Heyward oli jo päästänyt toverinsa ruumiin sukeltamaan osaksi tiheikköön, kun hän äkkiä ojensikin kätensä pysäyttääkseen hänet ja kysyäkseen:
"Jos näen teidät ilmeisessä vaarassa, enkö silloin saa uskaltaa laukausta?"
Haukansilmä katseli häntä hetken aivan sen näköisenä kuin ei olisi tiennyt miten suhtautua kysymykseen. Sitten hän nyykäytti päätään ja vastasi yhä kuulumattomasti nauraen:
"Pankaa koko plutuuna ampumaan, majuri!"
Samassa hän katosi lehtien peittoon. Duncan odotti muutamia minuutteja kuumeisen jännittyneenä, kunnes hän taas keksi vilahdukselta metsästäjän, joka näkyi ryömivän pitkin maata, josta hänen pukuaan tuskin erotti, aivan aiotun vankinsa taakse. Ehdittyään muutamain kyynäräin päähän jälkimmäisestä hän nousi jakulleen hiljaa ja hitaasti. Siinä silmänräpäyksessä kajahti useita kovia lyöntejä veteen, ja Duncan käänsi silmänsä hyvissä ajoin nähdäkseen satojen mustien olentojen yhtenä vilinänä pulskahtavan myllertyneeseen pikku järveen. Pelästymättä kurotti huoleton villi kaulaansa ikäänkuin olisi hänkin jonkinlaisella töllistelevällä uteliaisuudella seurannut synkän järven rannoilla sattuvia tapahtumia. Sillä välin oli Haukansilmä jo kohottanut kätensä käydäkseen hänen kimppuunsa, mutta ilman näkyvää syytä hän veti sen takaisin, ja sen omistajan valtasi uusi pitkä, vaikka hiljainen hilpeydenpuuska. Kun Haukansilmä oli kyllikseen nauranut hänelle ominaisella sydämellisellä tavalla, ei hän tarttunutkaan vihollistaan kurkkuun, vaan taputti häntä sen sijaan kevyesti olkapäälle ja virkkoi ääneensä:
"Entä nyt, ystävä! Aiotteko opettaa majavia laulamaan?"
"Aivan niin", kuului kerkeä vastaus. "Luulenpa, että Olento, joka antoi niille kyvyn niin hyvin käyttää Hänen lahjojaan, ei myöskään kiellä heiltä ääntä Hänen kunniansa julistamiseksi."
XXII luku.
Pulma. Olemmeko nyt kaikki koossa?
Pääkkö. Nipasta nappaan. Ja tässä meillä on hiivatin sopiva paikka harjoitella.