinen meistä. Uskon, että Vesikoira rakastaa teitä yhtä paljon kuin minäkin. Hän on koettanut saada minua uskomaan, että hän rakastaa teitä enemmän, mutta sitä minä en ole voinut myöntää, sillä se ei olisi mahdollista, mutta minä myönnän, että poika rakastaa teitä sydämestään ja sielustaan ja hänellä on täysi oikeus saada se sanoa teille. Kersantti jätti minut teidän suojelijaksenne, mutta minä en ole teidän tyranninne. Minä sanoin hänelle, että tahdon olla teidän isänne samalla kuin miehennekin enkä luule, että isän tunne voisi kieltää lapselta tätä valintavapautta. Nouskaa siis ylös, Mabel, ja puhukaa vapaasti, niinkuin minä olisin kersantti ja ajattelisin vain teidän onneanne enkä mitään muuta."
Mabel laski kätensä alas, nousi ja seisoi silmä silmää vasten molempien kosijoittensa edessä, ja vaikka poskilla oli kuumeinen puna, hehkui koko olennosta paremmin innostuksen tuli kuin häpeä.
"Mitä te tahdotte, Haukansilmä?" hän kysyi. "Enkö minä isäparalleni ole jo luvannut tehdä, niinkuin te tahdotte?"
"Silloin minä toivon tätä. Edessänne seisoo tässä metsien mies, joka on saanut sangen vähän oppia, mutta tahtoo kuitenkin menetellä kaikkia kohtaan oikein. Ensiksikin olkoon sanottu, että me molemmat rakastamme teitä. Jasper luulee, että hänen tunteensa täytyy olla voimakkaampi kuin minun, mutta sitä minä en voi myöntää, sillä se tuntuu mahdottomalta, muuten tunnustaisin sen avoimesti. Siinä suhteessa, Mabel, olemme edessänne samanarvoisina. Koska minä olen vanhempi, niin sanon ensiksi, mitä voidaan esittää minun puolestani ja minua vastaan. Metsästäjänä en luule kenenkään voivan voittaa minua koko rajaseudulla. Jos hirvestä, karhusta, kalasta ja linnusta tulisi puute meidän majassamme, on se Luojan syy enemmän kuin minun. Lyhyesti, minusta tuntuu, että nainen, joka jakaisi kohtalonsa minun kanssani, ei nähtävästi tule kärsimään ruoan puutetta. Mutta minä olen kauhean tietämätön! On kyllä totta, että puhun useita kieliä, kuten niitä nyt käytännöllisesti oppii, vaikk'en ole mestari edes omassani. Sitten iältäni minä olen paljon vanhempi teitä, Mabel, eikä se asianhaara, että olen kauan ollut teidän isänne ystävä, suinkaan ole kovin suuri suositus teidän silmissänne. Toivon myöskin, että olisin kauniimpi, sitä toivon; mutta me olemme kaikki sellaisia, kuin luonto on meidät tehnyt, ja viimeinen asia, jota mies saa valittaa — kaikki seikat lukuun otettuina — on hänen ulkomuotonsa. Kun kaikki on selvillä — minun ikäni, näköni, tietoni ja tapani — Mabel, omatunto sanoo minulle, että minä en ole sovelias — niin olen ihan arvoton teille; ja minä heittäisin tällä hetkellä kaiken toivoni, ellei sydämeni kaikin voimin koettaisi pysyä siinä kiinni."
"Haukansilmä, jalo, uljas Haukansilmä!" huudahti sankarittaremme tarttuen hänen käteensä ja suudellen sitä uudestaan ja uudestaan kunnioittaen ja hellyydellä, "te teette vääryyttä itsellenne; te unohdatte minun isäraukkani ja lupauksenne hänelle; te ette tunne minua!"
"Nyt, tässä on Jasper", lisäsi opas antamatta tytön hellyyden johtaa itseänsä harhaan, "hänen asemansa on toinen. Ulkonainen asema hänenkin kanssaan on turvattu, sillä poika on ahkera, taitava ja huolellinen. Sen lisäksi hän on oppinut — puhuu ranskaa, lukee monia kirjoja ja muutamia, sen tiedän, tahtoisitte tekin lukea — voi ymmärtää teitä kaikessa, ja se on ehkä enemmän kuin minä voin luvata."
"Miksi kaikkea tätä?" keskeytti Mabel kärsimättömästi. "Miksi puhua siitä nyt? Miksi puhua siitä ollenkaan?"
"Sitten pojalla on omat tapansa ilmaista ajatuksensa, ja sellaiseen minä tuskin koskaan kykenen. Jos maan päällä on mitään, mikä voi tehdä minut kaunopuheliaaksi, olette se juuri te itse, Mabel, ja kuitenkin meidän viimeisessä keskustelussamme hän on voittanut minut tässäkin suhteessa tavalla, joka on saanut minut häpeämään itseäni. Hän on sanonut minulle, kuinka vaatimaton te olette ja kuinka uskollinen ja ystävällinen ja miten te asetutte kaiken turhamaisuuden yläpuolelle — sillä vaikka te voisitte olla upseerin rouva, kuten hän sanoo, te kuitenkin mieluummin seuraatte luonnettanne ja oman sydämenne ääntä kuin haluaisitte ruveta kenraalin rouvaksi. Hän sai vereni kuumaksi — niin hän sai — puhuessaan kauneudestanne, joka itsellenne on salaisuus, ja teidän liikkeistänne, jotka ovat kuin nuoren fasaanin, vaikka te ette tiedä siitä, teidän totuudenrakkaudestanne ja oikeudenmukaisuudestanne, sydämenne lämmöstä ja jaloudesta —"
"Jasper!" keskeytti Mabel antaen vallan tunteillensa, jotka hän oli hillinnyt tähän asti, mutta jotka nyt olivat saaneet yliluonnollisen voiman, niin että hän heittäytyi nuorukaisen avoimeen syliin itkien kuin avuton lapsi — "Jasper! Jasper! Miksi olet salannut tämän minulta?"