"Tämäkö se sitten on, jota te järveksi sanotte?" kysyi Cap viitaten pohjoista näköpiiriä piipullansa. "Minä kysyn, eikö teillä todellakaan ole muuta?"
"Se se on; ja monet, jotka ovat asuneet monien toisten järvien rantamilla, voivat vakuuttaa, että se onkin hyvä järvi."
"Juuri, kuten arvasin — lätäkkö laajuudeltaan ja maistuu tynnyrivedeltä. Turhaa on matkustaa sisämaahan nähdäkseen jotakin kunnollista ja kelvollista. Tiesin, että näin tulisi käymään."
"Mikä Ontariota vaivaa, herra Cap? Se on suuri ja kaunis katsella ja siitä on hyvä juoda kaikkien, jotka eivät voi saada vettä lähteistä."
"Sanotteko te tätä suureksi?" kysyi Cap, viitaten taas ilmaan piipullaan. "Minä tahtoisin mielelläni tietää, mikä tässä teidän mielestänne on suurta. Eikö itse Jasper tunnustanut, että rannasta toiseen on vain kaksikymmentä ranskalaista penikulmaa?"
"Mutta, eno", pisti Mabel väliin, "eihän ollenkaan näy muuta maata kuin tämä oma ranta. Minusta tämä näyttää ihan valtamereltä."
"Tämä pieni vesilätäkkö valtamereltä! Hulluutta, Magneetti; suoraa järjettömyyttä on, että tyttö, jonka suvussa on ollut oikeita merimiehiä, puhuu noin. Mitä kehumisen arvoista siinä on ja mikä osoittaa, että se on meri?"
"Mikäkö? Näkee vain vettä — vettä — vettä — ei mitään muuta kuin vettä niin kauaksi kuin silmä kantaa."
"Ja eikö ole vain vettä — vettä — vettä — eikä mitään muuta kuin vettä penikulmittani näissä joi'ssa, joita nyt olemme kulkeneet ihan — niin kauaksi kuin silmä kantaa — summakaupalla?"
"Onpa kyllä, eno; mutta joi'lla on rantavallit ja puut kahden puolen ja ne ovat ahtaita."