"Enkö ole sanonut, että oli hauska! Kun lehti rupesi peittämään puita ja jäät lähtivät järvestä, oli tässä oikea paratiisi. Minä olen kulkenut metsissä kolmekuudetta vuotta ja kotini on ollut niissä enemmän kuin neljäkymmentä vuotta, mutta ainoastaan yhden paikan voin sanoa nähneeni, josta pidin enemmän kuin tästä; senkin tein vaan näköalan eikä metsästyksen ja kalastamisen tähden."
"Missä oli se?" kysyi Edwards.
"Catskills-vuorien puolella. Usein kävin minä siellä, ampumassa susia ja karhuja; kerran olin luvannut hankkia topatun pantterin, ja sentähden kävin siellä jokseenkin usein. Siellä on eräs paikka ylhäällä vuoren laidalla, jonne minun oli tapa kiivetä, kun tahdoin katsella maailman hyörinää, ja siellä sai tosiaankin täyden korvauksen siitä, että nahka kiivetessä oli naarmoittunut ja jalkineet repaleiksi menneet. Tunnette kaiketi Catskills-vuoret, sillä tietysti näitte ne kulkiessanne virtaa ylöspäin Yorkista; ne ovat siniset kuin selkeä taivas, ja pilvet kokoontuvat niiden huippujen päälle, niinkuin savu tupruaa indiani-päällikön pään päällä kalmatulen palaessa. Siellä on Korkeatöyry ja Pyöreähuippu, jotka kohoavat kaikkia muita ylemmäksi, niinkuin isä ja äiti lastensa joukossa. Mutta se paikka, jota tarkoitan, on ihan likellä virtaa, siinä missä yksi kallionlaita ulottuu muita ulommaksi ja laskeksen kohtisuoraan alas, hyvinkin tuhat jalkaa."
"No, mitäs sieltä näette?"
"Luonnon," vastasi Natty laskien ongenvavan pään veteen ja pyöräyttäen kättänsä piirin muotoon ilmassa; "koko luonnon, poika. Minä olin siellä ylhäällä silloin kuin Vaughan poltti Sopus'en viime sodan aikana, ja sinne näin Ylämaasta purjehtivat laivat yhtä selvään kuin nyt näen tuon kalkki-laivan tuolla virralla, vaikka ne olivat ainaki kahtakymmentä vertaa etäämpänä. Voi nähdä hyvinkin kymmenen peninkulmaa ylöspäin virtaa myöten, joka luikerteli eteenpäin kuin nauha, vaikka sen kummankin rannan väliä oli täysi peninkulma. Minä näin Hampshiren kunnaat ja kaikki mitä Jumala on luonut tai ihmiskäsi aikaansaanut, niin pitkälle kuin silmä kantoi — ja te tiedätte minun joutuneen huutoon indianien kesken tarkasta näöstäni —. Sen vuoren huipulta olen usein nähnyt sen paikan, missä Albany nyt on, ja mitä Sopus'een tulee, niin näytti savu sinä päivänä, jona kuninkaalliset sotajoukot polttivat tämän kaupunkin, olevan niin likellä, että luulin kuulevani naisten voivotuksen ja hätähuudot."
"Mahtoi kaiketi kiipeämisen vaiva tulla palkituksi, kun sai nauttia semmoista näköalaa."
"Kyllä tuli, minä suljen sen paikan kaikkien suosioon, jotka voivat nauttia jotakin olosta tuhat kyynärää korkealla maasta, kun sieltä saavat nähdä ihmisasunnoita ja rakennuksia syvällä alhaalla jalkainsa alla, nähdä virtoja, jotka näyttävät nauhanpätkiltä, ja korkeita vuoria, sieltä tuskin korkeamman näköisiä kuin heinäsuovat. Ensin kun rupesin asumaan metsissä, tuntui mieleni välistä haikealta ja oli ikävä; silloin menin tavallisesti Catskills-vuorille ja oleskelin muutamia päiviä tuolla Korkeatöyryllä silmäilläkseni ihmisten töitä. Nyt on jo monta vuotta siitä, kuin semmoiset tunteet syntyivät rinnassani, ja liian vanhaksi olen jo tullut kiivetäkseni ryhmyisille kallioille. Mutta tuskin puolen peninkulmaa samasta kalliontöyrästä on eräs paikka, josta viime aikoina rupesin pitämään enemmän, kuin tuosta vuoresta, sillä se paikka on enemmän metsittynyt ja luonnollinen.
"Ja missä se on?" kysyi Edwards, jonka uteliaisuutta vanhan metsästäjän koruton kertomus piti elävästi vireillä.
"Se on eräs putous vuoristossa, missä kahden pienen, toistansa likellä olevan järven vesi juoksee yli laitainsa ja raivaa itselleen tien kallioiden ylitse alas laaksoon. Tämä virta on korkeintaan niin iso, että se voisi panna myllyn pyörimään, jos jotakin niin tarpeetonta tarvittaisiin metsissä. Mutta se käsi, joka loi tämän putouksen, ei koskaan ole rakentanut myllyä. Vesi kulkee koukerrellen ja mutkistellen kallio-möhkäleiden välitse, alussa niin verkalleen ja hitaasti, että harjuslohi voipi siinä uida, mutta sitten hyppien ja säntäten ihan kuin eläin, joka aikoo tehdä pitkän hyppäyksen, kunnes se saapuu erääsen paikkaan, missä vuoret halkeavat kuin pukinkynsi, jättäen syvän koverruksen veden alas syöstäväksi. Ensimmäinen putous on liki kahta sataa jalkaa korkea, ja vesi on alas saapuessaan lumihöytäleiden näköistä; sen perästä kokoutuu se taas uudeksi putoukseksi, ja juostuaan ainakin viisikymmentä kyynärää eteenpäin sileätä kalliota myöten, syöksee se taas jyrkkäystä alaspäin sata jalkaa tai niin, heittäytyen penkereestä penkereesen, ensin yhtäänne, sitten toisaanne päin ja koettaen päästä alas tasangolle, joka viimein onnistuukin."
"Minä en koskaan ennen ole kuullut puhuttavan siitä paikasta!" huudahti
Edwards. "Sitä ei ole mainittu missään kirjassa."