Karhu oli kavunnut saman rungon yli pyyhkäisten mennessään lunta pois sen päältä; mutta lumettoman kohdan vierellä näkyi aivan selvä ihmiskäden jälki!
Kokonaisen minuutin Rod seisoi hievahtamatta ja miltei hengittämättä paikallaan. Käden neljä sormea ja erillään oleva peukalo näkyivät aivan selvänä painannaisena rungon lumivaipalla. Ja kämmen oli pienoinen, sormet pitkät ja hoikat. Varmastikaan se ei ollut miehen käden jälki.
Kyyristäen niskaansa Rod katseli varovaisesti ympärilleen. Lumessa ei näkynyt minkään muun kulkijan kuin tuon karhun jälkiä. Oliko hän erehtynyt?
Hän tarkasteli uudestaan salaperäistä kädenkuvaa. Sitä katsellessaan hän tunsi outoja kylmänväreitä ruumiissaan ja kohottaessaan jälleen päätänsä hän tiesi vapisevansa kiireestä kantapäähän. Hän kääntyi nopeasti ympäri, seurasi jälkiä takaisin harjun laelle, tapasi siellä jälkien ja reenladun leikkauskohdan ja laskeutui harjanteen toiselle puolelle. Hän ei ollut seurannut karhunjälkiä vielä sataakaan askelta, kun hän yhtäkkiä pysähtyi ja kyyristyi piiloon ison kallionjärkäleen taa. Hän ei ollut nähnyt eikä kuullut hiiskaustakaan edestään. Ja kuitenkin häntä sillä hetkellä värisytti pahemmin kuin koskaan ennen eläessään.
Sillä karhunjäljet olivat äkkiä loppuneet.
Ne olivat muuttuneet ihmisen jäljiksi!
5.
ROD TAISTELEE HENGESTÄÄN
Kesti kotvan aikaa, ennen kuin Rod lähti liikkeelle piilostaan. Pelko ei häntä siellä pidättänyt, vaan tarve malttaa mielensä ja koota ajatuksensa, niin kuin hän olisi sanonut, jos Vabi olisi ollut hänen mukanaan.
Hän ei yrittänytkään ratkaista salaperäisten jälkien ongelmaa; hänelle riitti tieto siitä, etteivät karhunjäljet olleet karhun tekemät eikä käden kuva puunrungolla miehen käden painama. Mutta yhdestä asiasta hän oli varma — siitä näet, että Minnetaki jollakin tapaa liittyi näihin molempiin jälkiin.