Haukansilmän puhe katkesi, sillä kuului kova paukahdus, ja perässäoleva intiaani lensi korkealle ilmaan pudoten sieltä veteen ja vieden melan mukanaan. Pieni savupilvi leijaili hetken itärannalla olevien pensaitten yllä, mutta hajosi pian ilmaan.
"Se oli Suuren Käärmeen suhahdus!" huudahti Haukansilmä riemuiten. "Koskaan ei ole rohkeampi ja uskollisempi sydän sykkinyt delawarelaisen povessa. Hieman minua surettaa, että hän särki minun suunnitelmani, mutta eihän hän voinut tietää meidän asemaamme."
Tuskin oli vene menettänyt ohjaajansa, kun se valloillaan syöksyi kuohuvaan koskeen. Aivan avuttomina molemmat villit kilmuilivat hurjasti ympärilleen, mutta eivät mitenkään voineet luonnonvoimaa hallita. Chingackgookin onneksi melkein kaikkien irokeesien huomio oli kääntynyt niihin, jotka nyt veneessä odottivat viimeistä hetkeänsä, muuten hänen pakonsa olisi ollut ainakin vaikea, ellei mahdoton. Mutta ainoakaan vihollinen ei liikahtanut muuta kuin piilottuakseen johonkin, ja kaikkien silmät olivat tähdättyinä seikkailijoihin. Pikemmin kuin tämä on sanottu syöksyi vene, jonka pohjalle intiaanit asettuivat pitkin pituuttaan pitääkseen sen tasapainoa yllä, kuohuviin pyörteihin. Tämä luonnollinen varokeino ei heitä kuitenkaan auttanut, sillä kevyt vene tarttui kallioon ja pyörähtäessään ympäri heitti molemmat soturit veteen. Koskissa vesi ei ole koskaan kovin syvää lukuunottamatta niitä paikkoja, joihin se on uurtanut kanavia; mutta mihinkään eivät irokeesit voineet tarttua kiinni, vaikka heidän kätensä olivat vapaat, vaan heidän täytyi uiden ja kahlaten koettaa päästä ystäviensä luo rannalle. Vene pysähtyi kalliolle keskelle koskea, joten siitä ei kummallekaan puolueelle tällä hetkellä ollut vähintäkään hyötyä.
"Nyt on meidän vuoromme", huudahti Jasper, kun näki molempien intiaanien ilmestyvän suvannon reunaan. "Yläpuolella oleva vekkuli on minun, alapuolella sinun."
Niin oli nuorukainen innostunut tätä jännittävää näytöstä katsellessaan, että laukaisi kesken puheensa, mutta nähtävästi ihan turhaan, sillä molemmat pakolaiset heilauttivat halveksien käsiänsä. Haukansilmä ei vain ampunut.
"Ei, ei, Vesikoira", hän vastasi, "minä en vuodata verta ilman pakkoa, mutta tarpeen tullen minun luotini kyllä sattuu. Minä en rakasta mingoja, sillä olen liian paljon seurustellut delawarelaisten kanssa, jotka ovat heidän leppymättömiä ja luonnollisia vihollisiansa. Mutta minä en ammu ainoatakaan hurjimusta, ellen tiedä, että hänen kuolemastaan on jotakin hyötyä. Ei yksikään hirvi ole turhan vuoksi kaatunut minun luodistani. Eläen erämaissa enimmäkseen yksin Jumalansa kanssa oppii punnitsemaan asioita oikein. Yhden kuolema nykyisessä asemassamme riittää meille. Mahdollisesti tässä vielä sattuu tilaisuus, jolloin voi käyttää Pitkää Pyssyä Suuren Käärmeen hyväksi, joka on käyttäytynyt varomattomasti ilmaistessaan noille vaaniville paholaisille, että hän on heidän lähettyvillään. Niin totta kuin olen vaivainen syntinen hiipii nyt juuri tuolla yksi niistä kaatuneen puun suojassa luullen hyvänkin saaliin tapaavansa!"
Puhuessaan Haukansilmä osoitti sormellaan, ja Jasperin terävä silmä keksi heti, mitä toinen tarkoitti. Yksi vihollisen nuorista sotureista — palaen halusta saada kunnostautua aivan erinomaisesti — oli luikahtanut erilleen seurueestaan hiipien sinne päin, missä Chingackgook oli ollut piilossa. Delawarelainen oli nähtävästi huolimaton vihollistensa suhteen, sillä nuorukainen oli päässyt niin lähelle, että saattoi nähdä hänet. Tämän voi huomata irokeesin liikkeistä, vaikk'ei Chingackgookia näkynyt, sillä tämä valmistui juuri laukaisemaan. Koski oli Oswegon mutkassa muodostanut omituisen polven, niin että Chingackgook joutui melkoisen lähelle vihollisiansa, vaikka välimatka maata myöten oli useita satoja kyynäriä, ja sen vuoksi Haukansilmä ja Jasper saattoivat seurata tarkasti molempien toimia. Joen leveys tällä paikalla oli pari sataa kyynärää, ja jokseenkin yhtä kaukana oli hiipivä irokeesi luullusta saaliistansa.
"Suuri Käärme on varmasti jossain tuolla", huomautti Haukansilmä, joka ei hetkeksikään jättänyt vihollista silmistään, "ja hän liikkuu kovin huolettomasti, kun antaa mingo-lurjuksen, joka kaikesta päättäen on sangen verenhimoinen, tulla noin lähelleen."
"Katso", keskeytti Jasper, "tuolla on delawarelaisen ampuman intiaanin ruumis! Se on tarttunut kiveen, ja virta on nostanut pään veden pinnan yläpuolelle."
"Samantekevä, poika — samantekevä. Ihmisruumis ei ole paljoa parempi kuin ajelehtiva tukki, kun kerran siinä asuva henki on paennut. Tuo irokeesi ei enää ketään vahingoita. Mutta tuo toinen hiipivä roisto aikoo riistää päänahan minun parhaimmalta ja koetelluimmalta ystävältäni."