"Siihen tarvittiin merimiehen taitoa", sanoi opas nauraen, "mutta teidän taitonne kuuluvatkin vesielämään samoin kuin minun metsänkäyntiin. Antaapa nyt mingojen mielin määrin paukutella pyssyjänsä, sillä nyt heillä on viimeinen tilaisuus ampua suojattomaan maaliin."
"Ei, laske kiireesti rantaan", sanoi Jasper innokkaasti, "eihän hyödytä mitään heittäytyä vaaraan."
"Minä haluan katsoa silmästä silmään vihollisiani, kuten mies", vastasi Haukansilmä ylpeästi. "Minä en ole punanahkainen, ja valkoihoisen tulee taistella avoimesti eikä pensaitten takaa."
"Entäs Mabel?"
"Totta, poikani, totta! Kersantin tytär täytyy pelastaa. Kuten sanot, hupsua ja poikamaista olisi antautua turhaan vaaraan. Luuletko, että vene voidaan piilottaa sinne, missä sinä nyt olet?"
"Ei epäilystä, anna tulla vain."
Haukansilmä työnnälti veneen vesille ja hetken kuluttua Jasper tarttui sen kokkaan. Piilottaakseen veneen ja saadakseen äyrämällä turvallisemman aseman ystävät katosivat metsään, jossa he sydämellisesti puristivat toistensa kättä ihan kuin olisivat pitkiä aikoja olleet erossa.
"Nyt saamme nähdä, Jasper, uskaltavatko mingot yrittää Oswegon yli, kun tietävät Pitkän Pyssyn olevan lähettyvillä. Sinä ehkä voit käyttää airoja, melaa ja purjeita paremmin kuin pyssyä, mutta sinulla on rohkea sydän ja tarkka käsi ja niihin voimme taistelussa paljon laskea."
"Mabel tapaa minut kyllä itsensä ja vihollistensa välillä", vastasi
Jasper vaatimattomasti.
"Ihan varmasti! Kersantin tytärtä täytyy puolustaa. Minä rakastan sinua, Jasper, sinun itsesi vuoksi ja vielä enemmän minä rakastan sinua sen vuoksi, että hädän hetkenä, jolloin tarvitset kaiken miehuutesi, ajattelet heikompiasi. Katso, Jasper! Kolme lurjuksista kiipeää todellakin veneeseen! Heidän varmasti täytyy uskoa, että olemme paenneet, muuten he eivät ikinä uskaltaisi lähteä suoraan surman suuhun."