"Se tehtävä ei liene vaikea", vastasi David epäröiden, "vaikka minä suuresti pelkäänkin, että teidän läsnäolonne pikemminkin pahentaisi kuin lieventäisi hänen muutoinkin niin onnetonta kohtaloaan."
"Ei sanaakaan enää, matkaan vain", tiukkasi Haukansilmä peittäen jälleen kasvonsa ja näyttäen itse esimerkkiä lähtemällä heti majasta.
Tiellä sai metsästäjä tietää kumppaninsa pääsevän Unkasin luo, koska häntä pidettiin mielipuolena ja koska hän oli saavuttanut erään vartijan suosion, sillä tämän David oli valinnut erikoisen uskonnollisen käännytystyönsä esineeksi siitä syystä, että mies sopersi hieman englantia. Kuinka paljon huroni ymmärsi uuden ystävänsä tarkoitusperiä, saattaa kyllä olla epäilyksenalaista, mutta kun ehdoton huomaavaisuus on yhtä imartelevaa villille kuin sivistyneemmälle henkilölle, oli sillä ollut kerrottu vaikutus. On tarpeetonta huomauttaa siitä kekseliäästä tavasta, jolla metsästäjä lypsi yksinkertaisesta Davidista nämä erikoistiedot, emmekä tällä kohdalla myöskään sen perinpohjaisemmin esitä niitä ohjeita, joita hän antoi kumppanilleen, päästyään täydellisesti kaikkien tarpeellisten asianhaarain perille, koska lukija on riittävästi tutustuva kaikkeen siihen kertomuksen edistyessä.
Maja, jonne Unkas oli suljettu, oli aivan kylän keskellä, ja sitä oli asemansa puolesta ehkä kaikkein vaikein lähestyä tai sieltä poistua huomaamatta. Mutta Haukansilmän oveluuteen ei tällä kertaa kuulunut pieninkään salaileminen. Luottaen valepukuunsa ja taitoonsa näytellä osaa, johon oli ryhtynyt, valitsi hän avonaisimman ja suorimman tien paikalle. Myöhäin hetki soi hänelle kuitenkin hieman suojaa, jota hän näytti niin kovin halveksivan. Pojat olivat jo vaipuneet uneen, ja kaikki naiset ja enimmät soturitkin olivat vetäytyneet majoihinsa yöksi. Vain neljä, viisi viimeksimainittua viipyi vielä Unkasin vankilan ovella, missä he salavihkaa vaikka hyvin tarkasti pitivät silmällä vihollisen käyttäytymistä.
Nähdessään Gamutin ja hänen seurassaan heidän kunnioitetuimman loitsijansa tunnetussa valepuvussa kulkevan olennon, tekivät he kerkeästi tietä molemmille. Mutta he eivät osoittaneet vähintäkään halua poistua. Päinvastoin aikoivat he ilmeisesti jäädä paikoilleen sitäkin innokkaammin, kun he toivoivat näkevänsä kaikenlaisia salaperäisiä taikatemppuja, jotka heidän mielestään luonnollisesti liittyivät moiseen käyntiin.
Kun metsästäjä oli täydelleen kykenemätön puhuttelemaan huroneja heidän omalla kielellään, täytyi hänen uskoa keskustelun hoito kokonaan Davidille. Huolimatta yksinkertaisuudestaan tuotti tämä erinomaista kunniaa saamilleen ohjeille, koska hän täytti ylen määrin opettajansa rohkeimmatkin toiveet.
"Delavarit ovat akkoja!" huudahti hän kääntyen sen villin puoleen, jolla oli heikkoa aavistusta hänen käyttämästään kielestä. "Englannin miehet, hullut maalaiseni, ovat yllyttäneet heitä tarttumaan sotakirveeseen ja lyömään kanadalaisia isiään, ja he ovat unohtaneet sukupuolensa. Haluaako veljeni kuulla 'Nopean Hirven' pyytävän hameitaan ja nähdä hänen itkevän huronien edessä paaluun kytkettynä?"
Innokkaasti myöntävä "hugh!" ilmaisi tyytyväisyyden, mitä villi tuntisi todetessaan moista heikkoutta vihollisessa, jota oli niin kauan vihattu ja pelätty.
"Sitten astukoon hän syrjään, ja tuo viisas mies on puhaltava siihen koiraan! Sanokoon hän sen veljilleni!"
Huroni selitti Davidin tarkoituksen tovereilleen, jotka vuorostaan kuuntelivat ehdotusta ihastuneina, sillä heidän raaka mielensä riemuitsi moisesta hienostuneesta julmuudesta. He peräytyivät hieman ovelta ja viittasivat luuloteltua loitsijaa käymään sisään. Mutta kehoitusta noudattamatta istui karhu yhä asemillaan ja mörisi.