"Kuten tiedätte, herra ritari, ei minun pyrkimykseni tarkoita mitään sen enempää eikä vähempää kuin tulemista teidän pojaksenne."
"Hei, hei, poikani, tapasittepa siinä sanat, jotka erinomaisen selvästi ilmaisivat ajatuksenne. Mutta sallikaa minun kysyä, herra, oletteko käyttänyt yhtä suoraa kieltä tytölle?"
"Kautta kunniani, enpä tosiaan", huudahti Duncan lämpimästi; "olisihan ollut minulle uskotun tehtävän väärinkäyttämistä, jos olisin asemani nojalla pyrkinyt sellaiseen päämäärään."
"Katsantokantanne on kunnianmiehen, majuri Heyward, ja sangen hyvin paikallaan. Mutta Cora Munro on liian hienotunteinen neito ja hänellä on liian jalo ja ylevä sydän tarvitakseen isän holhousta."
"Cora?"
"Niin — Cora! Emmekö nyt puhu aikeistanne neiti Munron suhteen, vai kuinka, hyvä herra?"
"Minä — minä — minä en tiennyt maininneeni hänen nimeään", sanoi
Duncan tankaten.
"Ja kenen naimiseen te sitten pyydätte suostumustani, majuri Heyward?" kysyi vanha sotilas suoristautuen loukattujen tunteidensa koko arvokkuudessa.
"Onhan teillä vielä toinen ja yhtä rakastettava tytär?"
"Aliceko?" huudahti isä yhtä hämmästyneenä kuin Duncan äsken toistaessaan vanhemman sisaren nimen.