"Minne luulet tämän mehiläisen menevän?" kysyi Pietari heti kun Le
Bourdon nosti syrjään pikarin.
"Toinen lähtee tälle suunnalle, toinen tuolle", vastasi mehiläispyytäjä, viitaten ensin metsäniemekettä ja sitten aavikon metsikkösaarta kohti.
Ennustukset saattoivat osua oikeaan, ja siinä tapauksessa täytyi niiden tehota suuresti; päinvastaisessa tapauksessa ei muutos pitkältikään tuntuisi näissä jännittävissä hommissa. Onnellinen sattuma sai ennakkoilmotuksen osumaan paikalleen, kun mehiläiset peräkkäin läksivät liikkeelle. Tällä kertaa tarkkaili Pietari hyönteisiä niin tiukasti, että hän omin silmin näki kumpaisenkin matkasuunnan.
"Sinä käskit mehiläisten tehdä näin?" tiedusti hän, ja hänen hämmästyksensä oli niin äkillinen ja suuri, että se jossain määrin järkytti hänen tavallista itsehillintäänsä.
"Niinhän tietenkin", vastasi Le Bourdon huolettomasti. "Lähetän tuonne metsikkösaareen vielä yhden, jos haluat nähdä."
Ja nuori mies otti jälleen tyynesti kiinni mehiläisen ja asetti sen kennolle. Niin välinpitämättömältä kuin hän näyttikin, käytti hän kuitenkin kenties hienointa taituruuttaan tämän hyönteisen valinnassa. Hän otti sen aivan samasta kukkakimpusta kuin edellisenkin, tietäen melkein suorastaan varmaksi, että se kuului samaan pesään kuin äskeinenkin. Ja metsäsaarekkeeseen päin se sitte tosiaan lennähti. Tällöin olivat jo useat villit oppineet hyvin valppaiksi, ja nyt hekin näkivät sen tolan.
"Sinä käskit sen taas mennä sinne?" kysyi Pietari, jonka mielenkiinto nyt oli niin ilmeinen, että hän ei mitenkään saanut sitä salatuksi.
"Niin käskin. Mehiläiset tottelevat minua niinkuin nuoret miehenne teitä. Minä olen niiden päällikkö, ja ne tuntevat minut. Sitä seikkaa valaisen teille piankin. Me lähdemme nyt tuohon pieneen tiheikköön, missä minulla on erityistä näytettävää teille. Olen lähettänyt kolme mehiläistäni sinne, ja tässä on yksi jo tullut takaisin ilmottamaan minulle näkemästänsä."
Ja Le Bourdonin pään yläpuolella surisi tosiaankin mehiläinen, jonka luultavasti oli kennonkappale houkutellut paikalle, ja sen hän viekkaasti käänsi tiheiköstä saapuneeksi lähettilääksi, koska tiesi varmasti päätellä, että sieltä oli tavattavissa hunajaa. Kaikki tämä oli peräti ihmeellistä intiaanijoukolle ja sai Pietarinkin ymmälle. Tämä mies luontui paljoa vähemmin taikauskoisuuteen kuin useimmat kansalaisensa, mutta hänkään ei suinkaan ollut kokonaan sen yläpuolella. Le Bourdon läksi uudestaan liikkeelle, ottaen mukaansa kaikki kojeensa. Margery pysytteli ihan hänen vieressään, kantaen hunajakennoa. Tytön keveästi astellessa intiaanien edellä kierteli parikymmentä mehiläistä hänen kantamuksensa tuoksun houkuttelemina tytön ja Bodenin yläpuolella ja Pietari ei voinut olla havaitsematta tätä seikkaa. Hänestä näytti siltä kuin olisivat nämä mehiläiset olleet asiamiehiä, jotka saattelivat herraansa, pannakseen toimeen tämän määräyksiä. Siten oli Pietari nopeasti joutumassa siihen mielentilaan, joka käyttää kaiken näkemänsä tukemaan kerran omaksuttua käsitystä.
Joukon lähestyessä pientä saarekkeen näköistä metsikköä pysähtyi Le
Bourdon ja virkkoi Pietarille: