"Kyyhkynen! Mistä minä sen voin saada?"
"Lähin maja — ota vanha — Kesäkuu menemäs ruuhi tykö."
"Luulen ymmärtäväni teidän tarkoituksenne, mutta eikö olis parempi että seuraisin teitä rannalle, jos sattuisitte kohtaamaan jonkun miehistämme?"
"Menemäs ulos ensin — lukemas miehet — yksi, kaksi, kolme, neljä, viis', kuus'…" Kesäkuu nosti pystöön sormensa ja nauroi — "Kaikki pois tieltä — kaikki paitsi yksi — kutsumas pois hänet — sitten laulamas ja tuomas kyyhkynen".
Mabel hymyili tytön sukkelalle älylle ja lähti seuraamaan hänen osoituksiansa. Ovella hän kuitenkin pysähtyi ja katsoi rukoilevin silmin indianilais-tyttöön päin.
"Enkö saa toivoa että ilmoitatte minulle vähän enemmän, Kesäkuu?" sanoi hän.
"Tietämäs nyt kaikki — varustus hyvä — kyyhky sanomas kaikki —
Nuolenkärki tappamas Kesäkuun."
Viimeksi lausutut sanat riittivät, sillä Mabel ei voinut vaatia tarkempia ilmoituksia, kun Kesäkuu selitti, että hänen miehensä kuolemalla rankaisisi tuumainsa ilmoittamisen. Hän sanoi Kesäkuulle jäähyväiset ja poistui. Nopea silmäys näytti hänelle, että kolme henkeä vielä istui tulen ääressä, mutta kaksi, joista toinen Muir, oli poistunut, luultavasti veneen luokse, ja kuudes, hänen setänsä, puuhaili kalanpyydyksiensä kanssa vähän matkan päässä tulesta. Sotamiehen vaimo meni juuri samassa tuokiossa majaansa ja hänen puoleltaan ei siis ollut mitään pelkäämistä. Mabel oli nyt olevinansa ikäänkuin häneltä olisi joutunut jotakin hukkaan, palasi muuanta nuottia hyräillen sen majan luo, josta hän vasta oli tullut, ja kumartuen alas, ikäänkuin ottaakseen jotakin maasta, riensi hän Kesäkuun osoittamaan majaan. Tämä oli rappiotilassa ja viimeksi vahdissa olleet sotilaat olivat pitäneet sitä muonamakasiinina. Muun muassa oli siinä muutama tusina kyyhkysiä. Ilman suurta vaivaa sai Mabel yhden niistä kiini, ja kätkien sen esiliinansa alle, hiipi hän takaisin majaan ja sitten, kun huomasi sen tyhjäksi, alas rantaan, johon hänen onnistui päästä muiden huomaamatta. Ruuhen luona tapasi hän Kesäkuun, joka otti kyyhkysen, pani sen vasuun, ja kertoen sanat: "puulinna hyvä", lykkäsi hän ruuhen pensaikosta ja souti soukan salmen yli yhtä äänettömästi kuin tullessakin. Mabel odotti hetken jäähyväis tervehdystä tai ystävyyden osoitusta, sitten kuin Kesäkuu oli saapunut toiselle rannalle, mutta turhaan. Kaikissa ympäristöllä olevissa saarissa vallitsi semmoinen äänettömyys ja hiljaisuus, että tuntui kuin ei kukaan koskaan olisi häirinnyt luonnon juhlallista lepoa, eikä Mabel voinut missään keksiä vähintäkään merkkiä, joka osoittaisi sen vaaran läheisyyttä, jota Kesäkuu oli tarkoittanut.
YHDESTOISTA LUKU.
Hyökkäys. — Puulinnan piiritys. — Indianialaista kavaluutta.