Lyhyen ajan kuluttua nousivat muutamat nuoret miehet, joille toinen Tamenundin iäkkäistä seuraajista oli kuiskannut ohjeitaan, jättivät väkijoukon ja astuivat siihen samaan majaan, jonka on jo mainittu olleen erikoisen huomion esineenä koko aamun. Muutama minuutti vain, ja he tulivat uudelleen näkyviin saattaen henkilöitä, jotka olivat aiheuttaneet kaikki nämä juhlalliset valmistukset, tuomioistuinta kohti. Väkijoukko asettui kujaksi, ja kun saapuva ryhmä oli kulkenut ohi, sulkeutui se jälleen ja muodosti mahtavan ja tiheän, avonaiseksi kehäksi järjestyneen ihmisvyön.
XXIX luku.
Miehet istuvat, ja seisaallansa
Akilles näin lausui puheessansa.
Popen Iliaadi.
Cora seisoi vangeista etumaisena, käsivarret kietoutuneina Alicen käsivarsiin hellimmän sisarellisen rakkauden merkiksi. Huolimatta siitä julmasta ja uhkaavasta villirivistä, joka ympäröi häntä joka taholta, ei pieninkään pelko omasta puolestaan estänyt tätä jalosydämistä neitoa pitämästä silmiään kiinnitettyinä vapisevan Alicen kalpeihin, tuskaa ilmaiseviin kasvoihin. Aivan heidän sivullaan seisoi Heyward, yhtä pelokkaana ajatellen kummankin kohtaloa, sillä sellaisella levottoman epätietoisuuden hetkellä hän tuskin osasi antaa etusijaa sille, jota hän eniten rakasti. Haukansilmä oli jättäytynyt hieman jälkeen, kunnioittaen seuralaistensa korkeampaa arvoa, jota ei heidän nykyisen tilansa samanlaisuuskaan saanut häntä unohtamaan. Unkasia ei näkynyt heidän muassaan.
Kun täydellinen hiljaisuus jälleen vallitsi ja kun tavallinen pitkä, tehoisa äänettömyys oli kulunut, nousi toinen patriarkan sivulla istuvista iäkkäistä päälliköistä ja kysyi hyvin ymmärrettävällä englanninkielellä:
"Ken vangeistani on Pitkä Pyssy?"
Ei Duncan eikä metsästäjä vastannut. Edellinen loi kuitenkin silmäyksen mustaan, hiljaiseen kansanjoukkoon ja peräytyi askelen keksiessään Maguan ilkeät kasvot. Hän näki heti, että tällä kavalalla villillä oli jokin salainen osansa heidän nykyiseen esiintymiseensä heimon edessä, ja hän päätti kaikin mahdollisin keinoin estää häntä toteuttamasta kaameita suunnitelmiaan. Hän oli nähnyt esimerkin intiaanien päätäpahkaisesta rangaistustavasta, ja hän pelkäsi nyt toverinsa valitun sen uudeksi uhriksi. Tässä pulmassa, jossa oli vähän tai ei ensinkään aikaa miettimiseen, päätti hän äkkiä suojella verratonta ystäväänsä, käyköön hänen itsensä sitten kuinka tahansa. Ennenkuin hän oli kuitenkaan ennättänyt vastata, toistettiin kysymys kovempaan ja selvemmin.
"Antakaa meille aseet ja viekää meidät tuonne metsään. Tekomme puhuvat puolestamme!" vastasi nuori mies ylpeästi.
"Tämä on siis se soturi, jonka nimi on täyttänyt korvamme!" virkkoi päällikkö, katsellen Heywardia yhtä uteliaan hartaasti kuin ihminen yleensä katselee ensimmäisen kerran kohdatessaan henkilön, jolle ansio tai sattuma, hyve tai rikos on hankkinut erikoista kuuluisuutta. "Mikä on tuonut valkoisen miehen delavarien leiriin?"