"Häpeä hollantilaisille ja irokeeseille, jotka paholaisenkujeillaan houkuttelivat heidät sellaiseen sopimukseen! Mutta minä olen tuntenut heidät jo parikymmentä vuotta ja minä sanon jokaista valehtelijaksi, joka väittää pelkurimaisen veren virtaavan delavarin suonissa. Te olette karkoittaneet heidän heimonsa meren rannalta ja uskotte nyt mielellänne heidän vihollistensa juttuja voidaksenne yöllä nukkua huolettomasti pää tyynyllä. Ei, ei, minusta on jokainen intiaani, joka puhuu muuta kieltä kuin he, irokeesi, vaikka hänen heimonsa linna[4] olisi sitten Kanadassa tai Yorkissa."
Huomattuaan, että metsästäjän itsepintainen kiintymys ystäviinsä delavareihin tai mohikaaneihin — sillä molemmat olivat saman lukuisan kansanheimon eri haaroja — ja heidän asiaansa olisi ilmeisesti johtanut pitkään ja hyödyttömään väittelyyn, Heyward muutti puheenaihetta.
"Mitä sopimuksesta, minulle riittää tieto, että molemmat toverinne ovat urhoollisia ja taitavia sotureita. Ovatko he nähneet tai kuulleet mitään vihollisistamme?"
"Intiaani kuuluu kuolevaisiin, joka täytyy tuntea kaukaa, ennenkuin häntä edes näkeekään", vastasi metsästäjä, nousten kalliolle ja heittää rojauttaen kauriin selästään. "Mingoja vakoillessani luotan enemmän muihin merkkeihin kuin silmän keksimiin jälkiin."
"Sanovatko korvanne sitten, että he ovat keksineet piilopaikkanne?"
"Olisin hyvin pahoillani, jos minun pitäisi niin luulla, vaikka tässä rohkeat ja uljaat voivat kestää tuimankin ottelun. Kieltämättä hevoset lyyhistelivät kulkiessani niiden ohi, ikäänkuin ne vainuaisivat susia; ja sudet kuljeskelevat mielellään intiaanien jälkiä saadakseen osansa villien tappamien kauriiden jätteistä."
"Jaloissanne viruva otus tai pikemminkin surmattu varsa on ehkä ne houkutellut näille maille? Kuulkaa! Mitä melua tuo on?"
"Mirjam-parka!" muukalainen huokasi. "Sinun varsasi oli ennakolta määrätty joutumaan raatelevien petojen saaliiksi!" Ja ylentäen äkkiä äänensä hän veisata määkäisi veden iankaikkisen pauhun säestämänä:
"Egyptin esikoiset, voi!
Hän tappoi vaimoin, elukkain;
Hän ihmehensä suuret toi
keskelle pappein, palvelijain!"
"Varsan kuolema koski kipeästi omistajan sydämeen", virkkoi tiedustelija, "on hyvä merkki, kun mies suree järjettömiä ystäviään. Hän ottaa joka tapauksessa asian uskonnolliselta kannalta vakuutettuna siitä, että mikä kerran on tapahtuva, se tapahtuu, ja moinen lohtu saa myöntämään ennen pitkää, että oli järkevää tappaa nelijalkainen elukka ihmishenkien pelastamiseksi. Voi olla siten kuin sanotte", jatkoi hän palaten Heywardin viimeiseen huomautukseen, "ja siksi meillä on vain sitä suurempi syy leikata otuksesta paistimme ja heittää ruho virran vietäväksi, muutoin saamme pian koko sen kirotun joukon ulvomaan tuohon jyrkänteelle ja kärkkymään jokaista suupalaa, minkä nielemme. Vaikka nämä irokeesit ymmärtävät delavarien kieltä yhtä vähän kuin kirjaa, ovat he tarpeeksi nokkelia keksimään syyn suden ulvomiseen."