"Poika tuntee meidät molemmat ja oli varma, ettemme niin helposti huku, sillä se ei suinkaan liene minun kohtaloni. Vaikea kuitenkin olisi ollut uida pitkäpiippuinen pyssy kädessä, varsinkin kun villien ja ranskalaisten pyssynpiiput ovat uhkaamassa, enkä minä millään ehdolla olisi tahtonut pyssystäni luopua, me olemme siksi kauan olleet hyviä tovereita. Ei, ei; me siis kahlasimme pyssy kädessä rannalle, sillä virta muutamia kohtia lukuunottamatta oli kyllin matala. Myönnän kyllä, että meidän täytyi ottaa samalla irokeesien vehkeet lukuun, mutta niin pian kuin ne kiertävät lurjukset näkivät lyhdyt, jotka kersantti oli lähettänyt teitä vastaan, me ymmärsimme, että ne mahdollisimman pian luikkisivat tiehensä, varsinkin, jos odottivat vierailua linnalta. Me istahdimme siis kärsivällisesti tunniksi kivelle, ja kaikki vaara oli ohi. Kärsivällisyys on metsänkävijän suurin hyve."
"Olen oikein iloinen sitä kuullessani, sillä itse väsymyskään ei tahtonut saada minua nukkumaan, kun ajattelin, miten teille olisi käynyt."
"Jumala siunatkoon teidän pientä hyvää sydäntänne, Mabel! Mutta sellaisiahan te kaikki hennot olennot olette. Omasta puolestani täytyy minun sanoa, että ilostuin suuresti, kun näin lyhtyjen ilmestyvän järven puolelle, sillä siitä päätin teidän päässeen turvaan. Me metsästäjät ja oppaat olemme raakaa väkeä, mutta meilläkin on ajatuksemme ja tunteemme, kuten armeijan kenraalilla. Jasper ja minä olisimme kuolleet, ennenkuin olisimme sallineet tapahtua teille mitään vahinkoa — arvelematta."
"Minä kiitän teitä, Haukansilmä, kaikesta, mitä te minun hyväkseni olette tehnyt, kiitän teitä sydämeni pohjasta ja luottakaa siihen, että minun isäni saa sen tietää. Olen puhunut siitä asiasta hänelle ja minun velvollisuuteni on palata siihen uudestaan."
"Vaiti, Mabel! Kersantti tuntee metsät ja miehet, vieläpä uskolliset punaisetkin miehet. Siitä ei tarvitse hänelle mitään puhua. Hyvä, te olette nyt tavannut isänne; onko se vanha, kelpo soturi ollut sellainen ihminen, miksi olette hänet kuvitellut?"
"Hän on minun oma, kallis isäni ja on ottanut minut vastaan, kuten soturin ja isän tulee lastaan kohdella. Oletteko te, Haukansilmä, tuntenut hänet kauan?"
"Ihmisten mielestä hyvin kauan. Olin juuri kahdentoista vanha, kun kersantti otti minut ensimmäiselle retkelleni, ja siitä on nyt enemmän kuin kaksikymmentä vuotta. Se olikin ankara retki, ja koska se tapahtui ennen teidän syntymistänne, teillä ei olisi isää, ellei pyssyn käsittely olisi kuulunut luontaisesti minulle."
"Selittäkää, mitä tarkoitatte."
"Se on liian yksinkertaista sanoin selitettäväksi. Olimme väijyksissä, ja kersantti sai pahan haavan ja olisi menettänyt päänahkansa, mutta jonkunlaisen synnynnäisen vaiston pakottamana minä tartuin aseeseen. Me kannoimme sitten hänet pois, ja muuan komeampi pää menetti tukkansa, kun taas kersantin tukka vielä tänäänkin on tuuhea."
"Te pelastitte silloin isäni hengen, Haukansilmä!" huudahti Mabel sulkien vaistomaisesti, vaikka lämpimästi hänen karkean kätensä omiensa väliin. "Jumala siunatkoon teitä siitä, samoin kuin kaikista muistakin hyvistä töistänne!"