Ja Benjamin ojensi rahakukkaroaan. Kaikki olivat niin hämmästyksissään, ettei kellään ollut sanaa suuhun tulevaa.
— Asia on saatava loppuun, sanoi tuomari, koettaen hillitä liikutustaan. Poliisi! Viekää vanki jalkapuuhun.
Nahkajalka näkyi tyytyvän kohtaloonsa. Allapäin hän seurasi oikeudenpalvelijoita. Katselijat väistyivät edestä; mutta tuskin hän oli kunnolleen huoneesta lähtenyt, kun rahvas hyökkäsi katsomaan vanhan metsästäjän häpeällistä rankaisemista.
Nahkajalka vietiin jalkapuun luo, joka oli ihan vankilan vieressä. Poliisi kohotti jalkapuun yläosaa ja osoitti sormellaan sijoja, joihin vanhuksen piti panna jalkansa. Vähintäkään vastustelematta istuutui Nahkajalka tyynesti maahan eikä niin ääntä päästänyt, kun hänen jalkansa nostettiin jalkapuuhun, vaikka hän tuskallisesti katseli ympärilleen, kaivaten myötätuntoisuutta, jota ihmisluonto kaikissa kärsimyksissään luulee olevansa oikeutettu vaatimaan. Mutta vaikka hän ei nähnytkään kenenkään säälivän, niin ei hän huomannut ilkkuvaa iloakaan eikä tarvinnut kuulla pilkka- ja ivasanoja, joka on niin tavallista sellaisissa tilaisuuksissa. Poliisi oli juuri panemaisillaan jalkapuuta linkkuun, kun Benjamin, joka oli telläytynyt ihan vangin viereen, alkoi rähistä siinä, ikäänkuin riitaa hieroen:
— Mitä ihmeellistä tapaa tämä on, herra poliisi? Panna rehellinen ihminen puunpääkäleiden väliin?
— Minä vain panen täytäntöön oikeuden päätöksen, herra Penguillan.
— Eihän tässä muuta kuin pysyä hiljaa tunnin aika — lohdutti hovimestari vankia — mutta eihän se koske.
— Mitä, Benjamin, eikö se koske? Eikö koske, kun seitsemänkymmenen vuoden vanhaa miestä näytetään uutisasukasten huviksi niinkuin tanssivaa karhua? Eikö se koske, kun vanha sotamies, joka kymmeniä kertoja on katsonut vihollista vasten silmiä asetetaan semmoiseen paikkaan, josta lapsetkin jo sormellansa osottaen sanovat: minä näin hänen siinä istuvan koko paikkakunnan pilkkana.
Raivoisin katsein silmäili Benjamin ympärilleen. Ja jos hän olisi älynyt vain yhdenkään ainoan ivallisen katseen, niin olisi hän varmasti hyökännyt ivaajan niskaan. Mutta kun kaikki olivat vakavia, niin istuutui hän miettiväisenä metsästäjän viereen ja pisti jalkansa jalkapuun kahteen tyhjään lokeroon.
— Pankaa se nyt paikoilleen, herra poliisi. Jos täällä kuka haluaa nähdä karhua, niin saa hän samalla katsella kahta ja toinen niistä osaa purra yhtä hyvästi kuin möristäkkin.