Piilossa-olijoilla oli se etu, että he saattoivat monesta paikasta kurkistella oksien välitse ja nähdä, mitä tapahtui, mutta etsijällä sitä etua ei ollut. Ne, jotka piilostaan katselivat hänen liikkeitään, saattoivat huomata, että hän ei ollenkaan aavistanut, mihin Haukansilmä seurueineen oli piilottautunut. Päästyään niemen taakse, johon ei hänen laittamaansa savua yläjuoksulta näkynyt, nuorukainen pysähtyi ja alkoi suurella huolella rantoja tutkia. Sitten hän kahlasi edelleen muutamia askeleita ja taas pysähtyi jatkamaan tutkistelujansa. Vesi oli tavallista alempana ja siksi hän helposti pääsi edelleen, kunnes tuli niin lähelle taiteellisia istutuksia, että olisi kädellään voinut koskea niihin. Vieläkään hän ei mitään huomannut ja aikoi juuri kulkea ohi, kun Haukansilmä taivutti vesoja syrjään ja hiljaisella äänellä kehoitti häntä astumaan sisään.
"On tämä kuitenkin kohtuullisen hyvä", sanoi Haukansilmä nauraen, "vaikkakin kalpeanaaman ja punanahan silmillä on yhtä suuri ero kuin tavallisilla silmälaseilla ja kiikarilla. Lyön vetoa vaikka mistä, että kokonainen rykmentti kersantin sotamiehiä voisi marssia linnamme ohi huomaamatta keppostamme. Mutta jos mingot kulkevat jokirantaa, kuten Jasper, niin olen todellakin huolissani istutuksieni vuoksi. He voivat huomata ne yli joenkin eivätkä jätä huomioitaan hyväkseen käyttämättä."
"Ettekö luule, herra Haukansilmä, että meidän olisi viisainta kaikesta huolimatta lähteä matkalle heti", sanoi Cap, "ja laskea myötävirtaan niin pian kuin suinkin otettuamme selon, että lurjukset ovat siirtyneet yläpuolellemme? Ikäväksi käy makailla täällä ja tuijotella tähtiin."
"Minä en halua hievahtaa paikaltani kersantin suloisen tyttären kanssa, ennenkuin olen saanut tietoja Käärmeeltä, en, vaikka luvattaisiin kaikki ruuti, mitä alapuolellamme olevan linnan varastoissa säilytetään. Siitä seuraisi varma vankeus tai varma kuolema. Toinen asia olisi, jos tämä nuori neiti voisi kulkea viidakkojen kautta, kuten vanha hirvi; silloin mahdollisesti aamuun mennessä voisimme päästä linnalle, mutta siihen hän on liian hento."
"Sen me teemme", sanoi Mabel hypähtäen ylös äkillisessä innostuksen puuskassa, "minä olen nuori ja vankka ja tottunut ponnistuksiin. Minä kyllä kykenen siihen kuin enokin. Älköön kukaan pitäkö minua esteenä. En voi sietää sitä ajatusta, että te kaikki joudutte hengenvaaraan minun tähteni."
"Ei, ei, ystäväni; emme suinkaan pidä teitä esteenä, vaan pidämme itsemme onnellisina, että saamme teille ja kelpo kersantille tehdä palveluksen, vaikkapa se näyttäisikin hieman vaaralliselta. Etkös sinäkin, Jasper-veikko, ajattele samoin?"
"Palvella häntä, totta kai!" sanoi Jasper lämpimästi, "mikään voima ei saa minua hylkäämään Mabel Dunhamia, ennenkuin hän turvassa lepää isänsä sylissä."
"Oikein sanottu, poikaseni, — miehekkäästi ja rehellisesti sanottu, ja minä yhdyn siihen sanoin ja töin. Ei, ei, te ette ole ainoa sukupuolenne edustaja, jonka olen johtanut erämaan läpi, eikä kenellekään, lukuunottamatta yhtä, ole sattunut mitään harmia. — Se olikin surullinen päivä enkä toivo toista sellaista koskaan näkeväni."
Mabel katsoi toisesta puolustajastaan toiseen, ja hänen kauniit silmänsä olivat täynnä kyyneleitä. Ystävällisesti hän ojensi toisen kätensä toiselle ja vastasi, vaikka ääni alussa värisi: "Minulla ei ole oikeutta saattaa teitä vaaraan. Minun rakas isäni kiittää teitä, minä kiitän teitä ja hyvä Luoja palkitsee, mutta älkäämme jääkö tähän vaaralliseen paikkaan kauemmaksi kuin on välttämätöntä. Minä voin kävellä pitkälti ja olen usein kulkenut penikulmia vain huvittaakseni tyttömäistä mielikuvitustani; enkö sitä nyt tekisi elämäni — ei, teidän jalon elämänne vuoksi?"
"Hän on uskollinen sielu, Jasper", sanoi Haukansilmä pitäen tytön kättä omassaan, kunnes naisellinen kainous vaati tätä vetämään sen takaisin, "ja äärettömän rakastettava! — Me tulemme raa'oiksi ja myöskin kovasydämisiksi täällä metsissä, Mabel; mutta teidänlaisenne olennon näkeminen herättää uudestaan meidän parhaimmat tunteemme ja tekee meidät hyviksi lopuksi iäksemme. Uskallan väittää, että Jasper tässä sanoo samaa, sillä eläen, kuten minäkin metsissä, poika harvoin näkee Ontarion rannoilla teidänlaistanne olentoa, joka hellyttäisi hänen sydäntään ja opettaisi häntä noudattamaan sen parhaimpia vaatimuksia. Sanopa nyt, Jasper, suoraan, eikö asia ole niin."