— Voitto on meidän!
Mutta se huudahdus se syöksi hänet huimaavaa vauhtia loistoisan voiton kukkuloilta. Nahkajalka, joka siihen asti oli pitänyt silmällä vain Billy Kirbytä, käänsihe kuullessaan huudon, älysi kapteenin ja toimitti hänet pois varustuksesta paljoa nopeammin kuin hän oli sinne tullut. Jalat vain hiukan hipaisivat kallion kylkeä hänen kiitäessään rinnettä alas. Ja niin hyvän kyydin oli Nahkajalan pyssynperä antanut kapteeni Hollisterille, ettei sapelikaan ennättänyt pystyä puiden kylkeen, vaikka hän niitä mennessään kyllä koetti kolhia. Suureksi hämmästyksekseen löysi urhoollinen kapteeni itsensä maantieltä rakkaan puolisonsa edestä, joka oli tullut sinne ihailemaan miehensä sotaisia urostöitä.
Niin pian kuin Nahkajalka näki päässeensä siitä vihollisestansa, kääntyi hän piirittäjäin oikeaa sivujoukkoa tarkastamaan. Kirby jättiläisen olisi ollut helppo käyttää äskeistä tilaisuutta hyväkseen ja kiivetä vallitukselle, mutta vihollisesta ei hänessä ollut enää ujettakaan. Niin kovalla äänellä, että pakeneva vasemmanpuolinen joukkokin sen kuuli, hän riemuitsi:
— Hei! Mainio temppu, kapteeni. Marssikaa vain! Onnea matkalle.
Sillä tavalla huuteli Kirby kapteenin rinnettä liukuessa. Mutta vihdoin hän ei enää jaksanut huutaakkaan, vaan heittäysi maahan ja nauroi niin, että metsä raikui. Kaikeksi onnettomuudeksi Doolittlelle houkuttelivat Kirbyn huudahdukset ja nauru hänen voittamattoman uteliaisuutensa suureen kiusaukseen, ja hän pilkisti piilostaan silmätäkseen taistelun menoa. Mutta varmuuden vuoksi kääntyi hän selin ja vilkaisi vain silmännurkalla luolaan päin. Nahkajalka älysi paikalla hänen varovaisuutensa. Taitava ampuja, jolla ei ollut vähintäkään aikomusta ampua kuolettavasti, lähetti oivallisesta pyssystään luodin, joka hiukan raapaisi kunnioitettua oikeudenjäsentä, ja sen suureksi iloksi Billy Kirbylle, joka miltei hengittämättä oli Nahkajalan hankkeita katsellut. Sellaisen tervehdyksen saatuaan hyppäsi Hiram piilostaan, käsi naarmun kohdalla ja puiden nyrkkiä toisella hän huusi kohti kurkkua:
— Paha teidät periköön. Mutta tästä ette niin hevillä pääsekkään. Minä vetoon kautta kaikkien oikeuksien.
Semmoinen hirmuinen uhkaus, päälle päätteeksi niin oivallisen virkamiehen kuin Squire Doolittlen, herätti suurta iloa miesjoukossa, joka nauraen ja meluten alkoi ammuskella puiden latvoja.
Silloin ilmestyi sinne Marmaduke Temple ihan odottamatta.
— Heretkää, heittäkää! huudahti hän. Miksi verta vuodatetaan? Eikö laki riitä, koska tänne on aseissa tultu?
— Se on vartijaväki, virkkoi sheriffi kalliolta, vartijaväki, joka — —