"No, se on kyllä hauskaa kuulla, sen minä myönnän!" huudahti Gershom; "onpa vainkin — mutta meillä on Whisky-Keskuksessa varastoon pantuna tavaraa, joka lyö kerrassaan laudalta makeimmankin hunajan, mitä on milloinkaan mehiläinen imenyt!"
"Tavaraa, josta sinä imet osasi, veikkonen, sen tiedän vakuuttaa kyltistä, joka paistaa naamaikkunaisi välissä", vastasi Ben nauraen. "Mutta hiljaa nyt, hiljaa. Tuo ensimäinen mehiläinen on saanut kyllänsä ja alkaa ajatella kotia. Pian se lähtee Hunaja-Keskusta kohti, ja minun on pidettävä sitä silmällä. Siirtykääpä hiukan sivulle, ystävät, antaaksenne tilaa taidolleni."
Miehet tottelivat, ja Le Bourdon jännitti nyt kaiken huomionsa tehtäväänsä. Ensimäiseksi siepattu mehiläinen oli kerännyt kantamuksensa ja tuntui aluksi liian raskaalta kohoamaan siivillensä. Tuokion valmistauduttuaan se kuitenkin ponnistausi ilmaan ja kierteli kohdalla, ikäänkuin epätietoisena suunnastaan. Benjaminin katse ei hetkeksikään hellittänyt siitä, ja kun hyönteinen piankin pyrähti matkaansa, näki hän sen viittäkymmentä kyynärää kauvemmaksi kuin muut, joiden silmistä se tuntui tuossa tuokiossa katoavan. Boden tähysti tarkkaan, ollen vaiti runsaan minuutin.
"Se mehiläinen on saattanut laskeutua tuon suon nurkkaan", virkkoi hän, viitaten pikku alanteeseen, jolla kasvoi paljoa isompia puita kuin rinneniityn tienoilla, "tai se on liitänyt metsikön yli ja takana leviävän ruohokentän poikki, suunnaten kulkunsa sankkaan metsään, kolmisen penikulmaa edemmäksi. [Engl. penikulma on noin 1,6 km. Suom.] Siinä tapauksessa olen tullut tehneeksi hukkatyötä."
"Mitä toinen tekee?" kysyi Hirvenjalka ilmeisen uteliaasti.
"Aivan oikein — toisen miekkosen täytyy olla kutakuinkin valmiina lähtöön, ja katsotaanpa, mitä tietä se matkustaa. Mehiläispyytäjälle on aina etua yhden elävän toimittamisesta taipaleelle, sillä se auttaa häntä vaanimaan varmemmin seuraavaa."
Kumppaninsa tavoin nousi toinen mehiläinen kiertämään kantoa muutamaan kertaan, ennen kuin kiiti pesäänsä päin. Niin pieni oli se katseltavaksi ja niin nopeasti singahti se matkaansa, että ainoastaan mehiläispyytäjä näki hyönteisen sen jälkeen kun se oli toden teolla lähtenyt liikkeelle. Hänen pettymyksekseen ei pikku elävä lentänytkään samalle suunnalle kuin ensimäinen, vaan valitsi tolansa jokseenkin suorakulmaisesti sivummalle. Pesiä oli siis selvästi kaksi, ja aivan eri tahoilla.
Tuhlaamatta aikaansa hyödyttömiin puheisiin pyydysti Le Bourdon nyt toisen mehiläisen, jonka suhteen meneteltiin kuten edellistenkin. Kyllänsä saatuaan kierteli tämäkin kantoa, ikäänkuin painaakseen paikan mieleensä uutta vierailua varten, ja ammahti tiehensä aivan samalle suunnalle kuin ensimäinen mehiläinen. Boden tarkkasi sen lentoa mitä huolellisimmin ja erotti sen vielä sadan kyynärän päähän kannosta. Siihen tekivät hänet kykeneväksi tarkka näkö ja pitkällinen harjaannus.
"Me muutamme majaa, ystävät", virkkoi Pemu-Penu reippaasti, heti kun oli varmistunut viime havainnostaan, ja alkoi koota kapineitaan. "Minun täytyy ruveta onkimaan tuota pesää, ja pelkään selviävän, että se on ruohokentän takana ja kerrassaan poissa ulottuvistani tämän päivän osalle. Mutta jos lähdette mukaan, näette piankin mehiläispyynnin tarkimman tehtävän. Monetkin pystyvät vaanimaan ilmi pesän, mutta eivät osaa onkia sitä."
Kuuntelijat eivät näihin käsittämättömiin ammattisanoihin vastanneet, vaan valmistautuivat seuraamaan Ben Bodenia. Mehiläispyytäjä asteli aukion poikki lähemmä tuhannen kyynärän päähän ensimäisestä asemastaan; siellä hän taas tapasi kaatuneen puun kannon, josta sai telineen käytettäväkseen. Äskeiset temput uudistettiin, ja pian oli Le Bourdon tarkkaamassa kahta mehiläistä, jotka olivat työntäneet päänsä kennon lokeroihin. Erinomaisen totisina ja huomaavaisina koettivat intiaanit päästä hänen aikeittensa perille. Gershom taasen oli tietävinään koko menettelytavan mutkat, sillä hänen katsantokantansa mukaan oli sopimatonta valkoihoisen esiintyä missään seikassa yhtä vähätietoisena kuin punanahan.