Sepä oli hämmästyttävä uutinen! Kun kovaonnisen varusväen päällikköä vaati aavistamattansa antautumaan ikäänkuin maasta noussut vihollinen, ei hän ollut itse voinut pahemmin tyrmistyä kuin nyt Le Bourdon saadessaan tapauksesta tiedon. Lännessä pidettiin Michilimackinacia — se oli varustuksen virallinen nimi — toisena Gibraltarina, vaikka se todellisuudessa oli hyvinkin heikosti varustettu ja ainoastaan yhden vaillinaisen jalkaväenkomppanian miehittämä. Tottumus oli kuitenkin saanut sen herättämään täydellisen turvallisuuden tunteen sikäläisten seikkailijain keskuudessa, ja maan asutuissakin osissa kuulosti sen kukistuminen kokonaisen maakunnan menetykseltä. Nyt tiedetään, että kolmisensataa valkoihoista, tukenaan runsaasti kaksinkertainen lukumäärä melkein kaikista likeisistä intiaaniheimoista saatuja sotureita, oli amerikalaisten liikkeistä edelle ehättäytyen yllättänyt varustuksen heinäkuun 17 p:nä ja pakottanut päällikkönä toimivan luutnantin antautumaan tuskin kuudenkymmenen miehensä kanssa. Tämä rivakka ja sotataidollisessa suhteessa hyvin harkittu toimenpide brittiläisten taholta eristi kokonaan muun maailman yhteydestä Michigan-järven päässä sijaitsevan Chicagon asemapaikan, jättäen sen suojattomaksi keskelle silloista varsin etäistä saloseutua. Chicago, Mackinac ja Detroit olivat amerikalaisten kolme suurta keskusta yläjärvien rannoilla, ja yhdellä iskulla oli kaksi niistä saatu tehottomiksi!
Sanaakaan ei illan mittaan enää virketty tästä tärkeästä tapauksesta. Kukin karttoi ilmaisemasta sen enempää mielenkiintoa sen johdosta, mutta tupakoimista jatkui vielä jonkun aikaa päivänlaskun jälkeen. Illan varjojen tummuessa nousi pottawattamie, kopisti tuhan piipustaan ja murahti pari sanaa levollemenosta. Benjamin meni majaan, levitti taljansa ja ilmotti vierailleen vuoteiden olevan valmiina. Viimeisenä jäi valveille isäntä itse, pohtien asemaa vielä parin tunnin ajan.
Silti oli hän aamulla ensimäisenä jalkeilla, astuen ulos majastaan juuri kun päivän ensi kajastus punasi idän taivaanrantaa. Hyvillä mielin hengitti hän raikasta aamuilmaa, jossa tuntui tuhansien kukkien tuoksua, ja ihasteli seudun rauhaisaa kauneutta, kunnes joku kosketti häntä kyynäspäähän. Katsomaan käännähtäessään hän näki chippewan lähestyneen kansansa äänettömin askelin.
"Pottawattamiella pitkä korva — tule edemmä", kuiskasi Kyyhkynsiipi; "mennään keittiölle — kai aamiainen tarvitaan."
Ben noudatti kehotusta, ja pian seisoivat miehet vierekkäin lähteestä lirisevän puron päässä peseytymässä. Tästä virkistävästä askareesta suoriuduttuaan tunsi kumpainenkin olevansa paremmassa kunnossa neuvottelua varten.
"Hirvenjalka saanut vyön Kanada-isältä", alotti chippewa viitaten brittiläisten taipumukseen pitää villejä palkoissaan. "Tiedän saanut — tiedän pitää."
"Entä sinä, Kyyhkynsiipi, — puheittesi sävystä päättelin sinutkin kuninkaan intiaaniksi?"
"Puhun niin — en yhtään tunne niin. Minulla sydän yankee."
"Ja eikö sinulle ole lähetetty wampum-vyötä niinkuin muillekin?"
"Se totta — saanut sen — en pidä sitä."