Ehkäpä oli piilottuneitten onneksi, että sotilas, joka osoitti noin kauheita epäilyksen merkkejä, oli nuori ja hänen täytyi neuvokkuudellaan saavuttaa sotilasmaineensa. Vallan hyvin hän tajusi, että hänen täytyy osoittaa, mihin kykenee ja pelkäsi kauheasti sitä halveksimista, mitä toiset varmasti olisivat hänelle osoittaneet, jos hänen epäilyksensä olisivat olleet aiheettomat ja hälyytys turha. Virkkamatta mitään tovereilleen hän sen vuoksi kääntyi takaisin, ja kun toiset jatkoivat matkaansa, hän varovasti lähestyi pensaita, joihin hän lakkaamatta tuijotti kuin lumottuna. Muutamat istutettujen vesojen lehdistä olivat pikkuisen lakastuneet auringossa, ja intiaanin terävä silmä oli huomannut, ettei se ole aivan luonnollista. Villin harjaantunut ja terävä vaisto — joka sotatiellä pysyy horjumatta vireillä — sanoo hänelle, että mitättömältä näyttävät seikat johtavat hänet usein oikeille jäljille.
Luonnon antama merkki näytti niin vähäiseltä, ettei nuorukainen katsonut välttämättömäksi kutsua tovereitaan ottamaan selvää hänen keksinnöstään Jos hän todella löytäisi jotakin, tuottaisi se hänelle sitä suurempaa kunniaa, kun hän olisi voinut tehdä sen yksin. Ellei näkyisi mitään, hän pelastuisi pilkasta, jota nuori intiaani pelkää kuin kuolemaa. Kun kuitenkin oli syytä pelätä, että hänet saattaisi yllättää äkillinen vaara, joiden varalta metsien soturit ovat aina valmiina, hän lähestyi pensaita hitaasti ja varovasti. Sill'aikaa, kun hän lähestyi Haukansilmän pensaita voidakseen koskea niihin, olivat hänen toverinsa ehtineet viisi- tai kuusikymmentä kyynärää hänestä edelle.
Jännittävästä tilanteesta huolimatta katseli koko piilossa oleva joukko nuoren irokeesin ilmeitä, joissa vaihtelevat tunteet kuvastuivat. Ensin ilmeni toivo saada suorittaa jotakin erinomaista, johon ainoakaan hänen sukunsa jäsenistä ei ollut ennen häntä kyennyt. Se tuottaisi hänelle kunniaa, jonkalaista ei kukaan hänen iällään ole saavuttanut eipä edes suurinkaan sankari ensimmäisellä sotaretkellään; sitä seurasi epäilys, kun tuulenhenki näytti virottelevan lakastuneet lehdet uudestaan eloon. Siihen liittyi jännittävä pelko, että salainen vaara tässä saattaisi vaania häntä. Niin vähäisen muutoksen lämpö oli vaikuttanut vedessä olevien vesojen lehtiin, että kun irokeesi ulottui saamaan lehden käteensä, hän todellakin ajatteli erehtyneensä. Mutta kun ainoakaan mies, jonka epäilys on herännyt, ei jätä tutkimuksiansa kesken, ennenkuin huomaa epäilyksensä vääräksi, taivutti nuori soturi varovasti pensaita ja astui piilopaikkaan, jossa hän huomasi pakolaiset liikkumattomina kuin kuvapatsaat. Hiljainen huudahdus ja kevyt askel takaisin. Mutta tuskin hänen terävä silmänsä oli keksinyt heidät ja äänensä ehtinyt kuulua, kun Chingackgook oli seisoallaan ja delawarelaisen sotakirves putosi hänen paljaaksi ajettuun kalloonsa. Suonenvedon tapaisesti irokeesi kohotti kätensä, horjahti taaksepäin ja kaatui veteen, jossa virta nielaisi hänen kuolonkouristuksessa hytkähtelevän ruumiinsa. Sukkelaan koetti delawarelainen tarttua hänen käteensä riistääksensä päänahan, mutta punertava vesi oli vielä sukkelampi ja iloisesti hypellen vei pois värähtelevän kuormansa.
Kaikki tämä tapahtui vähemmässä kuin minuutissa, niin äkkiä ja odottamatta, että tottumattomammat kuin Haukansilmä ja hänen metsänkävijä-toverinsa olisivat joutuneet ymmälle, kuinka nyt pelastua.
"Hetkeäkään ei ole hukata", kuiskasi Jasper taivuttaen varovasti pensaita sivulle. "Seuratkaa minun esimerkkiäni, herra Cap, jos tahdotte saada sisarentyttärenne turvaan. Te, Mabel, painukaa pitkäksenne veneen pohjalle."
Tuskin olivat sanat lausutut, kun hän jo tarttui kevyen veneensä kokkaan ja kuljetti sitä kahlaten ja Cap auttoi häntä perästä. He pysyttelivät niin likellä rantaa kuin suinkin koettaen päästä yläpuolellaan olevan niemen taa, jossa olisivat piilossa villien katseilta. Haukansilmän vene oli rannan puolella ja siksi hän pääsi viimeksi liikkeelle. Delawarelainen hypähti rannalle ja katosi metsään pitäen määrättynä velvollisuutenaan tarkata täältä päin vihollisten liikkeitä. Nuolenpää taas auttoi valkoista toveriaan seuraamaan Jasperia. Käden käänteessä tämä kaikki oli tehty. Mutta kun Haukansilmä saapui niemen ympäri kulkevaan virtaan, hän äkkiä tunsi veneensä keventyvän ja kun hän katsahti taaksensa, hän huomasi, että tuskaroora vaimoineen oli hänet jättänyt. Ajatus kavalluksesta iski hänen mieleensä, mutta nyt ei ollut aikaa pysähtyä, sillä hirveä valitushuuto alempaa ilmoitti, että nuoren irokeesin ruumis oli joutunut hänen ystäviensä kohdalle. Sitä seurasi pyssyn pamahdus. Silloin opas huomasi, että Jasper päästyään joen mutkaan, oli lähtenyt yli joen ja seisoen suorana veneessä meloi kaikin voimin, kun taas Cap perässä istuen reippaasti häntä auttoi. Katsetta seurasi ajatus ja teko, kuten aina rajaseudun soturilla. Hän juoksi veneen perälle, syöksi sen kaikin voimin virtaan samalla itse hypäten siihen pyrkien hänkin virran yli. Hän oli huomannut Mabelia uhkaavan vaaran ja pelastaakseen toiset hän itse asettui maalitauluksi varmasti arvaten, että villit kääntäisivät kaiken huomionsa häneen, koska hänen venheensä oli paljon alempana kuin toisten, sillä villien halu saada varmasti edes yksi päänahka on niin kiihkeä, että se tukahduttaa kaikki muut tunteet.
"Ohjaa ylöspäin, Jasper", huudahti jalo, sankarillinen opas johtaessaan pitkin, varmoin ja voimakkain aironvedoin venettään virran yli, "ohjaa vastavirtaan ja laske maihin noiden leppäpensaitten luona. Toimita kaikin mokomin kersantin tytär turvaan ja jätä mingopaholaiset Chingackgookille ja minulle."
Jasper vilautti melaansa merkiksi, että oli ymmärtänyt ja nyt paukkuivat pyssyt vimmatusti, kaikki tähdättyinä yksinäiseen mieheen, joka hätäilemättä meloi lähintä venettä.
"Tyhjentäkää vain pyssynne, kuten houkat ainakin", puheli Haukansilmä, joka pitkillä, yksinäisillä metsäretkillään oli oppinut puhelemaan yksin. "Ampukaa pyssynne tyhjiksi epävarmaan maaliin ja antakaa minulle aikaa lisätä kyynärä kyynärältä joessa välimatkaamme. En tahdo pilkata teitä, kuten delawarelainen tai mohikaani, sillä minun luonteeni on valkoihoisen eikä intiaanin, eikä kerskunta taistelussa sovi kristitylle sotilaalle. Päinvastoin tunnustan tässä itselleni, että te olette hieman parempia kuin kaupungin keikarit, jotka ampuvat puistojen satakieliä. Se oli hyvin tarkoitettu", hän sanoi kääntäen päätänsä syrjään, kun kuula kiskaisi tupsun hänen otsatukastaan, "mutta luoti, joka sattuu tuuman verran maalistaan harhaan, olisi parempi jättää ampumatta. — Hyvin tehty, Jasper! Kersantin suloinen lapsonen täytyy saada turvaan, vaikka me siinä menettäisimme päänahkamme."
Nyt Haukansilmä oli saapunut keskelle jokea ja melkein vihollistensa tasalle, kun taas toinen vene Jasperin ja Capin taitavalla ohjauksella oli ihan saapumassa toiselle rannalle juuri sille kohdalle, johon oli neuvottu. Vanha merimies näytteli nyt osansa miehekkäästi, sillä hän oli taas joutunut omalle alalleen ja rakkaus sisarentyttäreen sai hänet unohtamaan oman itsensä. Nyt hän olisi ollut valmis ampumaankin, vaikka hän oli saavuttanut kokemuksensa ja taitonsa aivan toisenlaisessa sodassa. Muutamia airon vetoja vielä, ja venhe työntyi pensaisiin. Mabel riensi Jasperin kanssa maihin ja ainakin toistaiseksi nämä kolme pakolaista olivat turvassa.