Kun Mabel palasi etsimään nais-toveriansa, tuntui hänestä kummalta, että muut olivat niin tyynellä mielin nyt, kun hänessä vallitsi semmoinen tunne, kuin elämän ja kuoleman edesvastaus olisi hänen hartioitaan painamassa. Hän ymmärsi ettei hän sopivalla tavalla voinut pyytää muita olemaan varoillansa, ilmoittamatta heille keskustelua Kesäkuun kanssa, ja hän huomasi, että hänen täytyisi menettelyssään heitä kohtaan noudattaa suurinta varovaisuutta ja tarkkuutta, jota hän ei ennen ollut tottunut tekemään, ei ainakaan näin tärkeissä asianhaaroissa.
Sentähden käski hän sotamiehen vaimon viedä kaikellaisia tarpeita varustukseen ja varoitti häntä mihinkään aikaan päivästä poistumasta kauas siitä. Hän ei selittänyt syytä näihin käskyihin, vaan sanoi ainoastaan että hän kävellessään saarella oli huomannut yhtä ja toista, joka saattoi hänet pelkäämään, että vihollinen tunsi sen aseman paremmin kuin he tähän asti olivat luulleet, ja että ainakin he tekisivät viisaimmin, jos vaaran lähetessä etsisivät turvaa puulinnassa. Vaikea ei ollut herättää tämän sotilasvaimon pelkoa, sillä, vaikka hän oli rohkea skotilainen nainen, oli hän kuitenkin erittäin kärkäs kuuntelemaan kaikkea, mikä saattoi hänet yhä enemmän pelkäämään indianien julmuutta. Kun Mabel luuli kylliksi säikäyttäneensä häntä tehdäkseen hänet varovaiseksi, viittasi hän muutamilla sanoilla siihen, ett'ei ole tarpeen antaa sotamiesten tietää että he kumpikin olivat peloissansa. Tämän hän teki välttääkseen kaikkia pulaan saattavia kysymyksiä ja tiedusteluita ja päätti toisella tavalla pakoittaa setäänsä, korpraalia ja sotamiehiä suurempaan varovaisuuteen.
Pahaksi onneksi ei koko brittiläisestä armeijasta olisi voitu löytää sopimattomampaa henkilöä kuin korpraali Mak Nab oli siihen erityiseen toimeen joka hänelle oli uskottu, kun hän oli jätetty komentavaksi päälliköksi saareen kersantti Dunhamin poissa ollessa. Hän oli kyllä päätteliäs ja rivakka, ja tunsi kaikki sotilaselämän temput ja koukut, ja oli sotaan tottunut, mutta hän oli myöskin ylpeä, itsepäinen kaikessa, mikä kuului hänen ammattinsa ahdasten rajain sisään, erittäin taipuisa katsomaan brittiläistä valtakuntaa kaiken oivallisuuden keskustaksi maailmassa ja Skotlantia itse keskipisteeksi, ainakin kaikelle tämän valtakunnan siveelliselle etevyydelle. Vähemmän käytännöllisen olennon puoleen olisi Mabel tuskin voinut kääntyä, ja kuitenkin täytyi hänen paikalla panna tuumansa toimeen.
"Isäni on jättänyt teille, korpraali, tärkeän päälikkö-toimen", sanoi hän, saatuaan Mak Nabin siirtymään vähän syrjään toisista. "Jos viholliset saisivat saaren haltuunsa, niin joutuisimme sekä me että poissa oleva retkikunta vangeiksi".
"Sitä käsittääkseen ei tarvitse matkustaa Skotlannista tänne", vastasi
Mak Nab jyrkästi.
"En epäile ett'ette te, mr Mak Nab, sitä ymmärrä yhtä hyvin kuin minäkin, mutta minä pelkään että te sotilaat — tottuneet kuin olette vaaroihin ja taisteluihin, olette hieman taipuvaiset laiminlyömään muutamia niistä varokeinoista, jotka ovat välttämättömät niin omituisessa asemassa kuin me nyt olemme".
"Sanotaan, ett'ei Skotlanti ole valloitettu maa, nuori nainen; vaan se lienee kaiketi erehdys, koska me, sen lapset, olemme niin uneliaita ja koska niin helposti voidaan karata päällemme, meidän sitä vähääkään aavistamatta".
"Ei, ei, hyvä ystävä; te ymmärrätte minua väärin. Ensiksikin en nyt ollenkaan ajattele Skotlantia, vaan tätä saarta, ja toiseksi en ensinkään epäile teidän valppauttanne, kun luulette sitä tarvittavan. Minä pelkään vaan että löytyy vaara, jonka suhteen teidän rohkeutenne tekee teidät huolimattomaksi".
"Minun rohkeuteni on epäilemättä aivan vähäinen, neiti Dunham, koska se vaan on skottilaisen rohkeutta. Isänne on yankee, ja jos hän olisi täällä joukossamme, niin näkisimme epäilemättä muihin toimiin ryhdyttävän".
"Isälläni on hyvä ajatus teistä, Mak Nab, muuten ei hän olisi uskonut huostaanne saarta ja kaikkia mitä se sisältää, hänen tyttärensä siihen luettuna. Etenkin tiedän hänen luottavan varovaisuuteenne. Hän toivoo etupäässä että puuvarustusta hyvin vartioidaan".