Margery alkoi huolestua seurauksista, sillä hän pelkäsi, että Le Bourdonin onnistuneet kokeet pettäisivät lopulta, ja aina oli tarjolla vaara, että koko seurue joutuisi villien umpimähkäiselle kostolle alttiiksi. Kenties ei hän täydellisesti tajunnut taikauskon voimaa ja sen mielen tylsyyttä, joka kerran antautuu sen vaikutettavaksi, samalla kun naisen sydän sai hänet vapisten oivaltamaan, miten kamalaksi paljastus koituisi. Liian myöhä oli nyt kuitenkin peräytyä, ja asiain täytyi mennä menoansa. Jotta hän ei olisi aivan hyödytön rakastajansa pannessa niin paljon vaaraan hänen tähtensä, käänsi tyttö kaiken huomionsa Pietariin, jonka suosiossa tunsi päässeensä päivä päivältä pitemmälle ja jonka tahdosta täytyi riippua hyvin paljon. Muuttaen hiukan asemaansa tuli hän nyt entistä lähemmäksi päällikköä.
"Squaw pitää tietäjämiehestä?" kysyi Pietari, ja hänen merkitsevä ilmeensä kohotti punan Margeryn poskille.
"Kyllä pidän tietäjämiesten toimitusten katselemisesta", vastasi Margery. "Valkoiset naiset ovat aina uteliaita, sanotaan — miten on punaisten miesten naisten laita?"
"Juuri niin — kovasti uteliaita. Squaw on squaw — ei väliä värillä."
"Olen pahoillani, Pietari, että sinulla ei ole parempaa mielipidettä naisista. Kenties ei sinulla ole koskaan ollut squaw'ta — ei vaimoa eikä tytärtä?"
Voimakkaan tunteen välähdys leimahti intiaanin tummille kasvoille, muistuttaen keskiyön pilveen osuvaa salamaa; mutta se katosi silmänräpäyksessä, jättäen sijalleen sen kovan, tiukentuneen ilmeen, jonka niihin oli leimannut häviämättömäksi kuin kiveen kaivertaen hänen niin kauvan hartaasti ja jännittyneesti hautomansa hanke.
"Kaikilla päälliköillä on squaw — kaikilla päälliköillä on papoose", oli viimein vastauksena. "Mitä hyvää siitä?"
"On aina hyvä olla perheellisenä, Pietari, etenkin milloin vaimo ja lapset itse ovat hyviä."
"Hyvä valkonaamalle kenties — ei hyvä intiaanille. Valkonaama iloitsee, kun papoose syntyy — punanahka suree."
"Toivoakseni ei asia ole sentään sellainen. Miksi olisi intiaani suruissaan, nähdessään pienen poikansa naurun?"