Kesäyön Unelma.
Lukija osaa paremmin kuvitella kuin me kuvailla Heywardin hämmästystä. Hänen hiipivät intiaaninsa olivat äkkiä muuttuneet nelijalkaisiksi eläimiksi, hänen järvensä majavalammikoksi, hänen vesiputouksensa näiden ahkerain ja älykkäiden luontokappaleiden rakentamaksi padoksi ja hänen epäilty vihollisensa hänen uskolliseksi ystäväkseen David Gamutiksi, virrenveisuun opettajaksi. Tämän viimeksimainitun näkeminen herätti hänessä niin odottamattomia toiveita sisarusten löytämisestä, että nuori mies syöksähti hetkeäkään epäröimättä väijytyksestään ja juoksi molempain kohtauksen päähenkilöitten luo.
Haukansilmän hilpeyttä oli vaikea asettaa. Siekailematta hän tarttui lujalla kädellä Gamutiin ja pyöritti tuota hyvänsävyistä miesparkaa kantapäillään, vakuuttaen kerran toisensa jälkeen, että huronit olivat tuottanet itselleen suurta kunniaa hänen vaatetuksensa sommittelemisella. Sitten hän kahmaisi toisen käden kouransa ja puristi sitä niin voimakkaasti, että kyynelet nousivat rauhallisen Davidin silmiin, ja toivotteli hänelle onnea hänen uuden asemansa johdosta.
"Te olitte juuri aloittamaisillanne ne kurkkuharrastuksenne majavain keskuudessa, eikö niin?" puheli hän. "Nuo viisaat eläimet osaavat jo puolittain ne temput, sillä löivätpä ne ankarasti tahtia hännällään, kuten äsken kuulitte; ja hyväänpä aikaan ne sen tekivätkin, sillä muutoin olisi ehkä 'Hirventappaja' laulanut ensimmäistä ääntä niiden kuorossa. Olen minä tuntenut suurempiakin tyhmyreitä kuin vanha kokenut majava, sellaisia, jotka ovat osanneet lukea ja kirjoittaa: mutta mitä kirkumiseen tulee, niin ovat ne eläimet syntyneet mykiksi. Mitäpä arvelette tällaisesta äänestä?"
David tukki herkät korvansa, ja Heywardkin, joka kyllä tiesi merkin tarkoituksen, katsahti ilmaan linnun nähdäkseen, variksen vaakkunan kärähtäessä hänen lähettyvillään.
"Katsokaa!" jatkoi pilaileva metsästäjä osoittaessaan seurueen muita jäseniä, jotka merkkiä totellen lähestyivät jo heitä, "tämä on soittoa, jolla on omat luonnolliset etunsa, se kun tuo kaksi hyvää pyssyä vierelleni, puhumattakaan puukoista ja kirveistä. Mutta me näemme, ettei teille ole mitään pahaa tapahtunut. Kertokaa siis nyt, miten on käynyt neitien?"
"He ovat pakanain vankeina", vastasi David. "Ja vaikka heidän sielunsa onkin suuressa hädässä, nauttivat he sentään mukavuutta ja turvaa ruumiillisesti."
"Molemmatko?" kysyi hengähtämätön Heyward.
"Aivan niin. Vaikka matkamme olikin rasittava ja ravintomme niukka, on meillä muutoin ollut vähän syytä valitukseen, ottamatta lukuun sitä tunteitamme loukkaavaa väkivaltaa, joka on tapahtunut vietäessä meitä vangeiksi kaukaiseen maahan."
"Taivas teitä siunatkoon noista sanoistanne!" huudahti vapiseva Munro. "Minä saan siis lapseni takaisin, yhtä puhtaina ja enkelimäisinä kuin heidät kadotinkin!"