Jännittyneesti tarkkailtua mehiläispyyntiä jatkui sillävälin. Pemu-Penun "lekkeet", Gershomin määritelmää käyttääksemme, eivät olleet moninaiset eivätkä mutkikkaat. Ne mahtuivat kaikki pieneen kannelliseen puulaskuun, jollaisella työläiset kuljettavat ruokaansa paikasta toiseen. Kiertäen kannen auki oli Le Bourdon ensin ottanut esille välineensä: pienen tinakupin, puisen rasian ja lautasen sekä himmeästä vihertävästä lasista puhalletun pikarin — parempaa lasia ei siihen aikaan kyetty valmistamaan Pittsburgissa, Le Bourdonin kotivaltiossa, missä hän vasta vuotta aikaisemmin oli itse ostanut sen. Tavallista vankempi tammi oli kasvanut hiukan syrjässä kumppaneistaan, aukion reunan sisäpuolella. Salama oli sinä samaisena kesänä iskenyt tähän puuhun, ruhjoen rungon noin neljän jalan korkeudelta maasta. Pirstaleita ja oksia oli sinkoillut lähelle, ja näillä istuivat katselijat, tarkkaillen mehiläispyytäjän varusteluja. Kannosta oli Boden saanut pöydäntapaisen, tasoteltuaan sen säröt kirveellä, ja sille asetti hän ammattinsa välikappaleet, tarviten niitä perätysten.
Ensin sai puulautanen sijansa järeällä pöydällä. Sitten avasi Le Bourdon pikku rasiansa ja otti esille ympyriäisen kappaleen hunajakennoa, joka oli noin puolitoista tuumaa läpimitaltaan. Nyt tuli pieni kannellinen tinakuppi käytäntöön. Sen nokasta valutettiin erä puhdasta ja kauniin kirkasta hunajaa kennon lokeroihin, kunnes jokainen oli jokseenkin puolillaan. Mehiläispyydystäjä otti sitte käteensä pikarin, pyyhki sen huolellisesti ja tarkasteli sitä aurinkoa vasten; se oli kyllin läpinäkyvä hänen tarkotuksiinsa.
Näistä alkuhommista suoriuduttuaan käänsi Pemu-Penu huomionsa ruohorinteen samettimaiseen peitteeseen. Myöhään keväällä oli kulovalkea kiitänyt yli seudun, ja ruoho oli nyt vehmasta ja lyhyttä nukkaa kuin käytetty laidun. Runsaimpana menestyi valkoapila, ja se alkoi juuri kukkia. Lukuisia muitakin kukkasia oli ilmestynyt aholle, ja niiden ympärillä surisi tuhansittain mehiläisiä. Nämä uutterat pikku eläjät hyörivät väsymättömästi työssään, keräten makeita taakkojaan, ollenkaan aavistamatta, mitä rosvousta ihmisen viekkaus niille suunnitteli. Le Bourdonin hiiviskellessä kukkasien ja niissä vierailevien pörriäisten seassa seurasivat molempien punanahkain katseet hänen pienimpiäkin liikkeitään niinkuin kissa tarkkailee hiirtä. Gershom oli vähemmin valpas, pitäen puuhaa kylläkin omituisena, mutta katsoen whiskyn olevan haluttavampaa tavaraa kuin kaiken maailman hunajan.
Viimein tapasi Le Bourdon mieleisensä mehiläisen, ja tämän parhaillaan imiessä makeaa nestettä valkoapilan mykeröstä laski hän varovasti vihreälasisen pikarinsa sen päälle, vangiten hyönteisen. Heti kun mehiläinen huomasi olevansa lasin alla, säpsähti se lentoon ja yritti kohota. Täten se joutui vankilansa yläosaan, jolloin Boden taitavasti pisti vapaan kätensä lasin alle ja palasi kannolle. Siellä hän laski pikarin puulautaselle siten, että sen kehään joutui kappale hunajakennoa.
Niin pitkälle päästyään onnellisesti ja vähällä vaivalla tutki Boden vankiansa tovin, varmistuakseen siitä, että kaikki oli kunnossa. Sitten otti hän lakin päästään ja asetti sen koko varustusten päälle. Puoli minuuttia odotettuaan hän varovasti kohotti lakkia, jolloin nähtiin, että mehiläinen ikäänkuin pesänsä pimeyteen joutuneena oli laskeutunut kennolle ja alkanut täyttää itseänsä hunajalla. Kun Benjamin otti kokonaan pois lasin, oli mehiläisen pää ja etupuoli ruumista painunut hunajalokeroon, jonka aavistamaton aarrevarasto oli kerrassaan vallannut sen huomion. Tätä oli sen pyydystäjä toivonutkin, joten hän katsoi sen osan työtänsä suoritetuksi. Nyt kävi selväksi, minkätähden pikarin piti olla lasia; läpinäkyväisyys oli välttämätön vangin liikkeiden seuraamiselle, niinkuin pimeyttä tarvittiin sen saamiseksi luopumaan pakoyrityksistään ja laskeutumaan kennolle.
Mehiläisen nyt hartaasti ahmiessa hunajaa ei Pemu-Penu epäröinyt kohottaa pois pikaria. Hän rohkeni katsella ympärilleenkin ja ottaa toisen vangin, jonka hän asetti kennon päälle ja taltutti kuten edellisenkin. Minuutin kuluttua oli jälkimäinenkin mehiläinen painunut lokeroon, ja pikari siirrettiin taas pois. Le Bourdon viittasi kumppaneitaan lähemmäksi.
"Siinä ne nyt uurastavat itselleen hunajaa", sanoi hän, puhuen englantia ja osottaen mehiläisiä. "Vähänpä ne ajattelevat tuota kennoa kaivellessaan, mitä vaaraa ne siten tuottavat omalle pesälleen! Mutta niin on laita meidän kaikkien! Kun luulemme parhaiten menestyneemme, saatammekin olla häviön partaalla, ja köyhimpänä ja nöyryyttävimpänä hetkenämme on kenties nousu edessämme. Tällaisia asioita ajattelen usein täällä salolla, ollessani yksin ja mietiskelevällä tuulella."
"Kuinka vaaraa pesälle?" tiedusti Hirvenjalka, joka oli asiallisuuteen suuresti kiintynyt henkilö. "Ei näke sitä, ei kuule sitä — muutoin hunajaa saa."
"Hunajaa saat, jos haluat, sillä minulla on sitä jo viljalti mökissäni, vaikka vuodenaika on ollut hiukan varhainen varastojen tyhjentämiselle. Yleensä mehiläispyydystäjät malttavat mielensä elokuuhun asti, sillä he pitävät parempana ryhtyä työhön silloin kun itikoilla on ollut aikaa täyttää aittansa talvisyönnin jälkeen. Mutta minä pidän vanhasta varastosta, ja sitäpaitsi tuntuu minusta, että tämä kesä ei tule tavallinen, joten päätin alottaa aikaisin."
Tämän sanoessaan vilkaisi Benjamin Boden Kyyhkynsiipeen. Nuori intiaani vastasi katseeseen tavalla, joka osotti heidän välillään, jo olevan salaista ymmärrystä.