Vieras, joka ei voinut kohinan tähden tuntea ääntä, lähti heti ja toisten seuratessa ihan kantapäillä kaikki kolme pian saapuivat veneelle. Irokeesi tarttui kokkaan, Chingackgook keskelle ja Jasper perään, ettei vieras voinut huomata kalpeanaamaa, jonka hän olisi heti tuntenut vähistäkin vaatteista ja varsinkin päästä.
"Kohottakaa", käski irokeesi heimonsa jyrkällä tavalla, ja heti kohotettiin vene ylös, kaadettiin siitä vesi pois ja huolellisesti laskettiin veteen oikeaan asentoonsa. Kaikki kolme pitivät sitä lujasti, ettei se kosken mukana karkaisi, ja irokeesi, joka veneen yläpäästä johti, lähti viemään sitä itärannalle, jossa hänen omansa odottivat hänen paluutaan.
Delawarelainen ja Jasper hyvin tiesivät, että virrassa varmasti oli ollut useita irokeesejä, koska heidän ilmestymisensä ei ollut hämmästyttänyt heidän kohtaamaansa yksilöä, ja siksi heidän tuli noudattaa äärimmäistä varovaisuutta. Aremmat ja hidasjärkisemmät olisivat pelänneet antautuvansa mitä suurimpaan vaaraan mennessään keskelle vihollisparvea. Mutta nämä rajapylväät eivät tunteneet vähintäkään pelkoa, vaan olivat tottuneet tällaiseen uhkapeliin ja niin hyvin ymmärsivät välttämättömäksi estää vihollisia saamasta venettä, että he saadakseen sen itse olisivat antautuneet vieläkin suurempaan vaaraan. Niin äärettömän tärkeä Jasperista oli Mabelin turvallisuudelle veneen voittaminen tai tuhoaminen, että hän veti puukkonsa esille puhkaistakseen kaarnan ja tehdäkseen sen ainakin hetkeksi käyttökelvottomaksi, jos jokin sattuma estäisi delawarelaista ja häntä saamasta sitä.
Sillä aikaa irokeesi, joka ei ollut noussut veneeseen, vaan johti kahlaten, veti sitä ja siinä olevia vastahakoisia tovereitansa omaan joukkoonsa päin. Kerran Chingackgook nosti sotakirveensä upottaaksensa sen mitään pahaa aavistamattoman naapurinsa päähän, mutta pelko, että kuolevan huuto tai uiva ruumis ilmaisisi vihollisille vaaran, sai hänet hylkäämään tämän ajatuksen. Seuraavana hetkenä hän kuitenkin sai syytä katua epäröintiänsä, sillä kolme veneen kuljettajaa joutui äkkiä keskelle vihollisjoukkoa, joka neljän miehen voimalla myöskin oli etsimässä sitä.
Lyhyiden omituisten ihastushuudahdusten jälkeen villit kävivät joko veneeseen tai tarttuivat kahlatessaan kiinni laitaan, sillä kaikki ilmeisesti näyttivät ymmärtävän veneen välttämättömyyden hyökätessä vihollisen kimppuun tai katkaistessa heiltä pakotien. Vihollisjoukon lisääntyminen oli niin odottamaton, ja se antoi heille niin suuren ylivoiman, että hetkisen tunsi yksin delawarelainenkin neuvojensa loppuvan ja asemansa ylen vaaralliseksi. Viisi irokeesiä, jotka näyttivät ymmärtävän, millä asioilla liikkuivat, kulki neuvottelemaan pysähtymättä kohti omaa rantaansa, josta kolme tai neljä varmasti täysissä aseissa aikoi heti lähteä uudestaan liikkeelle, kun uiminen syvässä virrassa oli estänyt heitä heti pimeän tullen lähtiessään ottamasta pyssyjänsä ja ruutisarviansa mukaan.
Näin ystävät ja viholliset joutuivat itäisen syvän kanavan reunalle, jossa — kuten länsipuolisessakin — virta oli liian syvä kahlata. Tässä pysähdyttiin hetkeksi neuvottelemaan, miten vene kuljetettaisiin yli. Se, joka oli löytänyt veneen, oli päällikkö, ja intiaanin synnynnäinen kunnioitus päälliköitä ja etevämpiänsä kohtaan esti toisia puhumasta, ennenkuin tämä oli sanonut ajatuksensa.
Tämä pysähdys johti Jasperin mitä suurimpaan ilmitulemisen vaaraan, vaikka hän varovaisuudesta olikin heittänyt hatun päästänsä veneen pohjalle. Ilman takkia ja paitaa hänen vartalonsa ulkopiirteet pimeässä eivät niin hirveässä määrässä eronneet toisista. Hänen paikkansa veneen perässä myöskin suojeli häntä, sillä intiaanit luonnollisesti katselivat eteensä. Toinen oli Chingackgookin asema. Tämä soturi oli kirjaimellisesti keskellä tulisimpia vihollisiansa, ja tuskin hän saattoi heihin koskematta hievahtaa. Hän pysyi siis ihan liikkumattomana, vaikka kaikki hänen aistinsa toimivat kaikin voimin, ja hän oli valmis joko karkaamaan tai sopivan hetken tullen antamaan ratkaisevan iskunsa. Huolellisesti varoen katsomasta taaksensa hän vähensi vaaraa tulla huomatuksi ja intiaanin horjumattomalla levollisuudella hän odotti soveliasta hetkeä.
"Menkööt kaikki minun nuoret mieheni yli ja ottakoot aseensa, paitsi ne kaksi, jotka ovat veneen kokassa ja perässä", sanoi intiaanipäällikkö. "Ne kaksi saavat tuoda veneen yli."
Intiaanit tottelivat silmänräpäyksessä jättäen irokeesin, joka oli löytänyt veneen, pikku aluksen keulaan ja Jasperin perään, kun taas Chingackgook sukelsi niin syvälle, että toiset pääsivät ohi. Veden polske ja hiljaiset huudahdukset, joilla seurue pysytteli kasassa, ilmaisivat, että ne neljä, jotka äsken olivat joukkoon yhtyneet, uivat joutuakseen yli niin pian kuin suinkin. Heti kun delawarelainen tämän huomasi, kohosi hän veden pinnalle ajatellen ratkaisun hetken tulleen.
Vähemmän kokenut ja ajattelemattomampi kuin tämä soturi olisi varmaankin tarttunut heti asiaan, mutta hän tiesi, että virrassa hänen takanaan oli vielä useita vihollisia eikä hän koskaan antautunut suurempaan vaaraan kuin oli välttämätöntä. Siksi hän antoi intiaanin veneen kokalla uida syvälle vedelle ja vasta sitten hän aloitti Jasperin kanssa työn. Mutta sen sijaan, että he olisivat auttaneet kuljettamaan venettä yli vuolaan virran itärannalle he päinvastoin koettivat uittaa sitä sille rannalle, josta olivat tulleet. Mutta sitä ei tehty äkkiä ja varomattomasti, kuten ehkä joku sivistynyt henkilö olisi voinut yrittää toteuttaa sotajuontansa, ei, vaan vähitellen, niin että intiaani luuli taistelevansa virran voimaa vastaan. Kun vene ei voinut kulkea itään eikä länteen, se lekotteli myötävirtaan, niin että se pian oli kosken alla, jossa virta kävi syvemmäksi ja tyynemmäksi. Siellä kuitenkin intiaani huomasi heti, ettei hän ollut vain luonnonvoimaa vastaan taistellut, ja katsottuaan taakseen hän keksi, että hänen toverinsa vehkeilivät häntä vastaan.