— Kutsukaa poliisit tänne! karjui Doolittle säikäyksissään. Herra
Penguillan, minä vaadin teitä säilyttämään rauhaa.
— Kotva sitten on meidän kesken ollut enemmän rauhaa kuin rakkautta, huudahti hovimestari, huitoen vihaisesti käsillään. Mitäs luulette tästä nyrkistä? Eiköhän se maista vähän pajavasaralta? Mitä?
— Tulkaa vain käsiksi minuun, jos teillä on sydäntä sitä tehdä, änkytti Hiram niin hyvin kuin voi, sillä hovimestari oli tarrautunut hänen kurkkuunsa. Tulkaa, jos omatuntonne myöntää.
— Jollei tämä ole käsiksi tulemista, niin en tiedä, mitä te siksi sanotte, murisi Benjamin.
Ja tunnustaaksemme totuus täytyy meidän kertoa, että hovimestari tuli yhä rajummaksi ja rajummaksi, sillä tuon tuostaankin hän kämmenellään rusikoi Doolittlea kasvoihin. Rahvasjoukko ahtautui yhä lähemmäksi jalkapuuta, ja muutamat riensivät istuntosaliin viestin vientiin.
Benjamin vain lyödä mukitti rauhantuomarin kasvoihin, kunnes Richard vihdoin pääsi tunkeutumaan joukon läpi.
Sheriffin äänen kuultuansa Benjamin herkesi lyömästä ja Hiram kääntyi kasvot ajeissa tulijaan.
— Lain täytyy estää tämmöistä väkivaltaa, huusi hän rohkeasti sheriffin nähtyään. Minä vaadin hyvitystä. Herra sheriffi, ottakaa kiini tämä väkivallan harjoittaja ja pankaa hänet vankeuteen.
Sillä välin oli Richard ottanut selkoa asiasta ja sanoi nuhdellen hovimestarille:
— Benjamin, mitenkä te olette tullut jalkapuuhun? Minä olen aina pitänyt teitä lempeänä ja luullut teitä lauhkeaksi kuin lammasta ja sen vuoksi minä juuri olen pitänyt teitä suuressa arvossa. Benjamin, Benjamin, tällaisella sopimattomalla käytöksellänne te olette häpäissyt sekä itsenne että ystävänne. Jumala armahtakoon teitä, herra Doolittle! Siltä näyttää kuin hän olisi lyönyt kasvonne ihan pilalle.