"Yksinkö?" vastasi Heyward tottumattomana viekastelevaan ja samalla varmaan puhetapaan hieman epäröiden. "Oh, eihän hän voi, Magua, yksin oli, koska tiedätte meidän olevan hänen kanssaan."
"Sitten 'Ovela Kettu' menee tiehensä", jatkoi lähetti tyynesti nostaen maasta jalkojensa juuresta pienen matkalaukkunsa, "jotta kalpeanaamat näkisivät vain omaa väriänsä."
"Menee tiehensä! Ketä nimitätte Ketuksi?"
"Sen nimen ovat hänen kanadalaiset isänsä antaneet Magualle", vastasi lähetti ylpeänä tästä kunniasta. "Yö on samaa kuin päivä Ovelalle Ketulle, kun Munro häntä odottaa."
"Ja mitä vastaa Kettu William Henrikin päällikölle, kun tämä kysyy tyttäriään? Uskaltaako hän kertoa tuolle kuumaveriselle skotlantilaiselle, että hänen lapsensa on jätetty ilman opasta, vaikka Magua lupasi sen tehtävän täyttää?"
"Harmaapäällä on ankara ääni ja pitkä käsivarsi, mutta Kettu ei kuule eikä tunne häntä metsissä."
"Mutta mitä tulevat mohokit sanomaan? He tekevät hänelle hameet ja käskevät hänen oleskella teltassa naisten kanssa, sillä hänelle ei voi enää uskoa miesten toimia."
"Ovela Kettu tuntee polun suurille järville ja hän osaa löytää isäinsä luut", kuului järkähtämättömän oppaan vastaus.
"Riittää, Magua", tiukkasi Heyward. "Emmekö ole ystäviä? Miksi siis vaihdamme katkeria sanoja? Munro on luvannut teille lahjan palveluksistanne, kun olette ne suorittanut, enkä minäkään puolestani tule teitä unohtamaan. Lepuuttakaa siis väsyneitä raajojanne, avatkaa reppunne ja syökää. Meillä on tässä enää vain vähän aikaa; älkäämme siis tuhlatko niitä riitelyyn kuin torailevat naiset. Kun neidit ovat kylliksi levähtäneet, jatkamme matkaa."
"Kalpeanaamat tekeytyvät koiriksi naisten edessä", mumisi intiaani omalla kielellään; "ja kun nämä haluavat syödä, niin täytyy heidän soturiensa laskea tappara syrjään ja ruokkia heidän laiskuuttaan."