"Tuo nyt on järkevää puhetta", sanoi Cap, joka ei ollut erikoinen kirjain ystävä. "Hän pilkkaa sinun lukuintoasi, Magneetti; ja tuo päällikkö kyllä ymmärtää hyvinkin selvästi asioita omalla tavallaan. Sanopas nyt, Nuolenpää: kuinka pitkälti on vielä sinne vesilätäkölle, jota te nimitätte Suureksi Järveksi ja jota kohden olemme niin monta päivää suuntamme pitäneet?"
Tuskaroora katsoi merimieheen äänettömästi halveksien vastatessaan:
"Ontario suuri kuin taivas; vielä päivän matka ja suuri matkustaja saa nähdä sen."
"Olet oikeassa, minä olen ollut suuri matkustaja, sitä en kiellä. Mutta kaikista minun matkoistani tämä on ollut pisin ja hyödyttömin, koska se on käynyt maan sydäntä kohden. Mutta jos tämä suolaton vesilätäkkö on niin likellä, Nuolenpää, ja niin suuri kuin sanot, täytyisi kai hyvän silmäparin voida nähdä se. Tältä tähystyspaikalta epäilemättä näkee kaiken kolmenkymmenen penikulman laajuudelta."
"Katso!" sanoi Nuolenpää ojentaen arvokkaasti toisella kädellään,
"Ontario!"
"Eno, sinä olet tottunut huutamaan: 'hei, maa!' mutta et: 'hei, meri!' etkä sinä sen vuoksi näe sitä", huudahti sisaren tytär nauraen niin sydämellisesti kuin vain tytöt nauraa voivat omille mielikuvilleen.
"No, johan sinä nyt, Magneetti! Luuletko sinä, etten minä tuntisi omaa elementtiäni, jos se olisi näkyvissä?"
"Mutta Ontariohan ei ole sinun omaa elementtiäsi, rakas eno, sillä sinun elementtisi on suolainen vesi, mutta tämähän on suolatonta."
"Siinä voi olla eroa teidän nuorten merimiesten mielestä, mutta ei meidän vanhojen. Minä tunnen veden, vaikka näkisin sitä Kiinassa."
"Ontario!" kertasi Nuolenpää kiihkoisasti ojentaen uudestaan kätensä luodetta kohden.