"Eiköhän! Se käy kyllä koko lailla helposti, kunhan vähän pimenee. Tosiaankaan en voi ihan varmaan sanoa, kumpi olisi parempi. Mutta jos meidän joukossamme olisi vain miehiä, niin mielelläni leikkisin piilosilla noiden toisella puolella joen olevien lurjusten kanssa. — Jasper", kuiskasi opas, joka tahtoi karttaa kaikkea turhaa lörpöttelyä, "tahdotko sinä koettaa tuoda tänne veneen?"
"Minä tahdon, Haukansilmä, vaikka mitä puolustaakseni Mabelia."
"Se on oikeata ja rehellistä puhetta. Käärme, joka jo on melkein riisuutunut, voi auttaa sinua. Se muuttaa taas yhden noiden paholaisten suunnitelmista."
Kun tämä oli saatu selväksi, valmistuivat kaikki seurueen jäsenet panemaan päätöstä toimeen. Yön varjot laskeutuivat metsän yli, ja kun kaikki olivat valmiina, oli ihan mahdotonta erottaa esineitä toiselta rannalta. Aika olikin rientänyt intiaanin keksiessä kaikenlaisia varokeinoja uintimatkaansa varten niin pian, että Haukansilmä alkoi kiirehtiä. Jasper tovereineen lähti, eikä heillä ollut muita aseita kuin puukko ja delawarelaisen sotakirves, ja suurinta varovaisuutta noudattaen he yöhön katosivat. Sill'aikaa nouti opas Mabelin piilopaikasta ja pyytäen häntä Capin kanssa jalan menemään jokirantaa pitkin kosken alle hän itse jäi veneelle aikoen kuljettaa sen samalle paikalle.
Helposti he pääsivät sinne. Vene asetettiin pitkin rantavallia ja Mabel ja hänen enonsa istuutuivat tavallisille paikoillensa. Haukansilmä taas jäi perään seisomaan pitäen kiinni pensaista, ettei virta vienyt heitä mukanaan. Näin kului muutamia minuutteja, jonka ajan he mitä suurimmalla jännityksellä odottivat, miten heidän toverinsa saisivat rohkean yrityksensä suoritetuksi.
Tulee muistaa, että molempien seikkailijoittemme täytyi uida yli syvän, vuolaan virran, ennenkuin saapuivat sellaiselle paikalle, jossa voi kahlata. Tähän asti päästiin suhteellisen helposti, ja juuri samana hetkenä ulottui Jasperin ja Käärmeen jalka pohjaan. Saatuaan varman jalansijan he ottivat toisiaan kädestä ja kahlasivat äärettömän varovasti siihen suuntaan, josta otaksuivat löytävänsä veneen. Mutta yö oli jo pimennyt, niin että he huomasivat turhaksi koettaakaan silmien avulla päästä päämääräänsä. Siksi täytyi antaa ohjata vaiston, joka ilmaisee tien metsänkävijälle silloin, kun päivä ei paista eikä kuu kumota, vaan metsä näyttää oudosta hirveältä kaaokselta, joka viettelee vain eksyksiin. Siksipä Jasper antoi delawarelaisen johtaa häntä tietäen, että tämän tottumus oli vaistoa terästänyt, joten hän, jos kuka, siihen kykeni. Ei kuitenkaan ollut helppoa kahlata kuohuvassa koskessa tähän aikaan vuorokaudesta ja saada varma selvä suunnasta. Kun he luulivat päässeensä keskelle jokea, erotti rannat vain suurena mustana rykelmänä, josta pisimpien puitten tummat varjot hieman erosivat taivaan synkkää pohjaa vasten. Kerran tai pari kulkijat muuttivat suuntaa huomattuaan joutuneensa harhaan, kun arvaamatta astuivat syvään veteen; hehän tiesivät, että vene oli pysähtynyt kosken matalimmalle paikalle. Näin kiertäessä oli kulunut viitisentoista minuuttia, ja vaikka tämä aika tuntui nuorukaisesta iäisyydeltä, huomasivat he, etteivät he ilmeisesti olleet päässeet vähääkään etsimäänsä esinettä lähemmäksi. Delawarelainen aikoi juuri ehdottaa, että he palaisivat takaisin maalle ja siellä yrittäisivät uudelleen, kun hän näki miehen liikkuvan vedessä melkein käden ulottuvilla. Jasper kulki hänen sivullansa, joten hän silmänräpäyksessä tajusi, että irokeesit kulkivat samoilla asioilla kuin hänkin.
"Mingo!" hän kuiskasi Jasperin korvaan, "Käärme näyttää veljelleen, miten tulee käyttäytyä ovelasti."
Nuori merimies huomasi olennon ja heti ymmärsi vaaran, joka heitä väijyi. Oivaltaen, että johto tuli jättää delawarelaiselle päällikölle, hän antoi tämän astua edellä sinne päin, josta äskeinen varjo oli kadonnut. Seuraavana hetkenä se ilmestyi uudestaan ilmeisesti taivaltaen heihin päin. Vesi pauhasi niin, että oli sangen vaikea erottaa muita ääniä. Äkkiä kääntäen päänsä intiaani kuiskasi: "Jätä kaikki Suuren Käärmeen huoleksi."
"Huh!" huudahti villi, ja jatkoi omalla kielellään: "vene on kyllä löytynyt, mutta kukaan ei auttanut minua. Tulkaa, niin nostamme sen pois kiveltä."
"Kernaasti", vastasi Chingackgook, joka puhui sitä kieltä, "johda, me seuraamme."