Tosin oli heidän vielä sivuutettava Detroitin kaupunki, mutta salmi oli sen kohdalla siksi laaja, että siitä saattoi pimeän turvissa suoriutua hyvinkin huolettomasti. Päivän valjetessa oli Le Bourdon ystävineen jo Erie-järvellä.
Pitkä oli vieläkin matka pakolaisilla edessä. Siihen aikaan olivat kaikkien suurten sisäjärvien Amerikan-puoleiset rannat melkein pelkkää erämaata. Asuttuja paikkoja oli harvassa. Se satama, jota mehiläispyytäjä piti päämääränään, oli Presque-saari, nyt tunnettu Erien suurena satamakaupunkina. Se oli melkoinen retki sekin, lähes kahdensadan penikulman taival, saarten ja rannikon välitse pujoteltava, mutta turvallisesti suoriuduttiin siitä seuraavan viikon aikana. Kerran Amerikan puolelle päästyään tunsivatkin seikkailijamme jo saavansa olla jokseenkin varmoja kaikilta muilta yllätyksiltä kuin elementtien.
Pietari ja Kyyhkynsiipi erisivät ystävistään ennen kuin nämä saapuivat Presque saarelle. Mehiläispyytäjä antoi heille oman kanoottinsa, ja ero ei ollut ainoastaan ystävällinen, vaan liikuttavakin. Mutta Margery ja Pietari olivat matkan varrella yhä lujemmin sopineet, että se hyvästely tapahtui vain toistaiseksi. Kyyhkynsiipi jätti ystävänsä yhtä keveästi kuin oli hänen sävynään ollut koko heidän seurustelunsa aikana. Le Bourdon antoi hänelle rihlapyssynsä, runsaasti ampumavaroja ja erinäisiä pikkuesineitä, jotka olivat intiaanille suuriarvoisia, ottaen chippewan aseet vastalahjaksi. Sumenevin silmin katseli nuori pariskunta kahden auttajansa etääntymistä ulapalle, taitavan metsästäjän ja uuteen yksinäisyyteen antautuneen päällikön, ja siinä luodessaan viimeisen silmäyksen noihin niin erilaisiin villeihin tunsivat he sekä syvää kiitollisuutta että suurta ihmetystä niistä kummallisista teistä, joilla he olivat saaneet toisensa ja pelastuksensa saloseudun joutuessa intiaanien sotapolkujen risteilemäksi.
End of Project Gutenberg's Mehiläispyytäjä, by James Fenimore Cooper