"Se hetki on tullut", sanoi Opas, "jolloin meidän tuumamme ovat tyynesti tehtävät, jotta voisimme toimia yksimielisesti ja täydellä käsityksellä tehtävästämme ja lahjoistamme. Tunnin kuluttua ovat nämä metsät niin pimeät kuin pikimustin yö, ja jos milloinkaan tahdomme saapua linnaseen, niin täytyy meidän käyttää hyväksemme tätä etuisaa tilaisuutta. Mitä sanotte te, mr. Cap, sillä vaikka teillä ei ole juuri paljon kokemusta metsätaisteluista ja peräytymis-retkistä, niin oikeuttavat ikävuotenne teidät keskustelussa ensimmäisenä puhumaan, kun asiain laita on semmoinen kuin nyt."
"Kaikki mikä meidän on tehtävä on minun ajatukseni mukaan se, että astumme ruuheen, heti kuin tulee niin pimeä, ett'eivät vihollisten vakoojat voi meitä nähdä, ja sitten kiiruhdamme satamaan, niin joutuin kuin tuuli ja virran vienti myöntävät."
"Se on helposti sanottu, vaan ei niin helposti tehty," vastasi Opas. "Me tulemme enemmän alttiiksi vaaralle joella kuin jos kuljemme metsätietä myöten; sitä paitsi on tuolla alhaalla putous, enkä ole laisinkaan vakuutettu, voiko itse Jasperkaan pilkko pimeässä kulettaa veneen eheänä siitä alas. Mitä sanotte, poika, omasta taitavuudestanne ja kyvystänne."
"Minun mielipiteeni on sama kuin mr. Capin mitä ruuhen käyttämiseen tulee; Mabel on liian hento kulkemaan rämetten ja puunjuurien yli semmoisena yönä, kuin nyt näkyy olevan tulossa, ja muutenkin tunnen itseni rohkeammaksi ja varmemmaksi vesillä kuin maalla."
"Rohkea olette aina, poikani, ja jotenkin tarkka silmä on teillä luullakseni myöskin, katsoen siihen että olette oleskellut niin paljon kirkkaassa auringonpaisteessa ja niin vähän metsissä. Vesi ei jätä mitään jälkeä; ruuhi on sekä nopsa että kepeä kulkiessaan myötä virtaa, eikä kersantin tyttären hennot jäsenet tule kärsimään sen liikkeistä. Mutta toiselta puolen ei joella ole mitään muuta suojaa kuin taivaan pilvet; vaarallista on antautua koskeen selvällä päivälläkin ja meillä on hyvä peninkulma vesitietä tästä majoitukselle. Maalla olevasta jälestä ei myöskään ole niin huokea saada selkoa yön pimeydessä. Epäilen itsekin, Jasper, mitä tietä meidän on päättäminen kulkea."
"Jos Käärme ja minä voisimme uida koskessa olevan toisen ruuhemme luokse ja tuoda sen takaisin, niin katsoisin vesitietä meille varmimmaksi."
"Niin, jos se olisi mahdollista; ja kuitenkin olisi se helposti tehty, niin pian kuin tulee vähän pimeämpi. No niin, kun ajattelen kersantin tytärtä ja hänen lahjojansa, niin luulenpa kuitenkin tätä melkein paraaksi. Jos olisimme ainoastaan miehenpuolia, niin olisi hauska saada olla piilosilla tuolla toisella puolen jokea olevien metsäläisten kanssa. Tahdotteko koettaa hankkia ruuhi tänne, Jasper?"
"Opas, minä tahdon koettaa kaikki, mikä voi edistää Mabelin pelastusta."
"Se on jalo tunne, ja minä arvaan sen olevan luonnossa. Käärme voi auttaa teitä; te riistätte noilta konnilta ainakin yhden keinon, jolla voisivat pahennusta aikaansaada."