"Liian paljon savua, liian paljon viisautta", sanoi Nuolenpää lyhyesti.
"Se olisi ihan totta, tuskaroora, elleivät mingot tietäisi, että näillä main on sotamiehiä, jotka pysähdyspaikoissa ajattelevat enemmän päivällistänsä kuin viisaussääntöjä, jotka suojaavat niitä vihollisilta. Ei, ei, antaa pojan vain kasata riojansa, se kyllä menee skotlantilaisten tai Irlannin rosvojen laskuun, sillä ne välittävät enemmän puurostansa ja perunoistansa kuin intiaanien viekkaudesta ja pyssyistä."
"Minä muistan usein kaupungeissa kuulleeni, että sotamiehet näillä main ovat oppineet sotajuonet vihollisiltansa", sanoi Mabel, "ja menettelevät yhtä kavalasti kuin punanahatkin."
"Ei läheskään. Kokemus tekee ne vain vähän viisaammiksi; ja he viheltävät, laulavat ja meluavat täällä metsissä, kuten tekivät kotiseutujensa puistoissa, joista he kaikki lakkaamatta haluavat puhua. Yhden ainoan punanahan luonteessa on enemmän viekkautta kuin kokonaisessa rykmentissä vesistön toisella puolella — sitä minä kutsun metsien viisaudeksi. Mutta nyt siellä on savua liiaksikin; meidän täytyy hakea vielä parempi suojapaikka. Poika on kantanut kaiken joen veden tuleensa, ja mingot pian luulevat, että koko rykmentti on liikkeellä."
Puhuessaan Haukansilmä johti veneensä pois pensaista, joiden väliin oli pysähdytty ja parissa minuutissa savu ja puut katosivat näkyvistä. Onneksi joessa oli pieni lahdelma, johon vihdoin molemmat veneet melottiin.
Parempaa piilopaikkaa ei olisi voinut löytää. Pensaat olivat tiheät ja riippuivat lahdelman yllä muodostaen täydellisen lehtikatoksen. Lahden pohjassa oli hietikkoranta, johon kaikki mukavuuden vuoksi veneestä astuivat, eikä heitä voinut nähdä muualta kuin pieneltä alalta joen toiselta puolen. Vähän oli kuitenkin syytä pelätä, että heidät sieltä huomattaisiin, sillä viidakko oli tavallista tiheämpää ja maa niin märkää ja liejuista, että siellä oli hyvin vaikea kulkea.
"Tämä on mainio piilo", sanoi Haukansilmä, kun oli tuntijan silmällä paikkaa tarkastellut, "mutta se täytyy tehdä vieläkin turvallisemmaksi. Parahin Cap, minä en pyydä teiltä mitään muuta, kuin että pysytte ihan hiljaa ja rauhallisena, kuten merta purjehtiessanne olette tottunut; me tuskarooran kanssa teemme varustuksia pahan päivän varalle."
Opas meni intiaanin kanssa syvemmälle pensaihin, joista he leikkasivat muutamia vesoja lepistä ja muista pensaista tarkasti pitäen huolta, ettei vähintäkään ääntä kuulunut. Näiden vesojen tyvet työnnettiin syvälle mutaan joen puolelle veneistä, ja kymmenessä minuutissa oli laitettu täydellinen suojus heidän ja vaarallisen paikan välille. Haukansilmä oli pannut kaiken taitonsa ja tarmonsa tämän suojuksen laittamiseen. Hän oli etsinyt mutkaisia vesoja — joita tällaisesta paikasta helposti löytää — ja pystyttänyt sillä tavalla, että ne näyttivät kasvaneen jokiäyräästä ja aluksi painuneen veteen, mutta kun ne janosivat valoa, ne kohottivat latvansa vedenpinnan yläpuolelle. Lyhyesti: työ oli tehty niin, että vain se, joka paikan hyvin ennestään tunsi, olisi voinut ajatella omituisen muutoksen tapahtuneen.
"Tämä on parhain piilo, missä milloinkaan olen ollut", sanoi Haukansilmä nauraen hiljaisella tavallaan palatessaan ulkoa tarkastamasta työtään. "Lehdet meidän puissamme ovat ihan samanväriset kuin näissä, jotka riippuvat päämme päällä, eikä tarkinkaan silmä voi erottaa istutettuja ja luonnollisia puita. Hyst! Tuolla tulee Vesikoira kahlaten, kuten järkevä poika ainakin peittääkseen veteen jälkensä. Nytpä saamme nähdä, kelpaako piilomme johonkin vai ei."
Jasperhan sieltä todellakin tuli suoritettuaan määrätyn työnsä. Kun hän ei löytänyt veneitä, arvasi hän, että ne on laskettu joen polven taakse, pois tulen näkyviltä. Kun hän oli tottunut varovaisuuteen, astui hän nytkin veteen, ettei jättäisi jälkiä siitä, mistä toiset olivat lähteneet, sinne, mihin he nyt olivat piiloutuneet. Jos nyt Canadan intiaanit palaisivat jälkiänsä myöten ja huomaisivat Haukansilmän ja Käärmeen jäljet rannalta heidän polulleen, he luonnollisesti seuraisivat niitä rantaan. Mutta siihen johtolanka loppuisikin, sillä veteen ei jää mitään jälkiä. Nuorukainen kahlasi polvea myöten vedessä kulkien hitaasti pitkin joen rantaa ja tarkasti etsien sitä paikkaa, johon veneet olivat kätketyt.