"Olemmeko täydessä turvassa siellä? Eikö tuli voi päästä sinne?"
"No eikö teillä sitten ole silmiä?" vastasi Natty semmoisen miehen tyyneydellä, joka on tottunut sellaiseen vaaraan, mistä vastikään oli päästy. "Jos olisitte viipyneet tuolla vielä kymmenenkään minuutia, niin olisitte molemmat jo kuoliaaksi palaneina, mutta tähän voimme jäädä niin kauaksi kuin tahdomme, eikä mikään tuli voi teitä saavuttaa, ennenkuin kivet muuttuvat yhtä helposti palaviksi kuin puut."
Saatuaan tämän vakuutuksen, joka silminnähtävästi oli luotettava, menivät he vähän matkaa eteenpäin, ja Natty laski taakkansa maahan, asettaen Indianin istumaan selkä kallionlohkaretta vasten. Elisabeth vaipui maahan ja peitti kasvot käsiinsä, sydän ristiriitaisten tunnetten vallassa.
"Jättäkää minut, jättäkää minut," sanoi hän Edwardsille. "Minä tunnen itseni niin liikutetuksi etten voi puhua. Lähinnä Jumalaa on minun teitä kiittäminen tästä ihmeellisestä pelastuksesta."
Edwards poistui hänen pyynnöstänsä ja meni Natyn luokse, joka piti hellää huolta Mohikanista. Kun heidän silmäyksensä sattuivat toisiinsa, sanoi vanha metsästäjä surullisesti:
"Hänen aikansa on tullut, poika; minä näen sen hänen silmistänsä. Kun indiani katsoo noin jäykästi eteensä, ajattelee hän ainoasti menoa suloisille metsästysmaille, niinkuin he sanovat, ja mitä ne itsepintaiset veitikat kerran päättävät, sen he myös aivan varmaan tekevät."
Indiani käänsi aaveen-näköiset kasvonsa Natyn puoleen ja kiinitti mustat silmänsä vakavasti häneen. Vitkallisesti käänsi hän sitten päänsä laaksoon päin ja alkoi omalla kielellään laulaa tuolla syvällä kurkku-äänellä, jota niin usein olemme maininneet, kohottaen äänensä laulun kestäessä kunnes se kaikui kovana ja täytenä, vaikka kohta ei sointuvana.
"Mieleni tekee, mieleni tekee — hurskas-mielisten maahan tekee mieleni. Ei yksikään Delavari kammo viimmeistä hetkeään, ei kukaan Mohikani pelkää kuolemaa; Suuri Henki kutsuu, ja hän menee. Isääni olen kunnioittanut, äitiäni olen rakastanut, heimolleni olen ollut uskollinen. Mingot olen tappanut — olen tappanut Mingot, ja suuri Henki kutsuu poikaansa. Minä tulen, minä tulen, hurskasmielisten maahan tulen minä."
"Mitä sanoo hän, Nahkasukka?" kysyi Edwards.
Natty ei vastannut, sillä samassa nosti Indiani taas päätänsä ja jatkoi hiljaisella, selvällä äänellä: