* * * * *
Jonkun aikaa Chingachgookin kuoleman perästä ilmoitti Nahkasukka päättäneensä lähteä kauemmaksi länteen päin. Sekä Elisabeth että Edwards koki houkutella häntä luopumaan tästä päätöksestä, mutta turhaan.
"Minä olen väsynyt elämään täällä näillä kaskimailla", sanoi hän, "missä hakkuu kaikuu korviini auringon noususta sen laskuun saakka. Minua haluttaa päästä metsiin".
"Metsiin!" kertoi Elisabeth. "Ettekö siis kutsu näitä äärettömiä puita kasvavia aloja metsiksi?"
"Oi, lapseni, nämä eivät ole minkään arvoisia sille, joka on tottunut erämaihin. Metsiksi! Kyllä kaiketi! Minä en kutsu semmoisia paikkoja metsäksi, missä joka askeleella tapaa uudisasutuksia ja perkkauksia".
"Nimet eivät merkitse mitään", sanoi Edwards. "Neljänkymmenen vuoden tottumusta ei yhden päivän päätös muuta. Minä tunnen teidät liian hyvin, Natty, sen enempää kiusatakseni teitä houkutuskokeilla, mutta ehkä suotte minun rakennuttaa teille majan jollekulle noista kaukaisista vuorista, jossa väliin voisimme käydä teitä tervehtimässä ja katsomassa ett'ei teiltä mitään puutu".
"Olkaa huoleti Nahkasukan suhteen, lapset; Jumala on pitävä huolen hänen päivistään ja antava hänelle autuaan lopun. Minä tiedän teidän tarkoittavan parastani, vaan tiemme eivät sovi yhteen. Minä rakastan metsiä, te ihmisten kasvoja. Minä syön silloin kuin minulla on nälkä, juon kuin janottaa, mutta teillä on määrätyt tunnit ja säännöt — niin, te raskautatte koiratkin liialla ruu'alla sulasta hyväntahtoisuudesta, vaikka niiden pitää olla laihoja ajaakseen hyvästi ja juostakseen kepeästi. Vähinkin luojan luoduista olennoista on määrätty jotakuta tarkoitusta varten, ja minä olen luotu erämaita varten. — Jos pidätte minusta, niin antakaa minun mennä mihin sieluni halajaa".
"Suokaa minun kuitenkin vielä kerran pyytää teitä jäämään", sanoi Elisabeth. "Älkää jättäkö minua tuskalliseen levottomuuteen sen miehen tähden, joka kaksi kertaa on pelastanut minut kuoleman kourista ja niin uskollisesti palvellut niitä, joita minä rakastan. Jääkää minun, ell'ette jää itsenne tähden. Lakkaamatta tulen minä muutoin näkemään teidät noissa kammottavissa unissa, jotka vielä häiritsevät lepoani; minä tulen näkemään teidät yksinäisyydessä, perin köyhänä, kuolevana niiden petoeläinten keskellä, joita olette tappanut. Minun kuvitukseni on luuleva kaikkien kärsimysten, joita tauti, puute ja yksinäisyys tuottavat, vaivaavan teitä. Jääkää meidän luoksemme, vanha mies, ell'ette itsenne, niin ainakin meidän tähtemme".
"Semmoiset ajatukset ja pahat unet eivät suinkaan tule kauan vaivaamaan viatonta ihmistä", sanoi metsästäjä juhlallisella äänellä. "Ne tulevat Jumalan avulla pian haihtumaan, ja jos pantterit vielä kuvittelevat unissanne, niin se ei tapahdu minun tähteni, vaan sentähden, että muistaisitte Hänen voimaansa, joka johti minut teitä pelastamaan. Luottakaa Jumalaan; asukoon aina teidän sydämessänne se Jumala, joka on yhtä hyvin uudisasutuksissa kuin erämaillakin. Siunatkoon hän teitä ja kaikkea, mikä teille rakasta on, tästä hetkestä aina siihen suureen päivään saakka, jolloin valkeaihoiset tulevat kohtaamaan puna-nahkoja tuomiolla ja jolloin oikeuden, eikä väkivallan voima on oleva lakina".
Elisabeth kohotti päätänsä ja tarjosi ukolle poskensa, jota tämä, ottaen lakin päästään, kunnioituksella suuteli. Vanhus puristi vapisevin, mutta voimakkain käsin Edwardsin kättä sanaakaan virkkaamatta. Sitten valmistihe hän lähtemään, veti vyönsä kireemmälle vyötäreensä ympärille, mutta niin hitaasti, että hyvin huomasi kuinka vaikea eronhetki oli. Muutaman kerran koetti hän puhua, mutta hänen oli mahdoton saada sanaa suustaan.