Kun soturi toisensa jälkeen valahti sisään, ilmoitettiin heille kullekin vuorostaan se tärkeä tieto, jonka Magua oli juuri lausunut. Hämmästynyt ilme ja tavallinen matala, syvä kurkkuhuudahdus olivat kaikille yhteisiä. Uutinen levisi suusta suuhun, kunnes koko leiri joutui voimakkaan kiihtymyksen valtaan. Naiset herkesivät askareistaan siepatakseen lennosta ne varomattomat sanat, jotka sattuivat putoamaan neuvottelevain soturien huulilta. Pojat lopettivat leikkinsä ja kävellen pelottomina isiensä joukossa he katselivat heitä uteliaan ihmettelevinä, kuullessaan ne lyhyet kummastelun huudahdukset, joita nämä niin usein päästivät saadessaan tietää pelätyn vihollisensa rohkeuden. Lyhyesti sanoen: kaikki toimi taukosi hetkeksi ja kaikki muut tarkoitusperät näyttivät unohtuneen sen yhden ainoan tieltä, että nimittäin heimo saisi vapaasti omaan erikoiseen tapaansa tulkita tunteitaan.
Kun kiihtymys oli ennättänyt hiukan asettua, ryhtyivät vanhat miehet vakavasti neuvottelemaan, mitä tuli heimon kunnian ja turvallisuuden säilyttämiseksi tehdä niin arkaluontoisissa ja pulmallisissa olosuhteissa. Kaiken tämän liikehtimisen ja yleisen hälinän aikana ei Magua ollut ainoastaan pysynyt entisessä istuvassa asennossaan, vaan myöskin nojannut, kuten ennenkin, majan seinää vasten niin liikkumattomana ja näennäisesti niin välinpitämättömänä kuin ei asiain kehitys olisi häntä vähääkään koskenut. Mutta samalla ei ainoakaan viittaus hänen isäntiensä tuleviin aikomuksiin jäänyt hänen valppailta silmiltään huomaamatta. Kun hän perinpohjin tunsi sen kansan luonteen, jonka kanssa oli joutunut tekemisiin, arvasi hän ennakolta jokaisen heidän päättämänsä toimenpiteen, ja saattaapa melkein sanoa, että hän monessa tapauksessa tiesi heidän aikeensa ennenkuin ne olivat heille itselleenkään selvinneet.
Delavarien neuvottelu oli lyhyt. Kun se oli loppunut, ilmaisi yleinen hälinä, että sitä tulisi heti seuraamaan koko kansakunnan juhlallinen ja virallinen kokous. Kun moiset suuremmat kokoukset olivat harvinaisia, niitä kun pidettiin vain erikoisen tärkeiden asiain takia, oivalsi viekas huroni, joka yhä istui syrjässä ja seurasi synkkänä katselijana tapausten kulkua, että kaikki hänen ehdotuksensa tulisivat nyt saamaan lopullisen ratkaisunsa. Hän lähti sentähden majasta ja käveli äänettömänä sille paikalle leirin edustalle, jonne sotureita oli alkanut kokoontua.
Kului ehkä puoli tuntia, ennenkuin kaikki, siihen luettuna myös naiset ja lapset, olivat saapuneet. Viivykin olivat aiheuttaneet ne vakavat valmistelut, joita pidettiin välttämättöminä niin juhlallisen ja harvinaisen kokouksen sattuessa. Mutta kun aurinko kiipesi yli sen vuoren harjan, jonka juurelle delavarit olivat rakentaneet leirinsä, istuivat jo useimmat paikoillaan, ja kun sen kirkkaat säteet pilkistelivät kukkulaa reunustavan puurivin takaa, näkivät ne niin totisen, tarkkaavaisen ja syvästi mielenkiintoisen väkijoukon, jommoista aamuaurinko tuskin koskaan ennen oli valaissut. Kokouksessa oli hiukan toistatuhatta ihmistä.
Näin vakavain villien parvessa ei näe koskaan malttamatonta ennenaikaisen maineen tavoittelijaa, joka haluaisi johtaa kuulijansa johonkin pikaiseen ja ehkäpä vahingolliseenkin väittelyyn saadakseen siten oman arvonsa nousemaan. Sellainen ajattelematon ja röyhkeä teko sinetöisi ikiajoiksi rehentelevän rikkiviisauden tuomion. Vain iäkkäimpien ja kokeneimpien miesten tehtävänä oli esittää neuvottelun aihe kansalle. Ennen kuin joku näistä oli pannut asian alkuun, ei mikään sotainen urotyö, eivät synnynnäiset lahjat, ei suurinkaan puhujamaine olisi oikeuttaneet pienimpäänkään keskeytykseen. Nyt esiintyneessä tilaisuudessa vaikeni yhä se vanha soturi, jonka etuoikeutena oli puhuminen, ilmeisesti tehtävänsä tärkeyden painamana. Äänettömyyttä oli jo kestänyt kauan yli sen tavallisen mietiskelevän hiljaisuuden, joka aina käy kokousten edellä, mutta siitä huolimatta ei nuorinkaan poika osoittanut vähintäkään kärsimättömyyden tai oudostelun merkkiä. Vain joskus kohosi jokin silmä maasta, mihin enimmät katseet olivat suunnatut, ja kääntyi erästä majaa kohti, joka ei kuitenkaan millään tavoin eronnut sitä ympäröivistä hökkeleistä, paitsi ehkä siinä erikoisessa huolellisuudessa, millä oli koetettu suojella sitä ilman hyökkäyksiltä.
Vihdoin kuului matalaa hälinää, joka yleensä niin helposti saa kansanjoukot liikkeeseen, ja koko parvi nousi kuin yhteisestä sopimuksesta jaloilleen. Samassa aukeni edellä mainitun majan ovi, ja kolme miestä astui siitä ulos hitaasti läheten neuvottelupaikkaa. He olivat kaikki iäkkäitä, jopa iäkkäämpiä kuin vanhinkaan läsnäolijoista, mutta keskimmäinen, joka nojasi tovereihinsa pysyäkseen pystyssä, luki varmaankin iäkseen niin suuren määrän vuosia, että ihmisen harvoin sallitaan sellaiseen päästä. Hänen ruumiinsa, joka oli kerran ollut kookas ja suora kuin seetri, oli nyt kumartunut yli vuosisadan painosta. Intiaanin tavallinen kimmoinen, kevyt käynti oli kadonnut, ja sen sijaan piti hänen nyt raahautua hitaasti kentän yli tuuma tuumalta. Hänen mustat, ryppyiset kasvonsa muodostivat omituisen, villin vastakohdan hänen pitkille valkeille hapsilleen, jotka liehuivat hänen hartioillaan niin runsaina, että siitä päättäen oli varmaankin kulunut sukupolvien aika, kun niitä oli viimeksi leikattu.
Tämän patriarkan puku — sillä patriarkaksi saattoi häntä korkean ikänsä, laajojen sukulaisuussuhteittensa ja suuren vaikutusvaltansa vuoksi sanoa — oli komea ja kunnioitusta herättävä, niin tarkoin kuin se noudattikin heimon yksinkertaista kuosia. Hänen nuttunsa oli tehty hienoimmista nahoista, joista oli karva poistettu, niin että oli saatettu kuvien ja piirrosten avulla esittää hänen kuluneina aikoina suorittamiaan urotekoja. Hänen rintansa oli täynnä mitaleja, joista useat olivat puhdasta hopeaa, jopa pari kultaakin, kristittyjen hallitsijain lahjoja hänen pitkän elämänsä aikana. Hän kantoi myöskin rannerenkaita ja nilkkavanteita, jotka olivat niinikään viimeksimainittua kallisarvoista metallia. Hänen päätään, jonka tukan oli sallittu kokonaan peittää, sotatoimet kun jo niin kauan aikaa olivat olleet häneltä syrjässä, ympäröi jonkinlainen hopearipa, josta taas vuorostaan riippui pienempiä, kimaltelevampia helyjä; nämä hohtelivat kolmen syvänmustan, kiiltävän, roikkuvan kamelikurjensulan lomitse, jotka olivat voimakkaana vastakohtana hänen lumivalkoisille hapsilleen. Hänen tapparansa oli melkein kokonaan hopean peitossa, ja hänen puukkonsa pää hohti kuin puhtaasta kullasta muovailtu sarvi.
Niin pian kuin ensimmäinen riemastuksen ja liikutuksen humina, jonka tämän kunnianarvoisan vanhuksen äkillinen ilmestyminen oli herättänyt, oli hieman vaimentunut, kuului nimi "Tamenund" käyvän kuiskeena suusta suuhun. Magua oli usein kuullut puhuttavan tämän viisaan ja oikeamielisen delavarin maineesta, joka oli mennyt niinkin pitkälle, että hänelle oli suotu harvinainen lahja pitää salaista yhteyttä "Suuren Hengen" kanssa ja joka on sittemmin siirtänyt hänen nimensä pienin muutoksin hänen entisten alueittensa valkoisille anastajille suuren valtakunnan kuviteltuna suojeluspyhimyksenä.[13] Huronipäällikkö astuikin sentähden innokkaana hieman väljemmälle tungoksesta paikkaan, mistä paremmin saattoi tarkastella miehen kasvoja, jonka päätöksestä tulisi riippumaan myöskin hänen oma kohtalonsa.
Vanhuksen silmät olivat kiinni, ikäänkuin olisivat ne väsyneet niin kauan katseltuaan inhimillisten intohimojen synnyttämää itsekkyyttä. Hänen nahkansa väri erosi useimpain läsnäolijain väristä, sillä se oli voimakkaampi ja tummempi, ja tätä jälkimmäistä sävyä tehostivat vielä ne hienot, sinne tänne kiertelevät, toisiinsa sekautuvat, mutta sittenkin kauniit viivat ja kuviot, joita oli tatuoitu hänen ihoonsa. Huolimatta huronipäällikön läheisyydestä kulki hän tarkkaavaisen, äänettömän Maguan ohi tätä huomaamatta ja astui molempiin kunnianarvoisiin saattajiinsa nojaten väkijoukon keskeen kunniapaikalle, mihin hän istuutui kansansa ympäröimänä, arvokkaana kuin hallitsija ja lempeänä kuin isä.
Sanoin kuvaamaton oli se kunnioitus ja rakkaus, millä kansa otti vastaan tämän pikemmin toiseen kuin nykyiseen maailmaan kuuluvan vanhuksen odottamattoman esiintymisen. Soveliaan ja vakavan äänettömyyden jälkeen nousivat etevimmät päälliköt, lähenivät, patriarkkaa ja laskivat hänen kätensä kunnioittavasti päänsä päälle, ikäänkuin siunausta pyytääkseen. Nuoremmat miehet tyytyivät vain koskettamaan hänen nuttuaan tai lähestymään häntä, saadakseen hengittää edes samaa ilmaa kuin tämä iäkäs, hurskas ja urhoollinen vanhus. Vain arvokkaimmat nuoret soturit uskalsivat ryhtyä edes tähänkään toimitukseen, mutta suuri joukko näytti pitävän riittävänä onnena saadessaan edes katsella niin syvästi kunnioitettua ja rakastettua henkilöä. Kun nämä rakkauden ja kunnioituksen osoitukset oli suoritettu, palasivat päälliköt jälleen paikoilleen, ja hiljaisuus valtasi koko leirin.