"Niin paljon voin sanoa 55:nnen pojista, vaikka en voi yhtä paljoa sanoa heidän kristillisyydestään", vastasi kersantti. "Yksinpä vanha Duncan Lundilainenkin joskus vannoo, että kaurapuuro on parempaa ravintoa kuin Oswegon kuha, ja jos saisi edes nähdä Skotlannin vettä, tyynnyttäisi se hänen janoansa paremmin kuin jos joisi koko Ontarion kuiviin."
"Onko majuri Duncanilla vaimo ja lapsia?" kysyi Mabel, jonka ajatukset luonnollisesti kääntyivät hänen omaan sukupuoleensa, näissä uusissa oloissa.
"Ei, tyttö, vaikka sanotaan, että hänellä on morsian kotona. Neiti näyttää mieluummin odottavan kuin suostuvan kärsimään tämän villin erämaan vaivoja. Kaikki tuo ei ole kuitenkaan sopusoinnussa minun ajatukseni kanssa naisen velvollisuuksista. Sinun sisaresi, veli Cap, ajatteli toisin."
"Toivon, kersantti, ettet ajattelisi Mabelia sotilaan vaimoksi", vastasi Cap vakavasti. "Meidän sukumme siinä suhteessa on täyttänyt velvollisuutensa ja nyt on taas aika muistaa merta."
"Enpä luule löytäväni tytölle sopivaa 55:nnestä tai jostakin toisesta rykmentistä, sen voin sulle, veli, luvata, vaikkakin ajattelen, että pian on aika, jolloin lapsen on hyvä joutua kunnialliseen avioliittoon."
"Isä!"
"Ei ole heidän tapaistaan puhua niin avoimesti näistä asioista", sanoi opas, "sillä kokemuksesta tiedän, että se, joka tahtoo saavuttaa immen suosion, ei saa lakkaamatta ahdistella häntä huutaen julki ajatuksiansa. Siksipä, jos suvaitsette, muutamme puheenaihetta."
"Hyvä, veli Cap, toivon, että tämä kylmä porsas miellyttää sinua; sinähän et ollenkaan syö."
"Kyllä, kyllä; anna minulle ihmisten ruokaa, jos minun vielä täytyy syödä", vastasi parantumaton merimies, "se voi olla kyllin hyvää sisävesien purjehtijoille, mutta me merimiehet syömme sellaista ravintoa, jonka alkuperän voimme tuntea."
Haukansilmä laski veitsen ja haarukan kädestään ja purskahti nauramaan hiljaisella tavallaan. Sitten hän kysyi hieman uteliaasti: