Hevosten silat — niillä alkaaksemme — olivat tehdyt mustasta rasvanahasta, aivan toista kuin nyky-ajan loistava kiiltonahka, sekä koristetut suunnattomilla messinkilevyillä ja soljilla, jotka kimeltivät kullankarvaisina laskevan auringon säteissä, missä nämät viisto suuntaa pääsivät esiin puiden oksain välistä. Korkeain paattain päältä, jotka olivat koristetut messinki-nastoilla ja alustetut saralla ja siten myöskin oivallisia peittoja hevosille, kohosi neljä korkeata nelikulmaista nappulaa, joidenka välitse lujat ohjat kulkivat hevosten suitsista ajurin käsiin, joka oli noin kahdenkymmenen vuoden paikoilla oleva neekeri. Hänen kasvonsa, jotka luonto oli värittänyt kiiltomustiksi, olivat nyt pakkaisesta rypistyneet, ja hänen suuria, kiiltäviä silmiänsä kostutti samasta syystä syntynyt neste; kuitenkin kuvastivat hänen kasvonsa suopeata hymyä, nyt kun hän ajatteli kotoa, jouluvalkeata ja joululeikkejä.
Reki oli yksi noita suuria, mukavia, vanhanaikuisia ajoneuvoja, johon olisi sopinut koko perhekunta, mutta jossa nyt istui vaan kaksi matkustajaa paitsi ajuri. Isoja puhvelinnahkoja oli levitetty reen istuimelle ja pohjalle sekä huolellisesti kääritty matkamiesten jalkain ympärille, joista toinen oli keski-ikäinen mies ja toinen nuori, äskettäin täysikasvuiseksi varttunut neito. Mies oli kookas, mutta ne varokeinot, joita hän oli pitänyt suojellakseen itseänsä pakkaista vastaan, vaikuttivat että ainoastaan pieni osa hänen vartalostaan oli näkyvissä. Iso päällysnuttu, runsaasti vuoritettu ja metsänahoilla reunustettu, peitti koko hänen ruumiinsa paitsi päätä, jossa oli majavannahkainen lakki, varustettu sahviani reunuksilla ja hellällään olevilla korvaläpäkkeillä, jotka nyt oli laskettu korvien päälle ja sidottu kiinni leuvan alta solmussa olevilla mustilla nauhoilla. Nuori neito oli aivan näkymättömissä niiden monenmoisten eri vaateparsien sisässä, jotka hänen ympärilleen oli kääritty. Turkinreunuksia ja silkkiä pisti esiin suuren, paksulla villavuorilla varustetun viitan alta, jonka muoto ja suuruus selvästi osoitti että se oli miehenpuolta varten tehty.
Sekä isä että tytär — sillä tällaisessa sukulaisuudessa olivat molemmat matkustajat toisiinsa — olivat vajonneet siksi syviin ajatuksiin, ettei kumpikaan keskeyttänyt sitä äänettömyyttä, jota reen hiljainen eteenpäin kulkeminen vaan hiukan tahi ei ollenkaan häirinnyt. Sillä mäellä, jota pitkin he kulkivat, kasvoi petäjiä, jotka viiden, kuuden kymmenen jalan korkuiselle maasta olivat aivan oksattomia ja joiden oksainen latvapuoli usein kohosi vielä yhtä korkealle taivasta kohti. Puiden välitse voivat matkustajat katsella ympärilleen joka haaralle, kunnes näköpiiriä rajoitti joku loitolla oleva ylänne tahi joku vuorenselkä toisella puolen sitä laaksoa, mitä kohti he kulkivat. Nuo tummat puunrungot kohosivat puhtaasta, valkeasta lumesta kuin säännöllisesti veistetyt pylväät, kunnes ne, vasta mainittuun korkeuteen päästyänsä, oikoivat joka suunnalle vaakasuoria oksiansa, joiden harvat, aina viheriät havulehvät saattoivat aikaan surullisen vastakohdan laaksossa vallitsevaa luontoa vastaan. Matkustajiin ei tuuli tuntunut, mutta nämät hongat huojuttelivat juhlallisesti latvojansa, joista kuului surullinen, valittava humina, täydelleen sointuva yhteen koko muun luonnontilan kanssa.
Reki oli kulkenut vähän matkaa eteenpäin tasaista tietä myöten, kun metsästä kaikui äänekäs, jatkuva ulvonta, joka tuon korkean metsäkaton alla kuului kuin useamman koiraparin haukunta. Kun tämä ääni sattui matkustajan korviin, unohti hän kaiken muun ja huusi innoissaan neekerille:
"Seisota, Aggy, se on vanha Hektor; sen äänen tuntisin vaikka kymmenen tuhannen joukosta. Nahkasukka on tänä kauniina päivänä laskenut koiransa vuoristoon, ja ne ovat löytäneet otuksen, niinkuin kuulette. Tuolla on metsävuohen jälkiä muutaman syllän päässä meistä, ja nyt, Bessy, jos uskallat kuulla pyssynlaukauksen, niin saat oivallisen kiljunpaistin joulupäivän puolispöytään."
Neekeri pysäytti hevoset, paleltumaisillaan oleva naama leveästi irvillänsä, ja rupesi huiskimaan käsiänsä saadakseen veren jälleen liikkeelle sormissansa, samassa kuin hänen isäntänsä hyppäsi pystyyn, viskasi päällystakin päältänsä ja astui reestä lumikinokselle, joka kantoi häntä myötäämättä muuta kuin tuuman, kaksi. Lumensekaista vettä oli näet satanut muutamia päiviä sitten ja siitä jäätynyt kuori oli jäänyt sen lumen alle, joka sittemmin puhtaana valkovaippana oli laskeutunut päällepäin.
Muutamassa silmänräpäyksessä oli matkustaja laatikko- ja vakkasjoukon alta ottanut käsille kaksipiippuisen pyssyn ja vedettyään pois paksut kintaansa, tutki hän nyt, sisäpuolelta karvaiset nahkasormikkaat käsineinä, pyssynsä vänkkiruutia. Juuri kun hän aikoi astua muutamia askeleita eteenpäin, kuului metsästä se hiljainen rapina, joka syntyy eläimen juoksusta lumihangessa, ja heti sen perästä juoksi komea metsäkauris tien poikki ei kaukana hänestä. Otus ilmestyi äkkiarvaamatta ja sen juoksu oli tavattoman nopeata, mutta matkustajamme näytti olevan liiaksi tottunut metsästäjä joutuakseen siitä hämillensä. Heti kun otus tuli näkyviin, tähtäsi hän tarkalla silmällä ja ampui vakavalla kädellä; mutta elukka jatkoi juoksuansa, kuten näytti, haavoittumattakaan. Paikalla laukesi pyssyn toinenkin piippu, vaan yhtä vähällä vaikutuksella.
Kaikki tämä tapahtui niin pikaisesti, että nuori neito, joka huomaamattansa oli iloissaan metsäkauriin pelastumisesta, kun se nuolen vauhtia kiiti tien poikki, joutui oikein hämilleen. Ja ennenkuin ennätti toipua hämmästyksestään, kuului hänen korviinsa lyhyt, kimakka ääni, erilainen kuin hänen isänsä pyssyn täyteläinen pamaus, vaan kuitenkin kyllin selvä, jotta sen voi tuntea pyssyn paukaukseksi. Samassa hyppäsi kauris korkealle ilmaan, ja heti sen perästä kuului vielä toinen samanlainen pamaus, ja kauris lankesi maahan heittäen kunnon kuperkeikan lumihangessa. Näkymättömässä oleva metsästäjä päästi kovan huudahduksen juuri kuin ilon-osoitteeksi tarkemman ampumataitonsa johdosta, ja heti sen perästä astui esiin kaksi miestä, jotka olivat seisoneet kahden petäjän takana odottamassa koirain ajaman otuksen tuloa.
"Oh, Natty, jos olisin tiennyt teidän seisovan luodinkantamissa, niin enpä olisikaan ampunut", sanoi matkustaja mennen sille paikalle, mihin kauris oli kaatunut, ja häntä seurasi tyytyväisenä neekeri hevosten ja kuorman kanssa. "Mutta vanhan Hektorin haukunta oli niin innostuttavaa, etten malttanut olla alallani, vaikka melkein luulen ampuneeni hukkaan."
"Niin, niin, tuomari," vastasi metsästäjä salatulla naurulla ja sillä tyytyväisellä katsannolla, joka osoittaa tietoa oman taidon etevämmyydestä; "te poltitte ruutinne ainoastaan lämmitelläksenne vähän tänä kylmänä iltana. Luulitteko tuolla talospyssyllä voivanne hillitä täysikasvuista metsäkaurista, kun Hektor ja Hurtta olivat aivan sen kintuissa? Löytyy viljalta fasaaneja soissa, ja metsikanoja lentelee asuntonne nurkkien takana, niitä voitte ampua kuinka paljon hyvänsä tuolla leikkikalulla, vaan jos haluatte metsäkauriin- tahi karhunpaistia, tuomari, niin silloin täytyy teidän ottaa käsille se pitkä kiväärinne, johon pannaan talilippu luodin ympärille, muutoin luulisin teidän tuhlaavan enemmän ruutia kuin täytätte vatsoja."