XXI luku.
Jos tapaatte täällä miehen, saakoon hän kirpun kuoleman.
Windsorin Iloiset Rouvat.
Seurue oli laskenut maihin seudun rajalla, joka vielä tänä päivänäkin on Pohjois-Amerikan valtioiden asukkaille tuntemattomampi kuin Arabian erämaat tai Tartarian arot. Tarkoitamme sitä hedelmätöntä ja karua aluetta, joka erottaa Champlain-järveen laskevat vedet Hudsonin, Mohokin ja St. Lawrencen reiteistä. Sitten meidän kertomuksemme aikojen on maan toimelias henki ympäröinyt sen kokonaisella rikkaiden ja kukoistavien uudisasutusten vyöllä, mutta vain metsästäjä tai alkuasukas tunkeutuu nytkin vielä sen synkimpiin lymypaikkoihin.
Kun Haukansilmä ja mohikaanit olivat kuitenkin usein kulkeneet tämän avaran salomaan vuorten ja laakojen poikki, eivät he epäröineet hetkeäkään sukeltaa sen syvyyksiin pelottomina kuin miehet, jotka olivat tottuneet sen vastuksiin ja vaivoihin. Monta tuntia jatkoviat matkaajat hankalaa kulkuaan oppaanaan tähti tai tiennäyttäjänään virta, kunnes metsästäjä kehoitti pysähtymään ja kunnes hän ja intiaanit vähän aikaa neuvoteltuaan sytyttivät nuotion ja ryhtyivät tavallisiin valmisteluihin viettääkseen lopun yön sillä paikalla.
Seuraten kokeneempien toveriensa esimerkkiä ja pyrkien saavuttamaan heidän luottamuksensa nukahtivat Munro ja Duncan pelkäämättä, mutta tuskin kovin levollisina. Kaste oli haihtumassa ja aurinko oli hajoittanut sumun ja loi voimakasta, kirkasta valoa metsään matkaajain suoriessa jälleen retkelleen.
Kun oli kuljettu muutamia peninkulmia, muuttui etumaisena astuvan Haukansilmän eteneminen hitaammaksi ja valppaammaksi. Usein hän pysähtyi tutkimaan puita, eikä hän milloinkaan kulkenut puron poikki huolellisesti tarkastamatta sen vesimäärää, nopeutta ja väriä. Luottamatta omaan taitoonsa kysyi hän usein ja vakavana Chingachgookin mieltä. Erään tällaisen neuvottelun aikana huomasi Heyward Unkasin seisovan kärsivällisenä ja äänettömänä, vaikkakin hänen nähdäkseen erikoisen osaaottavana kuuntelijana. Hänen teki kovin mielensä puhutella nuorta päällikköä ja kysyä hänen ajatustaan matkasta, mutta alkuasukkaan tyyni ja arvokas käytös pakotti hänet uskomaan, että tuo toinen oli kuten hänkin kokonaan riippuvainen seurueen vanhimpain jäsenten terävänäköisyydestä ja älystä. Vihdoin alkoi metsästäjä puhua englantia ja selittää heidän pulmallista asemaansa.
"Kun minä havaitsin huronien kotipolkujen juoksevan pohjoiseen päin, ei tarvittu monenkaan pitkän vuoden kokemusta saadakseen selville heidän mieluummin kulkevan laaksoja ja pitävän Hudsonin ja Horikanin vesien välistä suuntaa siksi, kunnes olisivat kohdanneet Kanadan jokien latvat ja laskeneet niitä pitkin ranskalaisten maan sydämeen. Mutta me olemmekin nyt tässä, vähän matkan päässä Skaroonista, Hudsonin suurimmasta lisäjoesta, emmekä ole tavanneet vielä merkkiäkään jäljistä! Ihmisluonto on heikko, ja mahdollista on, ettemme ole osuneet oikealle polulle."
"Taivas varjelkoon meitä sellaisesta erehdyksestä!" huudahti Duncan.
"Palatkaamme samaa tietä ja tutkikaamme maata tarkemmin kulkiessamme.
Eikö Unkasilla ole mitään neuvoa tähän pulmaan?"
Nuori mohikaani katsahti isäänsä, mutta pysyi vaiti yhtä rauhallisena ja vaatimattoman näköisenä. Chingachgook huomasi silmäyksen ja kehoitti häntä kädellään viitaten puhumaan. Heti kun lupa oli saatu, muuttuivat Unkasin kasvot vakavasta sulkeutuneisuudestaan älykkäiksi ja iloisiksi. Loikaten eteenpäin kuin hirvi hän juoksi erästä loivaa rinnettä ylös muutaman sylen päähän muista ja pysähtyi voitonriemuisena kohdalle, missä tuore multa näytti olevan aivan äskettäin käännettyä, ikäänkuin olisi siitä jokin raskas eläin kulkenut. Kaikkien silmät seurasivat tätä odottamatonta liikettä ja lukivat sen menestyksen siitä voimakkaan tyytyväisyyden ilmeestä, joka nyt levisi nuorukaisen kasvoille.